”Luovu kuplastasi!” (Luuk. 6: 27-31)

Kun kaksi perinteistä jalkapallomaata kohtaavat finaalissa, on tunnelma korkealla. Vastapuolten värit sävyttävät stadionin eri puolia, kansallistunnetta nostatetaan pukeutumalla kansan historiasta nouseviin asuihin. Antiikin- ja keskiajan sota-asuja näkyy siellä täällä. Vastapuolelle vihelletään ja buuataan, omia rohkaistaan ja kannustetaan hyökkäämään ja taistelemaan. Strategioista ja taktiikoista kiistellään. Ollaan siis vihollisia ja eräänlaisessa sodassa toisia vastaan. Ja jos joku kuvittelee, että urheilu on vain leikkiä, niin joutuu erehtymään. Viholliselle ei armoa anneta.

Tänään raamatuntekstit puhuvat vihollisesta. Ja tarkemmin vielä vihollisen rakastamisesta. Ehkäpä hiukan erikoisella tavallakin kristittynä oleminen tuntuu evankeliumin Jeesuksen puheissa suorastaan määrittyvän vihollisuuden kautta. Siis vähän samaan tapaan, kuin jalkapalloon kuuluu jo pelkkänä ideana, että siinä hyökätään vastustajaa vastaan ja puolustaudutaan vihollisen uhatessa omaa maalia. Jonkinlainen erokin tässä epäilemättä on: Jeesuksen strategialla jalkapallopeliä voisi olla vaikea voittaa, hänhän suorastaa kehottaa ottamaan lyöntejä vastaan. Vihollista tulee sen sijaan Jeesuksen mukaan rakastaa ja antaa heille hyvää, vaikka sitten epäreiluuden ja oman tappion kustannuksellakin.

Nykyisten Euroopassa jalkapalloa pelaavien maiden kristillinen historia ulottuu aikaan, jossa kristittynä oleminen määrittyi pitkälle vihollisena olemisen kautta. Välimereltä Englantiin ulottuneessa Rooman valtakunnassa ensimmäisillä vuosisadoilla kristityt olivat aluksi pieni vähemmistö, joihin paikoin ja ajoit-tain suhtauduttiin hyvinkin vihamielisesti. Tätä aikakautta osin kuultu evankeliumin tekstikin heijastelee.

Roomalaista syntyperää olevat kirkkoisät palasivat yhä uudestaan Jeesuksen puheeseen vihollis-rakkaudesta. Vaikkapa kirkkoisä Tertullianus kirjoittaa 200-luvun alussa seuraavaan tapaan: ”Kaikki rakastavat niitä, jotka rakastavat heitä. Ainoastaan kristityt rakastavat niitä, jotka vihaavat heitä” (Ad Sca-pulam 1.3). Tertullianukselle oli tuttua, kuinka erityisesti vainojen aikaan kristittyjä pilkattiin, heidän oppejaan ja toimintaansa pidettiin epäilyttävinä tai suorastaan kapinallisina ja tämän vuoksi heitä myös kidutettiin ja tapettiin. Jeesuksen seuraajat eivät kuitenkaan vastanneet vihaan vihalla, vaan päinvastoin rakkaudella.

Jollain tavoin siis kristinuskon perimään on kirjoitettuna vihattavana ja pilkattavana oleminen. Monissa maailman maissa tämä voi tarkoittaa edelleen välitöntä hengen uhkaa, lievemmissä muodoissaan ehkä ihmisoikeuksien rajoitusta tai jonkinlaista henkistä pilkkaa ja väheksyntää.

On helppoa nähdä tämä vihollisuus myös nykypäivän maailmassa, myös täällä sinänsä rauhallisessa Suomessa. Omasta mielestään luovuttamattomia arvoja puolustavia vastaan saatetaan puolin toisin hyökätä vaikkapa sosiaalisen median aseilla. Monilla kuulostaa olevan selkeä näkemys siitä, mitä on hänen edustamansa ”todellinen” kristinusko ja minkälaisia näkemyksiä vastaan siten tulee puolustautua tai hyökätä. Uskonnot, herätysliikkeet ja poliittiset puolueet muodostavat omia kupliaan, joista käsin puolustaudutaan ulkopuolelta tulevia uhkia vastaan ja tarvittaessa myös hyökätään. Vastakkainasettelua ja jakolinjoja meihin ja muihin löytyy niin terveydenhuolto-, maahanmuutto-, ilmastonmuutos- kuin vaikkapa parisuhdekysymyksistäkin. Me emme ole ajatuksiltamme niin kuin nuo toiset.

