Samuli Koivurannan saarna 22.1.2023

Mitä usko on? (Joh. 4: 39-42)

Nyt seuraa tämän messun saarna. Se tarkoittaa, että tässä messun vaiheessa on hiukan pidempi puheosuus, jossa perehdytään tarkemmin luettuihin raamatunteksteihin, usein varsinkin evankeliumiin. Kristillisessä uskossa nimittäin ajatellaan, että Jumala puhuttelee meitä silloin kun luemme ja kuulemme Raamattua. Usko Jumalaan voi syntyä silloin, kun Jumala puhuttelee meitä. 

Siksi onkin tärkeää, että ymmärrämme, mitä raamatuntekstit tarkoittavat. Aina se ei ole välttämättä aivan yksinkertaista. Raamatunteksti, joka on melkein 2000 vuotta sitten kirjoitettu, saattaa välillä tuntua siltä, kuin se olisi suorastaan vierasta kieltä. Saarnan tarkoitus on tällöin ikään kuin tulkata seurakunnalle, mikä pointti tekstillä on.

Esimerkiksi toi äsken luettu teksti olis aika goofy juttu, jos et tajuu, et sillä samarialaisella muijalla, joka tapas Jessen oli legit ihan toinen uskonto. Ja silti se salee usko Jesseen. Sit se muija lähti kertoo sen frendeille Jessestä, et se literally ties kaiken, no cap. Osa frendeistä usko kanssa ja oli heti, et ”slayyyyyy!” Mut sitte osa oli, että wtf, lättys kii, me ei todellakaan uskota, aika sus. Mut sit ne kuitenki ajatteli, et ei se niin boomer voi olla, että ehkä vois kuitenkin olla vörttii käydä kattoon meininkii. No sit ne meni ja sai iha positive vibesit Jessestä. Sit se muija kysy niiltä, et mp Jessestä? Niin ne vastas, että ihan jees, tosi fresh!

Paitsi että ymmärrämme omalla kielellämme, mitä raamatuntekstissä tapahtuu, on myös tärkeää, että ymmärrämme, mitä se kunkin meistä kohdalla omakohtaisesti merkitsee. Mitä merkitystä minulle on sillä, että jotkut uskoivat 2000 vuotta sitten Jeesukseen ja että monet nykypäivänäkin uskovat Jeesukseen. Voisiko peräti olla, että myös minä uskoisin Jeesukseen? Ja mitä se uskominen silloin oikein tarkoittaa?

Vuosien varrella olen huomannut, että monella nuorella voi olla aika paljon ennakkoluuloja siitä, mitä uskominen oikein on. Seuraavaksi käyn läpi muutamia tällaisia ennakkokäsityksiä, jotka ehkä voivat olla monille jopa esteenä uskoa, ehkä vähän samaan tapaan kuin sen samarialaisen kaupungin joillekin asukkaille.

Usein huomaan nuorten ajattelevan, että uskonnollinen usko tarkoittaisi jotain samaa kuin ”luuleminen” tai että se on ikään kuin jonkinlaista epävarmaa ja epätieteellistä tietoa siitä, onko Jeesus olemassa tai onko Jumala olemassa. Tässäkin merkityksessä sanaa ”uskominen” toki käytetään. Mutta silloin kun puhumme kristillisestä uskosta, uskosta Jumalaan tai uskosta Jeesukseen, on kyse jostain aivan muusta. Ei ole kyse varsinaisesti tiedosta, vaan pikemminkin suhteesta Jumalaan, luottamuksesta Jumalaan. Usko Jumalaan ei itse asiassa lainkaan edes yritä olla tieteellinen kysymys. Kun siis uskon Jumalaan, voin aivan rauhassa etsiä erilaista tietoa tieteen keinoin. Jumalaan uskovanakin voin siis helposti opiskella eri tieteenlajeja ja tietää nykytiedon mukaan esimerkiksi sen, että maailmankaikkeus on melkein 14 miljardia vuotta vanha ja että maapallo kiertää aurinkoa ja että evoluution myötä maapallollakin on kehittynyt elämää miljardien vuosien aikana. Usko Jumalaan ei siis kilpaile tieteen kanssa. Samarialaisilla ei ollut hankaluuksia uskoa, onko Jeesus olemassa, vaan onko Jeesus maailman pelastaja. Usko Jumalaan on suhde häneen, joka on kaiken olevaisen takana ja joka pitää meistä huolta, vaikka häntä emme näe.

