Jumala aiheuttaa särön (Matt. 1: 18-24)

Olin muutama päivä sitten pitämässä koulun joulukirkkoa. Olimme nuorisotyönohjaajajien, Katrin ja Arton kanssa tervehtimässä jonona saliin saapuvaa alakoululaisten joukkoa, kun yksi lapsista yllättäen pysähtyi ovelle ja kysyi reippaasti: ”Puhutaanko täällä Jumalasta?” ”Kyllä täällä puhutaan Jumalasta”, vastasimme tähän suoraan kysymykseen.

Koululaisen kysymys jäi mietityttämään. On varmaankin oletettavaa, että kirkossa pappi puhuu Jumalasta ja että siellä myös rukoillaan Jumalaa. Ehkäpä sen koululainenkin jo ennakolta tietää. Siitä huolimatta Jumala herättää kysymyksiä. Missä Jumala on? Kuka tai mikä Jumala on? Voiko Jumalasta jotain tietää? Kysymykset Jumalasta saattavat olla hämmentäviä paitsi lapsille myös – ja ennen kaikkea – aikuisille. 

Tämän joulukuun alussa tuli kuluneeksi tasan 150 vuotta siitä, kun Suomessa kirkko ja valtio lailla erotettiin toisistaan. Meillä on siis aikoja sitten selvästi määritelty, että valtio ei itsessään tunnusta tai suosi mitään tiettyä uskoa ja siten kirkko ja muut uskonnolliset yhteisöt saavat toimia uskonnon-vapauden mukaisesti vapaasti erillään valtiollisesta holhouksesta. Jumalasta saa siis maassamme lainkin mukaan puhua vapaasti, uskonnolliset symbolit saavat näkyä katukuvassa, vakaumus saa olla esillä. Toisaalta ihmiset saavat yhtä lailla vapaasti olla myös uskomatta Jumalaan ja valita vakaumuksensa ilman toisten painostusta.

Vaan onko Jumalasta ja uskosta puhuminen sittenkään niin yksinkertaista? Uskonnolliset asiat koetaan yhteiskunnassamme usein vahvasti henkilökohtaisiksi asioiksi ja tosinaan herää jopa epäilys, voiko usko Jumalaan tai uskonnolliseen vakaumukseen tunnustautuminen olla edes sopiva julkinen puheenaihe. Saako julkisessa tilassa näkyä vaikkapa jouluseimiasetelma? Olisiko parempi siivota uskonnot kokonaan piiloon maton alle? Pelätään hengellistä väkivaltaa. Pelätään itselle vieraiden vakaumusten ja kulttuurien saapumista oman elämänpiirin lähelle. Koululaisten vanhempana minulta varmistetaan useaan kertaan, että olenko todella sitä mieltä, että lapseni saavat osallistuvat koulun joulukirkkoon – jossa siis saatetaan puhua Jumalasta.

Usko Jumalaan ja puhe Jumalasta tuntuvat aiheuttavan ikävän särön muutoin niin järjelliseen ja loogiseen elämäämme ja maailmankuvaamme. Näin on ollut myös Raamatun aikoina. Myös tämän päivän raamatunteksteissä Jumala aiheuttaa särön maailmankuvaan, kun Jumala järjelle käsittämättömällä tavalla saa aikaan kaksi ihmeellistä syntymää. Kuulemamme raamatuntekstit kertovat Iisakin ja Jeesuksen ihmeellisistä sikiämisistä ja Saaran ja Marian raskauksista, joita ei olisi lainkaan pitänyt tapahtua. Aabraham ja Joosef ovat ihmeissään, ehkä jopa peloissaan. He joutuvat kohtaamaan todellisuuden, joka ei vastaa heidän käsitystään aistittavasta maailmasta. He joutuvat uskomaan Jumalaan, joka murtautuu näkyvän maailman keskelle.

Tässä kohdassa meidän on tärkeä huomata merkittävä asia. Vaikka Jumala aiheuttaa Aabrahamille ja Saaralle sekä Joosefille ja Marialle särön heidän elämäänsä, ei heidän maailmankuvansa silti muutu yhtään miksikään. Eivät ihmisen biologisen hedelmöitymisen peruslait sinänsä ole muuttuneet maailmassamme yhtään miksikään. Jumalan olemassaolo ei vaikuta millään tavoin siihen, miten me yleensä ymmärrämme ja tutkimme maailmaa tieteen keinoin. Nimittäin juuri siksi Jumalan tulo maailmaan järkyttää kenet tahansa.

