Samuli Koivurannan saarna 19.2.2023

”Seuraa minua elämään!” (Joh. 12: 24-33)

”Seuraa minua!” Tämä Jeesuksen lausuma kehotus on tuttu useista evankeliumeiden kohdista. Ehkä muistat, kuinka Jeesus lausui tämän vaikkapa tullimiehelle, joka sitten kutsun kuultuaan jätti työnsä ja aloitti elämän Jeesuksen opetuslapsena. Monissa kohdin Jeesuksen kuullaan myös varoittavan, että hänen seuraamisensa ei tarkoita helppoa elämää. Evankeliumeissa kerrotaan, miten Jeesuksen seuraajat saattoivat joutua luopumaan monista elämän mukavuuksista, elämään materiaalisessa köyhyydessä.

Tänään kuullussa Johanneksen evankeliumissa Jeesuksen kehotus seurata saa kuitenkin – jos mahdollista – vieläkin karumman kaiun. Siinä Jeesus kuulostaa nimittäin kehottavan: ”Seuraa minua – kuolemaan!” Jeesus ei siis tarkoita vain seuraamista askeettiseen luostarielämään ilman pysyvää kotia ja omaisuutta. Hän ei tarkoita tällä vain kärsimystien sivusta seuraamista tai vaikkapa jonkinlaista ristinkantamista Jeesuksen apurina. Ei – Jeesus tarkoittaa seuraamista häntä nimenomaan kuolemaan.

Jeesuksen sanat hirvittävät. Oliko Jeesus ehkä tässä evankeliumin kohdassa poikkeuksellisen tunnekuohun vallassa, eikä ehkä siksi ajatellut aivan loppuun asti sanojaan? Näin varmaan toivoisimme tätä lausumaa tulkittavan. 

Tiedämme kuitenkin, että monille varhaisille kristityille Jeesuksen seuraaminen kuolemaan konkretisoitui myös aivan todellisesti. Olisiko tästä jotain kaikuja myös apostoli Paavalilla, joka päivän epistolatekstissä kertoo olevansa ”ristiinnaulittu yhdessä Kristuksen kanssa”? Myös hän halusi seurata Kristusta kuolemaan ristille.

Moderni ihminen epäilemättä ajattelee nyt, että Jeesuksen seuraamisen täytyy siis olla aika elämänkielteistä toimintaa, kaikkien elämän hyvien ja iloisten asioiden halveksumista. Miten meidän pitäisi oikein ymmärtää Jeesuksen sanat? Miksi kenenkään pitäisi vihata elämää, kuten Jeesuksen sanat voitaisiin myös kääntää?

Kaikesta huolimatta väitän tässä saarnassa, että Jeesus on vahvasti elämän puolella, jopa enemmän kuin kukaan meistä ihmisistä osaa edes ajatella. Tämän ymmärtämiseksi, meidän on kuunneltava Jeesusta tarkkaan, mitä hän oikein tarkoittaa ”seuraamisella kuolemaan”.

Ensinnäkin Jeesuksen kehotusta kuunnellessa meidän on ymmärrettävä, että Jeesuksen seuraaminen on hyvin kokonaisvaltaista. Se ei tarkoita vain jonkinlaista harrastusta, jota teemme vapaa-ajalla tai vaikka pelkkinä pyhä- tai juhlapäivinä. Jeesusta tulee seurata koko elämässä, paitsi juhlassa myös arjessa. Jeesuksen seuraaminen tapahtuu työpaikalla tai koulussa, kotona tai lomalla. Jeesuksen seuraaminen ei ole koskaan irrallaan tavallisesta arvokkaasta elämästä, vaan Jumalan rakkauden on tarkoitus toteutua nimenomaan jokaisessa elämän hetkessä. Juuri siksi ja vain siksi me täällä messussakin viikoittain käymme.

