Samuli Koivurannan saarna 5.12.2021

”Luottaminen, tietäminen, kuuliaisuus” 
(Hoos. 2:20–22; 1. Piet. 1:13–17; Luuk. 21: 25-36)

Delta, omikron, tehohoitokapasiteetti, pakolaiskriisi, Naton laajentuminen, Daytonin sopimus, Taksonomia-asetus… Tässä vain muutamia poimintoja menneen viikon uutistarjonnasta. Uutisvirta vyöryttää päivittäin mieleen toinen toistaan huolestuttavampia uutisia ympäröivästä maailmasta. Päivittäiset huolenaiheet turruttavat mielen. Niitä ei oikeastaan jaksaisi edes kuunnella. Mitä tulevat ajat tuovat tullessaan? Mihin kaikkeen pitäisi varautua?

Kristilliset sukupolvet eri aikoina ovat tulkinneet omaa uskoaan suhteessa ympäröivän maailman tapahtumiin. On tutkittu ja tulkittu paitsi Jeesuksen sanoja myös profeettojen ja apostolien tekstejä ja pyritty ymmärtämään, mitä tämä kaikki tarkoittaa kristillisen uskon näkökulmasta. Ehkäpä ei ole aivan sattumaa, että huolten täyttämää mieltä verrataan raamatunteksteissä suoranaiseen juopumustilaan. Kristittyjä kehotetaan pitämään pää selvänä ja ajatukset kirkkaina, ettei mieli pääse turtumaan ja sumentumaan.

Mikä on siis oleellista tässä ajassa ja elämässämme? Mihin huomio pitäisi kiinnittää, että ymmärrämme oleellisen? Kristillisen teologian tehtävänä on aina ollut jäsentää Raamatun sanaa ja uskoamme kussakin ajassa – pitää ajatukset kirkkaina. Siihen myös tämä saarna tänään tähtää.

Ensinnäkin on huomattava, kuinka vahvasti raamatuntekstit rohkaisevat luottamaan Jumalan lupauksiin. Jeesuksen sanoin: ”Nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” Tai apostolin sanoin: ”Pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille annetaan Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.” Profeettakin kertoo rauhan ajan tulemisesta. Usko on siis sydämen lujaa luottamista Jumalaan ja hänen lupauksiinsa. Meidän ei tarvitse pelätä suurtenkaan ahdinkojen keskellä, kun luotamme siihen, että Jumala on meidän puolellamme.

Mutta on usko muutakin kuin pelkkää sokeaa luottamista. Raamatuntekstit puhuvat myös tietämisestä. Ne puhuvat jopa Herran tuntemisesta ja näkemisestä. Tai ne puhuvat ajasta ennen uskoa “tietämättömyyden aikana”. Minkälaista ”tietämistä” uskominen voi olla?

Monilla ihmisillä saattaa olla jonkinlaisena ennakko-oletuksena, että uskominen ja tietäminen olisivat ikään kuin vastakkaisia asioita ellei jopa toisensa poissulkevia asioita. Arkikielessä uskoa-verbiä käytetään usein synonyyminä luulottelulle, tietoon perustumattomalle käsitykselle. Jonkin asian sanotaan olevan uskon, eikä tiedon asia. Usko yhdistyy näin monien mielikuvissa uskomushoitoihin, haltijauskoon tai muihin vastaaviin. Usko voi olla jopa uskoa salaliittoteorioihin, joissa kuvitellaan, että koronapandemia rokotuksineen tai sitten vaikkapa ilmastonmuutos on pelkkää huijausta.

Tällainen käsitys uskosta ei vastaa kristinuskon käsitystä uskomisesta. Usko ei luterilaisen käsityksen mukaan ole ensinnäkään minkäänlainen vaihtoehto tieteelliselle tiedolle. Toisaalta uskossamme emme luota myöskään mihin tahansa perustelemattomaan uskomukseen. Luotamme sellaiseen, jonka ainakin osittain tunnemme ja johon meillä on ainakin jonkinlaisia perusteita luottaa.