Usko ja tiede asetetaan valitettavan usein tarpeettomasti ja jopa vastoin Raamatun sanaa toisiaan vastakkain, vaihtoehdoiksi toisilleen. Ajatellaan, että jos ihminen pyrkii tieteelliseen totuuteen ja hyväksyy tieteellisen tutkimuksen saavutukset, ei hän voi samanaikaisesti uskoa Jumalaan. Ajatellaan, että Jumalasta ja hänen totuudestaan puhuva ei voi hyväksyä tieteellisen totuutta. Vastoin tällaista ajattelua kristillisen uskon keskeinen vakaumus liittyy kuitenkin siihen, että Jumala, joka on kaiken elämän Luoja, on myös antanut ihmiselle nimenomaan kyvyn kriittisesti ja vastuullisesti tutkia ja ihmetellä tätä maailmaa kaikilla niillä keinoilla, joita hänellä on olemassa.

Olisiko jopa niin, että kun puhumme Aabrahamin, Saaran, Joosefin ja Marian uskosta Jumalaan, suomen kielen sana ”usko” on tässä yhteydessä hiukan harhaanjohtava? Arkisessa kielenkäytössämme me puhumme usein uskosta tietoon perustumattomana käsityksenä, eräänlaisena luulona tai kuvitelmana. Jos vaikkapa sanon uskovani, että tänne Etelä-Suomeen tulee vielä jouluksi lunta, jää kuulijalle epäilys asian tilasta. Voi nimittäin paljastua, että näin ei ehkä käykään. Tällaisesta luulosta tai uskomuksesta ei Raamatun puhumassa uskossa kuitenkaan ole kyse. Uskon ei tarvitse olla ikään kuin tiedon sijainen.

Mistä Aabrahamin, Saaran, Marian ja Joosefin uskossa on sitten kyse? Ennen kaikkea kyse on luottamuksesta Jumalaan ja hänen valtaansa, luottamuksesta siihen, että Jumala lupauksensa mukaisesti voi tulla maailman rajallisuuden, pimeyden ja tyhjyyden keskelle ja tuoda uuden valon. Toiseksi kyse on siitä, että Jumalan salatusta olemuksesta huolimatta, me voimme ymmärtää ja puhua Jumalasta sen perusteella, mitä hän on meille itsestään Raamatussa ilmoittanut. Jumala ei ole vain henkilökohtaisen kokemukseni tai mielikuvani tuotos, vaan on ilmoituksensa perusteella ”Immanuel” eli Jumala kanssamme, persoonallinen Jumala. Tähän uskoon Kolmiyhteisestä Jumalasta me tunnustaudumme myös kirkon yhteisessä uskontunnustuksessa. Kolmanneksi kyse on siitä, että me myönnymme siihen, mihin luotamme ja minkä ymmärrämme. Uskomme siis, että Hän, johon luotamme ja mitä Hänestä ymmärrämme, on totta. Tätä messussa tarkoittaa vaikkapa lausumamme sana ”aamen”. Vielä neljänneksi uskossa on kyse siitä, että Marian ja Joosefin, Aabrahamin ja Saaran tavoin me olemme kuuliaisia sille, mitä Jumala tahtoo meille sanoa ja mitä kohti hän haluaa meitä viedä. Haluamme rukouksessa ja lähimmäisen rakkaudessa toteuttaa Jumalan tahdon. 

Luottamus Jumalaan, ymmärrys Jumalan ilmoituksesta, myöntymys ja kuuliaisuus Jumalalle ovat uskon syvin olemus. Ne eivät estä sitä, ettemmekö voi taistella totuuden puolesta myös tieteen keinoin. Voisi jopa sanoa, että ne itse asiassa vaativat, että taistelemme totuuden puolesta kaikenlaista disinformaatiota, valeuutisia ja epätieteellisyyttä vastaan. Usko taistelee totuuden ja lähimmäisen rakkauden toteutumisen puolesta, koska Jumala on tullut olemaan meidän kanssamme.

Aivan aluksi usko Jumalaan kääntää jokaisen meistä rehelliseen itsetutkisteluun. Joudun näkemään sen, että en ole luottanut Jumalaan, enkä ole ollut kuuliainen Jumalalle ja että tällöin omilla toimillani olen aiheuttanut sen, että totuus ja lähimmäisen rakkaus eivät ole toteutuneet maailmassa. Joudun myöntämään, että usko Jumalaan on jotain sellaista, jota en voi hallita omilla voimillani, vii-saudellani, vallallani ja taidoillani. 

Jumala on uskollinen ja pysyy varmasti lupauksessaan. Siksi valmistautuessamme joulun sanoman vastaanottamiseen, käännymme rukoillen Jumalan puoleen tunnustamaan syntimme synnintunnustuksen 704 sanoin:

Pappi Samuli Koivurannan kasvokuva.