Toiseksi Jeesuksen kehotusta kuunnellessa meidän on ymmärrettävä, että Jeesus ottaa täydellisen vakavasti ihmisen rajallisuuden, pahuuden, kärsimyksen ja kuoleman todellisuuden. Hän ei sivuuta niitä jonkinlaisina epämiellyttävinä sattumuksina, vaan ottaa ne kirjaimellisesti elämän ja kuoleman kysymyksinä. Hän myötäelää sitä elämän nurjaa puolta, jota tässä maailmassa eletään, vaikka sen tunnustaminen meille ihmisille olisi kuinka vaikeaa tahansa. Jumalalle jokainen ihmiselämä ja jokainen sen hetki on niin tärkeä, että Jeesus ei voi sivuuttaa sitä tuskaa ja kärsimystä, jota ihmiskunta tälläkin hetkellä kokee Ukrainassa, Syyriassa, Turkissa ja ympäri maailmaa. Hän myötäelää avuttomien lasten kohtaloita sodan kauheuksien keskellä. Hän myötäelää tuskaa ja kärsimystä maanjäristyksen uhrien omaisten keskellä. Hän myötäelää sitä kärsimystä, jota myös täällä Suomessa koetaan erilaisten elämänkohtaloiden keskellä.

Kolmanneksi Jeesuksen kehotusta kuunnellessa meidän on ymmärrettävä, että Jeesus haluaa kertoa meille jostain paljon enemmästä ja pysyvämmästä, kuin mitä tämä näkemämme elämä voi koskaan olla. On nimittäin olemassa verrattomasti parempi vaihtoehto elämälle, kuin vain voiman, rahan ja itsekkyyden hallitsema maailma. Ihminen näkee liian usein ainoaksi vaihtoehdoksi tarttua miekkaan, jotta saisi kaiken haluamansa. Se ei ole vähentynyt vuosituhansien aikana ja teknologian kehittyessä mihinkään. Melkeinpä päinvastoin. Miekan sijaan Jeesus ohjaa meitä vihaamaan – ei elämää – vaan pahaa ja syntiä, jotta voisimme rakkaudella voittaa pahan vallan.

Jeesuksen kehotus seurata häntä kuolemaan, tarkoittaa näin todellakin ”kuolemaa” jo tässä elämässä – nimittäin jo kasteessa. Kaste vanhakirkollisessa mielessä tarkoitti veteen haudatuksi tulemista, kuolemista yhdessä Jeesuksen kanssa, synnin ja pahan hukkumista kasteen syvään hautaan. Se tarkoitti ylösnousemista tuosta haudasta yhdessä Kristuksen kanssa. Kun kastettava ”ristitään” hänelle merkitään ristinmerkki otsaan ja rintaa ja hänelle sanotaan: ”Ota pyhä ristinmerkki otsaasi ja rintaasi todistukseksi siitä, että ristiinnaulittu ja ylösnoussut Jeesus Kristus on sinut lunastanut ja kutsunut opetuslapsekseen.”

Näin apostoli Paavalikin voi sanoa, että hänet on ”Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa.” Meissä on alkanut uusi elämä, pitäisikö sanoa ”päivitetty elämä”, kuten Nea-diakoni asian ilmaisi digiajan ihmiselle.

Juuri tämän vuoksi Jeesuskin on elämän puolella, enemmän kuin yksikään ihminen muutoin kykenisi. Kristityn, Kristuksen kanssa ristiinnaulitun elämä on jatkuvaa paluuta kasteen armoon. Se merkitsee Jeesuksen jatkuvaa seuraamista kuolemaan, jotta meissä olisi uusi elämä Kristuksessa. Kristuksessa eläminen vie meidät kaikessa elämässämme rakastamaan lähimmäisiämme ja luomakuntaa. Se johtaa meidät tunnustamaan rajallisuutemme, synnin ja pahan vallan sekä vastustamaan pahan valtaa kaikessa elämässä. Se vie meitä jatkuvasti kohti uutta elämää, iloitsemaan elämästä ja kaikista Jumalan lahjoista jo tässä hetkessä ja kerran iankaikkisuudessa.

Juuri tämän vuoksi Jeesus rohkaisee: ”Seuraa minua elämään!”