Markus Tirrasen saarna kirkkoherran virkaanasettamismessussa 2.2.2020

Markus: Suojele meitä, Herra valvoessamme, varjele nukkuessamme, niin että valvomme Kristuksen kanssa ja voimme levätä turvassa.

Martti ja  Ville-Veikko Tirranen: Levolle lasken Luojani, armias ole suojani, sijaltain jos en nousisi, taivaaseen ota luoksesi.

Kuulimme kaksi rukousta. Ensimmäinen on osa vanhaa kristillistä hetkirukousperinnettä. Rukouksessa päivän päätteeksi kristikunta lausuu äsken kuulemamme sanat ja yhtyy sitten Simeonin kiitoslaulun sanoihin: ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut.”

Martti ja Ville- Veikko lausuivat monelle tutun iltarukouksen. Sekin luetaan päivän päätteeksi monessa kodissa, myös meillä. Molemmat rukoukset korostavat sitä, että ihminen saa levätä rauhassa Jumalan yhteydessä.

Iltarukoukseen käydään tuntemattoman yön edessä, joka muistuttaa ihmistä myös siitä yöstä, josta ei enää herätä tässä ajassa.  Tuo yö kantaa nimeä kuolema. Simeon muistuttaa, että tuota yötä kohti saa ihminen kulkea rauha sydämessään. Vastine löytyy tutusta iltarukouksesta ”levolle lasken luojani”, jossa myös rukoillaan Jumalan ottavan lapsensa luokseen, jos hän ei yön loputtua nousisikaan sijaltaan. Rukoukseen ei käydä ensisijassa pelossa, vaan luottamuksessa. Yö ei ole ihmisen kädessä.

Simeonin kiitoslaulun sanat ovat erityisiä ja tärkeitä sanoja, joita nimitän tänään kirkon sanoiksi. Tulevaisuus, toivo ja Jumalan ylistys ovat läsnä kirkon sanoissa. Näiden sanojen tarkoitus on tuoda ihmisen elämään rauha.

Kirkko puhuu Jumalasta, joka kuvaa itseään lauseella ”Minä olen se, joka olen”.  Tämä oli Jumalan vastaus vanhan testamentin Moosekselle, joka katseli hämmästyneenä palavassa pensaassa ilmestyvää Jumalaa ja kysyi tämän nimeä nimeä. Jumala kertoi Moosekselle olevansa kaikessa, kaiken aikaa ja kaikkialla. Mikä onkaan sen kattavampi ilmaisu Jumalasta, kuin se, että hän on.

Tämä on kirkon sanojen sisältö.

Sanat kertovat mysteeristä ja kaiken alkusyystä, jonka kädenjälki näkyy häntä ihmettelevässä ihmisessä, joka on tähtipölyä. Tähän pölyyn Jumala puhalsi hengen, asetti häneen taivasikävän ja kaipuun. Tätä kaipuuta on ihminen sanoittanut sanoin, sävelin ja pensselin vedoin. Kaipuusta on runoiltu, laulettu ja sitä on kuvitettu. Kaipuu etsii rakkautta. Hyvä niin, koska Jumalan toinen nimi on rakkaus.

Kaipaava ihminen on pohjimmiltaan rauhaton, koska hän on kadottanut yhteyden itseensä ja Luojaansa. Pensseli kuvittaa kaipuuta, mutta taiteilija ei aina tunnista kaipuun todellista kohdetta.

Päätyykö rauhaton ihminen lepoon, kuten Simeon?

Miten ihminen voisi löytää rauhan ja tulla tietoiseksi Jumalasta, joka on kaikessa, kaikkialla ja ihmisessä? Miten ihmisen rauhattomuus voisi vaihtua Simeonin kiitoslauluun, Luojan ylistykseen ja kunnioitukseen? Miten päivä voisi päättyä Levolle lasken Luojani -rukouksen luottamukseen ja turvaan? Tarvitaan kirkon sanoja, joiden tarkoitus on tuoda ihmisen elämään rauha.

Jumala näkee elämässä haparoivan ihmisen. Jumala ei vain katsele ihmistä, vaan haluaa luoda yhteyden tämän kanssa. Usein yhteys luodaan kärsimyksen kautta. Silloin ihminen turvautuu usein rukoukseen. Jumala auta, en jaksa, pelkään. Heikkouden tunnustaminen antaa tilan uudelle syntymälle. Ihminen syntyy siksi, joka hän todellisuudessa on ja tulee tietoiseksi Jumalasta. Silloin maailma ei ole enää sattumanvarainen sekamelska, vaan rakkauden järjestys.

Olin viime kesänä jännittävässä tilanteessa tässä kirkkosalissa. Viisi kirkkoherranvaalin kärkiehdokasta istuivat tentattavina penkeillään alttarikaiteen edessä. Heiltä odotettiin sanoja, heidän sanojaan punnittiin ja niitä arvosteltiin. Kirkon sanoja toivottiin. Kirkkoherran tulee kyetä puhumaan kirkon sanoilla ymmärrettävästi, ajankohtaisesti ja merkityksekkäästi.

Eräässä puheenvuorossani hahmottelin teologiaani. Tiivistin sen yhteen lauseeseen, joka kuuluin näin: ”Pue Kristus sanoiksi ja tee hänet toiminnallasi näkyväksi”.

Olen yrittänyt olla rohkea ja puhua uskosta ja Jumalasta hieman erilaisella tavalla, kuin on totuttu. Jumalasta ja Kristuksesta pitäisi kyetä puhumaan sanoilla, jotka eivät ole vain kirkon, vaan kansan sanoja. Etsin näkökulmaa, joka ei löydy vain kirkon perinteestä, vaan sen ulkopuolelta. Pitää oppia puhumaan sitä kieltä, joka ei löydy kirkosta, jotta osaa puhua Jumalasta sillä kielellä, jota ihmiset ymmärtävät.

