Markus Tirrasen saarna ensimmäisenä adeventtisunnuntaina 29.11.2020

(jumalanpalveluksessa Emmi Gongin lukemana)

Sinä senkin aasi! 

Tätä halventavassa tarkoituksessa ilmaistua lausetta enää harvemmin kuulee. Varhaisessa koululaitoksessa saattoi joskus häpeärangaistuksena saada aasinkorvat päätään koristamaan, jos ei pärjännyt kyllin hyvin kouluaskareissa. Muistelen Lutherin puolestaan antaneen aasi-etuliitteen silloiselle paaville, jota kohtaan hän esitti voimakasta kritiikkiä. Aasi on tavalla tai toisella liitetty häpeään ja epäonnistumiseen, mutta ei tänään. Johdattelen teitä ensimmäiseen adventtisunnuntaihin aasien avulla. 

Hyvä sarkastinen lähtökohta on todeta, että me olemme kaikki aaseja, ainakin jos kirkkoisä Origeneen sanoihin on uskomista. Näin sanoen tunnettu kirkkoisä ei suinkaan halvenna kristittyjä, vaan korostaa aasina olemisen merkitystä osa kristityn elämää. Siirrytään ensiksi kuitenkin kaunokirjallisuuden pariin. 

Kirjailija Victor Hugon (1802-1885) kuuluisin teos Kurjat ilmestyi vuonna 1862. Fiktiivinen teos on kaunis kuvaus elämästä, köyhistä ja rikkaista, hyvyydestä ja kateudesta sekä elämään kuuluvasta kovasta ja epäoikeudenmukaisesta kohtelusta. 

Teoksella oli poikkeuksellinen vaikutus kaikkialla Ranskassa ja se menestyi hyvin myös muualla Euroopassa. Upean kaunokirjallisen tarinan lisäksi teos on julistus köyhien oikeuksien puolesta. Kyseinen klassikkoromaani on sittemmin noussut suosioon myös Les Miserables -musikaalina.  

Teoksessa esiintyy hurskas mies Bienvenu Myriel. Hän sai Napoleonilta piispan viran ja vapaaherran arvon sekä 15 000 livren tulot. Hänellä oli siis edellytykset varsin kelpoon elämään, ainakin ulkoisia puitteita ajatellen. Piispa Myriel kuitenkin hylkäsi nämä maalliset edellytykset leveään elämään lahjoittamalla tulonsa hyväntekeväisyyteen ja köyhille. Piispa Myrielin arkinen elämä näyttäytyi siksi enemmän kerjäläisen, kuin piispan elämältä. 

Teoksessa on kuvaus, joka liittyy läheisesti 1. adventtisunnuntain kuvaukseen nöyrästä kuninkaasta. Siinä piispa Myriel ratsastaa aasin selässä Seneziin, vanhaan piispankaupunkiin. Hänen taloudellinen tilanteensa ei sallinut laadukkaampaa tapaa matkustaa. Tämä oli seurausta siitä, että hän oli lahjoittanut suurimman osan palkastaan hyväntekeväisyyteen. Vaunuihin ei jäänyt siksi rahaa. 

Kun piispa saapui määränpäähänsä aasinsa selässä, oli häntä vastaanottamassa kaupungin pormestari, joka oli silmin nähden loukkaantunut tästä sisääntulosta. Taustalla kuului myös ihmisten naurua. Tilanne näyttäytyi kaikkinensa varsin omituiselta. Aasin selästä piispa toteaa: 

”Herra pormestari ja herrat porvarit, minä huomaan kyllä, mikä teitä loukkaa. Teidän mielestänne osoittaa tällainen pappipahainen aivan liian suurta ylpeyttä ratsastaessaan samalla ratsulla, jolla Herramme Kristus ratsasti. Minä tein sen välttämättömyyden pakosta, vakuutan teille, en mistään turhamielisyydestä.” 

Kukin voi ottaa kantaa siihen, minkälainen välttämättömyys piispa Myrielillä oli näin toimia. Kenties taustalla oli aito halu samaistua Kristuksen esikuvallisuuteen koskien nöyryyttä.  

Muistan tätä hieman vastaavan kuvauksen suomalaisesta elokuvasta Riisuttu mies, jossa Samuli Edelmann esitti piispanvaalikamppailua käyvää kirkkoherraa, jonka oma elämä oli hankalassa ihmissuhdemyllerryksessä. Elokuvan loppupuolella on kohtaus, jossa elämän monin tavoin riisuma piispaehdokas ratsastaa aasilla Turun tuomiokirkolle pitämään vaalisaarnaansa. Iso mies pienen aasin selässä. Tuo tragikoominen kuvaus todellisuudesta on jäänyt mieleeni. Elämä oli riisunut piispaehdokkaan kaikesta turhasta. Kirkkoon ratsasti elämästä, epäonnistumisesta ja nöyryydestä paljon oppinut mies. 