Toinen asia, joka uskossa ehkä joitakin nuoria saattaa mietityttää, on se, että entä jos rippikoulussa pakotetaan uskomaan. No ei pakoteta. Itse asiassa ainakin itse yritän rohkaista pohtimaan ja miettimään uskon asioita ihan omilla aivoilla ja ajatuksilla. Tiesittekö muuten, että juuri tänä vuonna tulee kuluneeksi tasan 100 vuotta siitä, kun Suomessa on ollut täysi uskonnonvapaus? Eli siis meillä on tässä maassa vapaus uskoa tai olla uskomatta. Myöskään rippikoulussa ei ole pakko uskoa, eikä rippikouluun ole kenenkään pakko tulla – se on aivan vapaaehtoista kaikille. No okei, moni vanhempi saattaa aika innokkaasti suostutella nuortaan rippikouluun. Ehkä sen vuoksi, että he tietävät, että se on ollut monille tosi kiva kokemus. Tämän voin itsekin ylpeästi teille vakuuttaa. Mutta uskomaan emme pakota, emmekä kykene, eikä pakottamiseen ole edes tarvetta. Kun olette kirkossa ja rippikoulussa, olette jo sisällä uskon maailmassa, jossa Pyhä Henki antaa uskon, suhteen Jeesukseen, missä ja miten tahtoo. Täällä olette jo osa sitä uskoa, johon on vuosituhansia uskottu.

Kolmas rippikoululaisia askarruttava asia saattaisi olla se, että jos usko on henkilökohtainen asia, niin onko sitten ihan sama mihin uskoo. Onko usko siis ihan sattumanvaraista ja sokeaa uskomista ihan mihin tahansa hörhöön juttuun? Ja miksi sitten opettelemme yhteistä uskoa?
Jos tarkoitukseni on hypätä lentokoneesta laskuvarjolla, minulla on oltava luottamus, että saan selkääni toimivan laskuvarjon. Jos koneessa on käytettävissä rinnakkain 10 reppua, joista vain yksi on laskuvarjo, enkö silloin halua nimenomaan sen, josta tiedän avautuvan vauhtia hidastavan ja pelastavan varjon. Ei siis ole ihan sama, otanko minkä tahansa repun pelastuakseni. Rippikoulun tärkeänä tarkoituksena on kertoa Raamatun ja Kirkon välittämästä uskosta, johon kaste meidät liittää, josta ollaan kerrottu vuosituhansia, johon miljardit ihmiset ovat luottaneet elämänsä hyvinä ja huonoina aikoina: uskosta kolmiyhteiseen Jumalaan, Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen ja siitä, kuinka tämä Jumala haluaa pitää meistä ihmisistä huolta niin tässä elämässä kuin tulevassakin. On siis ehdottoman tärkeää myös tietää mihin uskoo.

Vielä yhden asian haluan nostaa esiin. Se on ehkä jollain tavoin hyvin suomalainen näkökulma. Meillä nimittäin uskoa pidetään hyvin yksityisenä asiana, jonka ei yleensä millään tavoin haluta näkyvän ulospäin. Kuvaavaa voisi olla se, kuinka tässä pari viikkoa sitten eräällä suomalaisella hiihtäjällä oli hiihtopukunsa alla ristikaulakoru. No, kävi sitten niin, että vauhdissa hänen korunsa tuli vahingossa näkyville. Paikalla ollut urheilutoimittaja kauhistui: Oliko tuo hiihtäjä siis oikeasti kristitty! Suuressa osassa maailmaa tämä ei olisi ollut juttu eikä mikään, mutta jostain syystä täällä Suomessa uskon näyttämistä arastellaan. Tiedätte vaikkapa kuinka kansainvälisen jalkapallon parissa on aika normaalia, että pelaaja näyttää uskon ilmaisujaan vaikkapa ristinmerkin muodossa.

Mutta jos usko on yksityisasia, joka ei näy millään tavalla ulospäin, niin onko se sitten uskoa? Uskoa ei voi tietystikään mitata millään mittareilla. Kukaan meistä ihmisistä ei voi sanoa, että tuo uskoo enemmän tai paremmin kuin toinen. Se on täysin Jumalan ja ihmisen välinen asia. Toisaalta usko ei ole myöskään vain päänsisäinen juttu. Usko rohkaisee meitä myös tekoihin. Rippikoulussa opettelemme jumalanpalveluksissa käymistä, rukoilemista ja raamatunlukua. Opettelemme myös sitä, että välittäisimme rakkauden teoin saamiamme lahjoja muille ihmisille, myös kaukaisille ja tuntemattomille. Usko ohjaa tekojamme siihen, että kaikilla ihmisillä, lähimmäisillämme olisi hyvä olla tässä yhteisessä maailmassa. Sen vuoksi usko ei ole koskaan näkymätön asia, vaan kaikkialla, missä on uskoa, on myös rakkautta.

Kutsun siis teitä kaikkia tutkimaan uskoa Jumalaan, uskoa Jeesukseen, uskoa Pyhään Henkeen. Kutsun teitä kyselemään Jumalalta, mikä on sinun paikkasi hänen suunnitelmassaan.
 

22.1.2023 vietettiin rippikoulujen starttimessua.