”Ikävä Jumalaa” (Mark. 1:12–13)

Evankeliumi: Mark. 1:12–13

Henki ajoi Jeesuksen autiomaahan. Neljäkymmentä päivää hän oli autiomaassa Saatanan kiusattavana. Hän eli villieläinten joukossa, ja enkelit pitivät hänestä huolta.

Samuli Koivurannan saarna Keravan kirkossa 21.1.2021


340 päivää ja yötä – näin kauan olemme tänään jo kulkeneet korona-rajoitusten autiomaavaellusta viime maaliskuun puolivälistä tähän päivään. Eikä tuo matka ole vielä ohi. Jonkinlaisia toiveita tämän koettelemusten ajan päättymisestä on jo annettu, mutta vielä ei kukaan varmuudella tiedä, onko mat-kaa jäljellä 40, 100 vai ehkä 200 päivää. Ikävä ei helpota vielä.

 

Evankeliumista kuulimme, kuinka Jeesus vietti asumattomalla seudulla neljänkymmenen päivän ajan. Tuo aika alkoi heti sen jälkeen kun Jeesus oli kastettu. Tämän koettelemusten ja valmistautumisen ajan jälkeen Jeesus sitten aloitti julkisen toimintansa.

Neljäkymmentä päivää ei ole evankeliumissa sattumanvarainen luku. Sillä on esikuvansa vaikkapa Mooseksen ja profeetta Elian vastaavissa autiomaakokemuksissa, ajanjaksoissa, joiden kautta he valmistautuivat kohtaamaan Jumalan. 

Raamatun kertomuksen ajatuksena ei ole kuitenkaan määritellä koettelemuksen aikaa välttämättä joksikin määrämittaiseksi ajanjaksoksi. Missään ei kerrota, että mainitut Raamatun henkilöt olisivat valinneet itse autiomaa-aikansa. Evankeliumin kirjoittajakin antaa ymmärtää, että Pyhä Henki suoras-taan ajoi Jeesuksen autiomaahan. 

Pikemminkin luku 40 sitoo Raamatun erilaiset ”autiomaakokemukset” yhteen kertoakseen, että usko Jumalaan ei ole koskaan merkinnyt lupausta helposta elämästä. Elämään kuuluu kokemus siitä, että toisinaan olen kuin asumattomalla seudulla, yksin ja pahuuden ympäröimänä. Samalla elämään kuuluu kokemus joutua houkutukseen tehdä väärin eli joutua kiusaukseen tehdä syntiä.

Mutta miten autiomaakokemus liittyy synnin tekemiseen? Eikö asumattomalla seudulla olla yksin ilman, että edes voi tehdä väärin toista kohtaan? Eikö tämä ole turhaa syyllistämistä?

 

Kaksi viikkoa sitten Helsingin Sanomien toimittaja kritisoi voimakkaasti synti-käsitteen käyttöä pandemiaan liittyvien sääntöjen ja rajoitusten rikkomisen yhteydessä (HS 9.2.2021). Toimittaja koki, että synti-käsite tukahduttaa asiallisen keskustelun, kun siinä ikään kuin asetutaan synnintekijän yläpuolelle päättämään hänen puolestaan hänen syntisyytensä. Synnistä ei voi toimittajan mukaan neuvotella, eikä syntiä anneta myöskään anteeksi

On varmaankin totta, että mielikuva synnintekemisestä saattaa monilla liittyä oletettuun pitkään ja raskaaseen listaan vääriksi luokiteltuja tekoja tai muita paheita. Aina ei ole välttämättä edes selvyyttä, miksi joku teko kuuluu tuolle oletetulle listalle. Pääasiaksi tuntuu muodostuneen se, että joku tai jotkut ovat teon määritelleet aikoinaan synniksi ja sen mukaan on tätä tekoa vältettävä.
 

 

Raamatun kertoma kokemus autiomaasta luo toisenlaisen kuvan synnistä ja sen olemuksesta. Jotta voisimme ylipäätään ymmärtää Jeesuksen 40 päivän kiusausten aikaa, on katsottava ensin Israelin kansan 40 vuoden autiomaavaellusta Egyptin orjuudesta Jumalan lupaamaan maahan. Tuo vuosi-kymmeniä kestänyt vaellus oli Raamatun kansan itseymmärryksessä enemmän kuin vain pitkäksi venynyt siirtymä vankeudesta luvattuun maahan. Samalla se nimittäin oli sukupolvien läpi jatkunut kamppailu Jumalan pitämisestä ainoana Jumalana.

