Samuli Koivurannan saarna 16.10.2022

”Muistanko identiteettini?” (Matt. 22: 34-40)

Näin syyslomaviikon alkaessa monet koululaiset ovat huokaisseet helpotuksesta, kun taas vähän aikaa saa olla vapaana kaikesta opiskelusta, asioiden pänttäämisestä ja muistamisesta. Ei ole stressiä siitä, että muistaako oppitunneilla ja kokeissa kaikki asiat, sanat ja kaavat. Vaikka mielelläni suonkin teille koululaisille ja muillekin lomalaisille levon ja vapaan viikon, haluaisin kuitenkin tässä saarnassa puhua muistamisen tärkeydestä ja unohtamisen vaarasta. Vähän aion puhua myös kokeista ja tenteistäkin.
Kuullussa evankeliumitekstissä Jeesus on nimittäin kokeessa. Häntä tentataan siitä, mikä on lain suurin käsky. Jos lukisimme evankeliumin lukua vielä laajemmin, huomaisimme, kuinka tuossa tentissä oli enemmänkin kuin vain yksi kysymys. Jeesukselta kysellään kokeessa tiukkoja kysymyksiä niin maallisen vallan kunnioittamisesta, kuoleman jälkeisestä elämästä, kuin sitten lopulta myös tästä suurimmasta käskystä. Jeesusta koetellaan, muistaako hän, mitä pitäisi uskosta tietää.
Jeesus kuulostaa opetelleen läksynsä hyvin. Vastaus tentaattorille kuuluu: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi koko sydämestäsi, koko mielestäsi ja sielustasi ja rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Moni meistä varmasti muistaa rippikoulustaan, että Jeesuksen vastauksessa on kyse niin kutsutusta ”Rakkauden kaksoiskäskystä”. Tämän ja muutamia muita raamatunkohtia ja Katekismuksen kohtia moni muistaa edelleenkin ulkoa, sikäli kun ne rippikoulussa tuli hyvin opiskeltua.

Nykypäivänä rippikouluissa saatetaan käyttää katekismuksen kohtien opettelussa apuna ranteessa pidettäviä rukoushelmiä. Helmet auttavat hahmottamaan opeteltavat asiat käden, katseen ja mielen yhteisenä toimintana. Helmet auttavat keskittämään harhailevat ajatukset yhteen hetkeen. Näiden rukoushelmien avulla voi opetella erityisesti viisi Katekismuksen tärkeää kohtaa: Kymmenen käskyä, Uskontunnustus, Pienoisevankeliumi, Isä meidän –rukous ja Herran siunaus. Rukoushelmien käyttö muistamisen apuvälineenä ei sinänsä ole mikään uusi juttu, vaan niitä on käytetty hieman eri muodoissa läpi vuosisatojen, eri kirkkokunnissa vähän eri tavoin.
Nyt voisimmekin hiukan muistella rippikoulussa opeteltuja katekismuskohtia sen verran, että lausuisimme yhteen ääneen kymmenen käskyä. Meillä on täällä muutamia juuri viime kesänä rippikoulunsa käyneitä nuoria kirkkoväärteinä ja siksi pyydänkin teitä tulemaan tänne eteen kanssani esilukijoiksi. Se on ehkä hyvä huomata, että osa teistä vanhemmista seurakuntalaisista on opetellut aikanaan käskyt vanhan raamatunkäännöksen sanamuodoissa. Ei se mitään. Lausukaa ne siten kuin muistatte tai seuratkaa meidän esilukijoiden perässä. ---