Myös kirkkoisä Origenes antaa aasille keskeisen roolin ihmisen elämässä. Origeneen mielestä aasinvarsa on esikuva jokaiselle kristitylle.  Hänen mielestään ihmisillä ja aaseilla on monia isäntiä ja herroja. Nämä herrat ovat Origeneen mielestä erilaisia himoja ja paheita, jotka ohjaavat aasia erilaisia harhateitä pitkin. Vasta Vapahtajan toimiessa ratsastajana, kulkee aasin tie oikeaan suuntaan. Adventin herra Jeesus Kristus tarvitsee aasia ratsukseen. Hän tarvitsee meitä. 

Origeneen kaunis ajatus on se, että Jeesus tarvitsee meitä aaseja, jotka harhailemme erilaisilla teillä. Siksi, on arvokasta todeta, että me kaikki olemme aaseja. Tämä ei ihmistä halvenna, vaan päinvastoin korottaa. Herramme itse haluaa ohjata meitä elämän tiellä. 

Myös Luther käsittelee aasia osana kristityn elämää saarnassaan Palmusunnuntaina 1521. Luther sanoo, että Jumala valitsee kaksi aasia. Toinen aaseista on vanha, joka on tottunut ratsastajaan, ja toinen nuorempi, jolla kukaan ei ole aiemmin ratsastanut. Me ihmiset olemme Lutherin mielestä nämä kaksi aasia sielullisesti ja ruumiillisesti. Mitä tämä tarkoittaa? 

Ihminen, joka ei tunne Kristus- ohjastajaa, on aasi, jota ohjastetaan milloin minnekin suuntaan. Tällaista aasia Lutherin sanoin piiskataan ilman hetken rauhaa. Tällainen aasi ei ole vapaa, vaan sidottuna kahleisiin, jotka vievät elämästä pois turvallisen, rauhallisen ja antoisan pohjan. 

Toisin on silloin, kun Kristus ohjaa aasin suuntaa. Silloin ihmisellä on elämässään rauha ja turva.  

Lutherin keskeinen ajatus on se, että näiden kahden aasin tulee sulautua yhdeksi ihmiseksi. Näin Luther kuvaa kristillistä elämää. Nuori aasi merkitsee Lutherille ihmisen uskoa Kristukseen. Vanha aasi puolestaan kuvaa niitä hyviä tekoja, jotka ovat seurausta uskosta.  

Meidän aasien on hyvä muistaa, että Kristus ei asu yksin taivaassa, koska sieltä on pitkä matka ohjastaa meitä. Siksi hän on meitä lähellä, niin lähellä, että ohjastaa meitä elämän tiellä. 

Kristus meissä ohjastaa meitä vapauteen syyllisyydestä, ahdistuksesta ja huonon omantunnon kahleista. Hän ohjastaa meitä nöyrästi, lempeästi ja määrätietoisesti. Siihen ei ihmisluonto aina nuoren aasin lailla suostu, vaan tarvitaan totuttelua, vastahankaan panemista ja mielen nöyrtymistä antaa jonkun suuremman ohjata elämäämme. 

Siksi Luther sanoo: ”Tunnusta hänet ja ota hänet vastaan, niin saat ilon. Ota hänet vastaan ja saat olla vakuuttunut, että hän ottaa itselleen sinun surkeutesi ja kärsii sinun vuoksesi. Luota häneen ja pääset kurjuudestasi.” Nämä sanat eivät olleet pietististen herätysliikkeiden tai muiden henkilökohtaista uskoa korostavien liikkeiden sanoja, vaan oppi-isä Martti Lutherin sanoja. Tänä adventtina nämä sanat kehottavat meitä ottamaan Kristuksen vastaan, jotta saamme elämäämme ilon. 

Tuokoon Kristus ilon sinulle, joka murehdit. Lahjoittakoon Kristus toivon sinulle, jonka elämässä toivottomuus on ottanut vallan. Synnyttäköön Kristus luottamuksen sinulle, joka pohdit kaiken merkitystä. Kristus ottaa kantaakseen murheemme, toivottomuutemme ja kärsimyksemme, kun annamme hänen ohjastaa meitä ihmisaaseja elämän tiellä. Aamen. 

Keravan kirkon alttari.

Ota yhteyttä

kirkkoherra
PL 134
04201 Kerava

Olen ollut Keravan seurakunnan pappi vuodesta 2007.

Tällä hetkellä toimin kirkkoherrana. Johtamistapaani kuvailen sanalla palveleva johtajuus.

Ihmisenä minua kuuvaavat sanat määrätietoinen, vakaa, energinen ja vakuuttava.


Vapaa-aikani annan perheelle, harrastuksille ja ystäville. Jokapäiväisen liikunnan avulla pysyn kunnossa ja jaksan työelämässä virkeänä.


Mottoni on positiivareilta lainattu: "Asenne ratkaisee. Aina!"