Tällaisen vihollisuuden huomaaminen on kristitylle tärkeää. Sen sijaan tämän huomaamisen jälkeen Jeesuksen seuraajien tehtävänä ei ole ylläpitää vastakkainasettelua ja omaa kuplaansa. Jeesuksen seuraajan tehtävänä on huomata vihollisuus itsessä ja toisessa ja samalla luopua omasta kuplastaan. Jeesus ei kehota puolustamaan omaa kuplaansa, ei edes sietämään vastustajan hyökkäyksiä, vaan sen sijaan aino-astaan rakastamaan vihollista.

Mutta eikö tällainen Jeesuksen käsky rakastaa vihollista ole melkeinpä mahdoton toteuttaa? Minusta poik-keavan ja toisenlaisen ihmisen todellisesta huomaamisesta tulee epämukava olo. Jos voin valita, mieluummin kieltäydyn kohtaamasta ja huomaamasta toisinajattelevaa. Mieluummin eläisin omassa kuplassani, kieltäytyisin kuuntelemasta muita kuin kaltaisiani.

Kristitylle rakkauden laki ei ole kuitenkaan vain rajoituksia, vain kieltoja olla tekemättä väärää. Sen sijaan se on ennen kaikkea käsky ja mahdollisuus tehdä äärimmäistä hyvää toiselle, myös ja ennen kaikkea niille, jotka eivät ole oletettavasti rakkauteni arvoisia.

Tämän päivän Vanhan testamentin lukukappale syyrialaisten ja israelilaisten välisestä sodasta on erikoinen esimerkki siitä, kuinka vihollisasetelma voi asettua suorastaan päälaelleen. Eikä tämä kohta muutoin varsin sotaisessa Vanhan testamentin historiassa ole vain yksittäin poikkeus. Mooseksen laki perustui nimittäin jo lähtökohdissaan siihen, että muukalaista täytyi rakastaa ja hänestä täytyi pitää huolta. Israelin kansaa kehotettiin läpi Tooran muistamaan, että myös he itse olivat olleet vihattavina muukalaisina ja vähemmistönä Egyptin orjuudessa. Siksi myös heidän tuli muistaa kohdella oman kuplansa ulkopuolisia, niin kuin he olisivat halunneet itseään kohdeltavan, silloin kun heitä vihattiin ja väheksyttiin.

Omassa kuplassa tapahtuva veljesrakkaus on sinänsä tärkeää ja hyvää. Jeesuksen ja koko Raamatun opetuksen mukaan se ei kuitenkaan ole vielä varsinaista kristillistä rakkautta. Veljesrakkauteen pystyvät kirkkoisä Tertullianuksenkin mukaan kaikki. Kaikki pystyvät rakastamaan niitä, jotka rakastavat heitä.

Sen sijaan Jeesus puhkoi kuplat, meni suoraan vihollisen luo, minun luokseni ja sinun luoksesi, asettui meidän sijaamme. Hän ei odottanut meiltä vihollisiltaan vastarakkautta, emmekä me sellaista olisi kyenneet antamaankaan. Siksi me tarvitsimme kipeästi tuota rakkautta ja rauhaa.

Itselleni käynnissä olevista jalkapallon EM-kisoista on jäänyt erityisen liikuttavana mieleen, kun muutama viikko sitten Suomen jalkapallokannattajat alkoivat huutamaan vastustajan pelaajan etunimeä ja vastustajan kannattajat puolestaan vastasivat huutoon tuon pelaajan sukunimellä. Eikö ole niin, että juuri tällaista rauhaa ja rakkautta meitä käsketään jakamaan vihollisillemme?