Usko on paitsi sydämen luottamusta myös liittymistä Raamatun sanaan ja kirkon yhteiseen uskoon. Usko tarvitsee perustellun pohjan. Emme usko mihin tahansa jumalaolentoon, vaan Jumalaan, joka on ilmoittanut itsensä sanassaan. Uskomme Jumalaan, joka on kaiken alku ja loppu. Uskomme Jumalaan, joka on tullut ihmiseksi Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Uskomme Jumalaan, joka vaikuttaa tässä maailmassa Pyhän Henkensä kautta kirkkonsa välityksellä. Uskomme, että Jeesus Kristus, joka tuli ihmiseksi ihmisten keskelle, kärsi kuoleman ja ylösnousi, tulee myös kerran aikojen lopulla tuomitsemaan elävät ja kuolleet. Tätä uskoa kirkko on tunnustanut läpi olemassaolonsa ja sen me myös tunnustamme tänään. Sydämen luottamus ja tietäminen kuuluvat siis uskossa yhteen. 

Vielä Raamattu puhuu yhdestä uskon ulottuvuudesta: ”Olkaa kuuliaisia lapsia [---] tulkaa tekin pyhiksi kaikessa mitä teette.” Myös Jeesus kehottaa alati valvomaan ja rukoilemaan. Usko Jumalaan ei olekaan vain passiivista tietoa Jumalasta ja luottamusta tulevaan pelastukseen, vaan myös elämistä kristittynä tässä ajassa, olemista kuuliaisena Jumalan sanalle. Usko on tahdon suostumista etsimään, kuuntelemaan ja seuraamaan Jumalan tahtoa. Uskon mukaiseen elämään kuuluu rakkauden teot ja toisen palveleminen. Kristityn kuuluu elää siten, että hän suojelee lähimmäisiä pandemian keskellä kaikin mahdollisin keinoin. Kristityn kuuluu elää siten, että hän suojelee luomakuntaa kaikin mahdollisin keinoin. Kristityn kuuluu elää siten, että hän rakastaa ja palvelee paitsi lähellä olevia myös meille vieraita. Kristitty itsekin muukalaisena palvelee ja on rakentamassa rauhaa kaikkialle.
Tämä kaikki kuuluu kokonaisvaltaisesti kristityn elämään: Sydämen luottamus, liittyminen kirkon yhteiseen uskoon ja kuuliaisuus Jumalalle, pyhäksi tuleminen. Se on sitä, että turvaudumme Kristukseen kaikissa elämän tilanteissa, käymme pyhässä messussa, tunnemme Kristuksen sanat ja teot, tahdomme seurata Kristuksen tahtoa, taistelemme itsessämme syntiä vastaan ja teemme hyvää toisille – pidämme siis näin ajatuksemme kirkkaina.

Vielä on jäljellä yksi asia sanottavana kristittynä olemisesta ja uskosta odotuksen keskellä. Yksikään meistä ei ole tämän elämän aikana vapaa huolista ja murheista. Joudumme kohtaamaan ”ruusun verta maan päällä”, omasta syystäni. Siksi usko voi syntyä lopulta vain Jumalan Pyhän Hengen vaikuttamana, lahjana meille, ilman omia ansioitamme. Meillä on mahdollisuus aloittaa tänäänkin uudelleen alusta.
Kristuksen tulemista odottaen ja hänen armoonsa luottaen tunnustamme nyt syntimme synnintunnustuksen 711 sanoin:
 

kaksi punaista kynttilää.

Ota yhteyttä

pappi
PL 134
04201 Kerava

Rippikoulut

Olen seurakuntalainen ja pappi. Työssäni toimin normaalien papin tehtävien lisäksi rippikoulutyön kokonaisuudesta vastaavana pappina. Minua lähellä on monenlaisen seurakunnan yhteisesti toimittama yhteinen messu.

Perhe-elämä, liikunta ja musiikin harrastaminen pitävät jalat tarpeellisesti maan pinnalla.