Miksi? Koska on turhaa puhua ihmisille Jumalasta, synnistä, syyllisyydestä ja armosta sellaisella kielellä, jota ei ymmärretä. Nämä kristinuskon perususkonkappaleet ovat liian kallisarvoisia piilotettavaksi kliseiden täyttämään puheeseen tai teologisen oppineisuuden suojamuuriin.

Kenties olen saarnannut monta kertaa niin, että moni on kysynyt: Miksei Markus käsittele tarkemmin päivän evankeliumitekstiä? Missä ovat ne sanat, joita on totuttu kuulemaan? Olen löytänyt upeaa, kaunista ja vaikuttavaa teologiaa johtamiskirjallisuudesta, psykologiasta, valmennuskirjallisuudesta ja lukuisista podcasteista, joita kuuntelen päivittäin ajaessani pyörällä töihin. Silloin olen pohtinut, että miten onnistuisin itsekin puhumaan vaikuttavasti niillä sanoilla, joita voidaan ymmärtää? Miten kirkon sanat olisivat vaikuttavia ja tehokkaita, armollisia ja kohti käyviä, inspiroivia ja voimaannuttavia?

Jotta tämä olisi mahdollista, tarvitaan myös kirkolle vieraita sanoja, näkökulmaa näiden seinien ulkopuolelta, harrastuksia, jotka eivät ole uskonnollisia, keskusteluja, jotka eivät ole ensi näkemältä soveliaita.

Silloin huomaa, että todellisuus onkin täydellinen palapeli? Ensi näkemältä toisiinsa sopimattomat palaset kuuluvatkin saumattomasti yhteen. Usko ei olekaan muusta elämästä irrallinen asia, vaan läsnä kaikessa, kuten Jumalakin.

Näen tarpeelliseksi, että kristitty rakentaa todellisuuden palapelin rohkeasti kaikilla niillä palasilla, jotka ovat käytettävissä. Liian usein kristillisyydessä nähdään parhaaksi tyytyä vain niihin palasiin, jotka uskonyhteisö keskenään jakaa. Mutta entä jos valtaosa palasista sijaitseekin näiden seinien ulkopuolella, koska sielläkin palavan pensaan Jumala on?

Tänä vuonna 2020 seurakunnassamme valmistellaan uusi strategia tulevaisuutta varten. Mihin asioihin me haluamme seurakuntana ja kirkkona saada aikaan positiivisen muutoksen Keravalla lähitulevaisuudessa? Millaisesta todellisuudesta uskallamme unelmoida? Miten kykenemme pukemaan unelman sanoiksi ja toimimaan suunnitelman mukaisesti? Auttaisitko Simeon meitä?

Osaisimmeko olla kaltaisiasi? Emme saaneet pidellä Jeesus- lasta sylissämme. Joudummeko uskomaan enemmän kuin sinä, joka näit Jumalan pojan? Vai oliko juuri sinun uskosi meitä vahvempaa, koska näit sen, mitä moni etsii kaukaa ja etäältä?

Simeon, vakuutuit siitä, että nyt saat rauhassa kuolla. Kaikessa on järjestys, elämässä on toivo, kuolemassa on elämä. Simeon, opeta kirkkoasi puhumaan sanoja, jotka tuovat ihmisen elämään rauhan. Opeta Keravan seurakuntaa laulamaan kiitoslauluasi selkeästi ja kirkkaasti, koska Jumalan luoma maailma yhteyttä Luojaansa.

Siksi ihminen, kuule kirkon sanoja. Tarkkaile niitä ja huomaa, milloin kirkon toivon ääni kuuluu kirkkaana ja kauniina ja milloin puolestaan kirkon ihmisten sanat riitelevät. Kuule Jumala hiljaisuudessa, katsele häntä luonnon kauneudessa, kohtaa hänet toisessa ihmisessä. Tutki sisintäsi, niin löydät sieltä muutakin, kuin itsesi. Niin lähellä Jumala on, että ihminen hairahtuu etsimään häntä liian kaukaa. Salaisuus sisällämme keskustelee meissä ja kanssamme. Tuo salaisuus on valmis tekemään elämästämme merkityksekkään ja täyttämään keskeneräisyytemme itsellään. Ajattele, palava pensas sisälläsi!

Siksi tarvitaan kirkon sanoja, joiden tarkoitus on antaa ihmiselle rauha.

Markus: Suojele meitä, Herra valvoessamme, varjele nukkuessamme, niin että valvomme Kristuksen kanssa ja voimme levätä turvassa.

Martti ja Ville- Veikko: ”Levolle lasken Luojani, armias ole suojani. Sijaltain jos en nousisi, taivaaseen ota luoksesi. Aamen.”

Sivun kuva: Erkki Hanski

Virkaanasettamismessun uutinen ja kuvia

 

kirkkoherra Markus Tirranen saarnaa, Ville-Veikko ja Martti Tirranen ovat polvistuneina alttarilla. Yleisö sei
kirkkoherra
PL 134
04201 Kerava

Olen ollut Keravan seurakunnan pappi vuodesta 2007.

Tällä hetkellä toimin kirkkoherrana. Johtamistapaani kuvailen sanalla palveleva johtajuus.

Ihmisenä minua kuuvaavat sanat määrätietoinen, vakaa, energinen ja vakuuttava.


Vapaa-aikani annan perheelle, harrastuksille ja ystäville. Jokapäiväisen liikunnan avulla pysyn kunnossa ja jaksan työelämässä virkeänä.


Mottoni on positiivareilta lainattu: "Asenne ratkaisee. Aina!"