Miksi näitä käskyjä ja muita Katekismuksen kohtia sitten opetellaan ulkoa? Martti Luther kutsui Katekismusta Raamatun tiivistelmäksi ja kehotti seurakuntalaisiaan opettelemaan Katekismuksen kohdat ulkoa. Ei suinkaan sen vuoksi, että isä Martilla olisi jotenkin ollut hauskaa kiusata sen ajan rippikoululaisiaan näiden jännittäessä ulkoa opitun suorittamista. Luther ymmärsi Katekismuksen eräänlaisena ”säilytysrasiana, aarrearkkuna”, jonka kristitty sai pitää mielessään. Kun se kerran oli opeteltu muistiin muutamia kertoja kerraten, se oli aina ihmisen mukana, elämän loppuun asti. Kun sitten Luther vaikkapa aamulla aloitti päivän aamurukouksen lukemalla ääneen kymmenen käskyä, hän saattoi samalla jokaisen käskyn kohdalla mietiskellä, mitä Jumala niissä vaatii, kiittää Jumalaa käskyistä, tehdä niistä synnintunnustus ja lopulta myös pyytää niiden toteutumista elä-mässä. Näin hänen oli mahdollista päivä päivältä päästä yhä syvemmälle mielessään olevan aarrearkun helmien sisälle ja kasvaa kristittynä.
Tavallaan Luther seurasi tässä Jeesuksen metodia. Nimittäin Jeesuksen tiivistäessä kymmenen käskyä kahteen käskyyn, käskyyn rakastaa Jumalaa ja käskyyn rakastaa lähimmäistä, Jeesus punoi yhteen Raamatun ilmaiseman uskon. Jeesuksen käyttämä tiivistys ei ollut ehkä juutalaisuudessa aivan tavanomaisin, mutta siinä kiteytyi erityisellä tavalla Israelin kansan usko. Tuon uskon lähtökohta oli tunnustaa Jumala ainoaksi jumalaksi. Kuulimme tämän uskonilmaisun vanhantestamentin lukukappaleena luetussa niin kutsutussa Shemaa-rukouksessa eli Kuule Israel –rukouksessa. Toisaalta juutalaiseen uskon identiteettiin kuului yhtä lailla tärkeänä muistaa Israelin kansan pakkosiirtolaisuutta Egyptissä sekä sieltä vapautumista. Kun uskova juutalainen tunnustaa Jumalan ainoaksi jumalaksi, hän samalla muistaa olleensa pakolaisena ja vieraana vieraan vallan alla. Silloin hän ei voi koskaan kohdella itselleen vieraita ihmisiä ja muukalaisia huonosti, vaan rakastaa heitä niin kuin hän olisi halunnut omaa kansaansa rakastettavan Egyptin orjuudessa.
Tämän uskon identiteetin, käskyn rakastaa Jumalaa ja rakastaa lähimmäistä, niin kuin itseään, Jeesus lausuu vastauksena kysyjälle. Tämä uskon identiteetti on sisällytettynä myös Katekismukseemme ja rippikoulussa opeteltuihin Katekismuksen kohtiin, omaan säilytysrasiaamme mielessämme.

Ei ole itsestään selvää, että me muistamme uskon identiteettimme. Toisen maailmansodan jälkeen moni kristitty teologi erityisesti Saksassa kauhistui jälkiviisaasti sitä, kuinka helposti ihmiset ja yhtä lailla kirkot sekä kristityiksi itseään kutsuvat olivat unohtaneet juuri tuon uskon ja rakkauden identiteetin. He olivat saattaneet tunnustautua hyviksi kristityiksi, mutta samalla olivat kuitenkin huomaamattaan asettuneet pahan palvelukseen. He olivat unohtaneet olevansa synnin alaisia, he olivat sulkeneet silmänsä siltä mahdollisuudelta, että myös he voisivat toimia rakkauden lakia vastaan. He olivat toimineet osana rakenteellisen synnin koneistoa.
Ja jos joku kuvitteli maailman oppineen jotain toisen maailmansodan aikaisista tapahtumista, siirtyvän kohti uutta synnistä ja pahuudesta vapaata maailmaa, vaikuttaa hän valitettavasti erehtyneen. Yhä tänä päivänä joudumme monessa suhteessa tunnustamaan, että tämäkin aikakausi on unohtanut identiteettinsä, uskon ja rakkauden identiteetin. Sen tietävät sodan ja väkivallan kauhujen keskellä elävät, energia-, ruoka- ja ilmastokriisin keskellä elävät, palkkaepätasa-arvon ja monenlaisen syrjinnän keskellä elävät.

On tärkeää tietää, että sen enempää Jeesukselle ja juutalaisille kuin vaikkapa Martti Lutherillekaan uskon identiteetin opettelu ja muistaminen eivät olleet vain kertaluontoinen yhden viikon rippileirin juttu tai jonkinlainen kokeen suorittamisen juttu. Muistaminen toistui yhä uudestaan, kun juutalainen pääsiäisaterialla ja muissakin vuoden kierron hetkissä ja juhlissa yhä uudestaan kertasi saman vanhan Shemaa-rukouksen ja Exodus-kertomuksen. Luther kehotti kertaamiseen mielellään päivittäin tai jopa useita kertoja päivässä. Niin kristityt kuin juutalaisetkin tiedostivat, kuinka helppoa oli unohtaa identiteettinsä, nimittäin uskon ja rakkauden identiteetti.
Muistaessamme unohtamisen vaaran, avatessamme silmämme maailman pahuudelle ja myös omalle pahuudellemme, meille on annettu mahdollisuus ottaa uudestaan käyttöömme tuo säilytysrasia, aarrearkku. Sen nimittäin antaa meille Jeesus itse, ottaessaan maailman pahuuden osakseen, kärsiessään ja kuollessaan kaikkien kärsivien, kuolevien ja surevien rinnalla. Jeesuksen luokse meidän tulee palata, häneen juurtua, antaa hänen asua meissä ja antaa meidän muuttaa itsemme hänen kaltaisekseen – oikean identiteettimme kaltaiseksi.