Kun Mooses välitti Egyptin faaraolle Jumalan käskyn päästää kansa lähtemään Egyptistä, on oleellista huomata, että käsky koski ensisijaisesti tarvetta päästä autiomaahan palvelemaan Jumalaa eli viettämään sinne eräänlaista jumalanpalvelusta (2. Moos. 7:14). Israelilaiset kaipaisivat elävää Jumalaa ja autiomaa oli tuo Jumalan antama kohtaamisen paikka. Kohtaaminen huipentui siihen, kun Jumala ilmaisi tahtonsa Siinailla: ”Minä olen Herra sinun Jumalasi, sinulla ei saa olla muita jumalia.”

Minkälainen on autiomaa Jumalan kohtaamisen paikkana? Ainakin se on mahdollisimman epämukava, ehkä jopa vaarallinen. Milloinkaan ei ole varmuutta siitä, miten elämässä lopulta käy. Eikä Jumala tunnu silloin välttämättä mieleiseltäni, vaan pikemminkin mahdollisimman vieraalta, jopa vi-hamieliseltä. Ensimmäinen sukupolvi muisti entisen hyvinvoinnin ajan ja alkoi kaivata takaisin menneeseen. Seuraavat sukupolvet olivat oppineet valmiiksi elämän tarkoituksettomuuteen, omaan riittämättömyyteensä ja toivottomuuteensa, eivätkä halunneet enää luottaa lupaukseen tulevasta.

Jumalan kansan perussynti autiomaassa ei ollut lopulta minkään loputtoman rajoitelistan noudattamatta jättäminen. Sen sijaan kyse oli Jumalan hylkäämisestä ainoana todellisena Jumalana ja elämän lahjoittajana. Synti oli joutumista erille Jumalasta ja ottamista tilalle omatekoisia jumalia.

Eläminen autiomaassa Raamatun aikana ei poistanut – eikä poista nytkään – kenenkään kaipuuta ikuista kohtaan. Minulla on ikävä Jumalaa ja lähimmäistä, todellista elävää Jumalaa ja ehjää suhdetta häneen ja lähimmäiseen. Minulla on oikeudenmukaisuuden nälkä ja jano. Siksi epäjumalan palveleminen ei tarkoita välttämättä vain primitiivistä kultaisen sonnin kumartamista, vaan jotain paljon hienova-raisempaa. Tahdon niin kovasti Jumalan lähelle, että teen hinnalla millä hyvänsä jostain jumalan itselleni: rahasta, vallasta, omasta itsestäni. Samalla tulen hylänneeksi oikeudenmukaisuuden ja kohtuuden suhteessani lähimmäisiin ja luomakuntaan. Syntisyys on siis minussa ilman kenenkään ulkopuoleltani antamaa syntilistaa.


 

Raamatun sana ja usko Jeesukseen eivät lupaa kenellekään hänen seuraajalleen helppoa elämää ilman autiomaan kokemuksia, ilman kokemusta joutumisesta erilleen Jumalasta ja lähimmäisestä. Sen sijaan Raamatun sana ja usko Jeesukseen lupaavat sen, että Jeesus nimenomaan elää tuon autiomaan keskel-lä, voittaa kiusaukset ja vie häntä avuksi huutavia läpi koko koettelemusten ajan. Usko Jeesukseen antaa myötätunnon toisia autiomaassa kulkevia kohtaan, asettumaan heidän rinnalleen, puolustamaan oikeudenmukaisuutta, puolustamaan sorrettuja. Usko Jeesukseen antaa toivon ja merkityksen tälle elämälle, toivon autiomaan ajan päättymisestä, toivon siitä, että ikävämme kohde on todellinen ja että tuo ikävän kohde ikävöi myös sinua. Usko vakuuttaa, että Jumala haluaa palauttaa yhteyden sinuun ja antaa anteeksi.

 

Voit kuunnella loppuun Pave Maijasen kappaleen "Ikävä" vaikkapa Youtubesta.

Ota yhteyttä

rippikoulutyön pappi
PL 134
04201 Kerava

Olen seurakuntalainen ja pappi. Työssäni toimin normaalien papin tehtävien lisäksi rippikoulutyön kokonaisuudesta vastaavana pappina. Minua lähellä on monenlaisen seurakunnan yhteisesti toimittama yhteinen messu.

Perhe-elämä, liikunta ja musiikin harrastaminen pitävät jalat tarpeellisesti maan pinnalla.