Seppo Väätäisen saarna 22.8.2021 Keravan kirkossa Päivölän 80-vuotisjuhlassa

Joh.9:1-7, 39-41

Tätä tapahtumaa edelsi Jeesuksen käynti temppelissä ja puhe kansalle uhriarkun äärellä. Fariseukset ja lainopettajat olivat kesken kaiken raahanneet paikalle naisen, joka oli joutunut kiinni aviorikoksesta ja toivat hänet Jeesuksen eteen ”...Mooseksen lain mukaan hänet on kivitettävä. Mitä sinä sanot?” Jeesus kirjoitti maahan sormellaan, mitä hän kirjoitti, emme tiedä. Oliko siinä vapauttava tuomio? ”Se, joka teistä ei ole syntiä tehnyt, heittäköön ensimmäisen kiven”. Syyttäjät poistuivat paikalta yksi toisensa jälkeen. Paikalle jäi vain Jeesus ja nainen. Kansalle hän sanoi sanat ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo” (Joh.8:12). Jeesuksen puhe kansalle herätti kiivaan keskustelun. Juutalaiset, hänen vastustajansa kysyivät ”Kuka sinä olet?” Se, mitä Jeesus sanoi itsestään ja lähettäjästään Isästä, sai juutalaiset pois tolaltaan ja olivat valmiina kivittämään hänet. Johannes kirjoittaa: ”Jeesus poistui heidän näkyvistään ja lähti temppelistä”.

---

Tällä matkalla hän näkee tien sivussa miehen, joka oli ollut sokea syntymästään saakka. Ja taas kysymys, nyt opetuslasten suulla, kuka teki syntiä, että näin on käynyt?

- Millaista oli sokeana syntyneen elämä ilman luonnollista silmien valoa? – Mikä oli vanhempien huoli pojastaan, joka ei näe? - Kenties toisten taluteltavana, oppi varmaan vaistonvaraisesti liikkumaan kepin varassa ja kuuntelemaan tarkasti ympärillä kuuluvia ääniä ja puhetta? Hän oli osaton monesta sellaista, jota näkevillä ihmisillä on. Jeesus tulee hänen kohdalle, näkee hänet. Tämä mies ei ollut tiellä, ei siellä, missä ihmiset kulkivat, vaan sivussa kerjäläisen paikalla.

Jeesus ”näki” – oliko se vain sattuma? – Saatamme ajatella, että sattuma ohjaa joskus elämämme kulkua. Mutta mitä tämä evankeliumi tarkoittaa ja mitä sanottavaa sillä on meille? Tapahtuma näytti sattumanvaraiselta, mutta siinä oli salattua, jumalallinen tarkoitus tämän miehen kohdalla. Jeesus ei lähde erittelemään, mikä oli syy, miksi hän oli sokea eikä lähde opetuslasten tavoin palkinto-opin perään, että sairaus on aina synnin seurausta, vaan Jumalan tekojen eli Jumalan oma toiminta ja työ oli tultava ilmi tämän miehen elämässä. Tällä parantavalla teolla tuli olemaan tarkoituksensa. Elämä ei kuljekaan sattumanvaraisesti. - Jeesus toimi aikansa tavan mukaan, että syljessä on parantavaa voimaa, sylkäisee maahan, tekee syljestä tahnaan, sivelee sillä miehen silmät – tekee synagogan käsityksen mukaan kielletyn teon sapattina - ja lähettää hänet menemään Siloan altaalle, vesivarastolle, peseytymään. Mies lähtee luottavaisesti ja paranee.

----

Jumala itse toimi, mies parantui sokeudestaan. Vapahtaja liittää tämän itseensä, että tämä mies saisi näkönsä takaisin, tätä varten hän on tullut maailmaan. Minä olen maailman valo ja siellä, missä hän on, siellä on päivän aika ja aika tehdä työtä ja siellä, missä on yön aika, silloin ei työtä tehdä. Hetki tulee, jolloin voi liian myöhäistä tehdä työtä. Mutta nyt on ”Jeesuksen päivä” ja työn aika. Niin kauan kuin Vapahtaja on, on aika tehdä työtä.

Usein ajattelemme työtä omana suorituksena ja omin ponnistuksin. Evankeliumin loppukatkelma kertoo myös, on itseriittoisuutta, sellaista, että me kyllä osaamme ja tiedämme, emme kai ole sokeita - kysyvät fariseukset itseriittoisuudessaan ja jäävät sokeuteensa.

Mies meni lähteelle lähettäjänsä luottamuksen varassa. Tällaisen luottamuksen varassa meidät kutsutaan elämään. Tällaisen luottamuksen varassa eläneitä ja työnsä tehneitä voimme ajatella monia tunnettuja, vaikkapa äiti Teresaa, tai monia tuntemattomia, jotka ovat eläneet siinä valossa, joka antaa heille voiman tehdä työtä ja johon Kristuksen valo ja läsnäolo on kutsunut ja mitä hän tehnyt. Tämän päivän evankeliumi kutsuu meidät Kristuksen seuraan. Hän näki miehen, avasi sokeat silmät. On päivän ja työn aika tehdä niitä tekoja, joita odotetaan.

Tämän päivän ja hetken maailma näyttää usein ne pimeimmät puolensa eikä valoa ole. Hyvääkin tarkoittavat yritykset parantaa maailmaa, näyttävät haihtuvan hetkessä. Mitä hyvää voi jäädä jäljelle?

Jumala kutsuu meidät tänään työhön. Hän myös ikään kuin valmistaa edeltäpäin hyviä töitä, että me niissä vaeltaisimme. Moni teko odottaa tekijäänsä, että Jumalan tahto toteutuisi, että niissä vaeltaisimme, ei itseämme varten, vaan toisia.

Vietämme tänään Paasikiven Nuorisokylän 80 – vuotisjuhlaa. Muistamme monia niitä hyviä tekoja, joita on sisältynyt Nuorisokylän elämään.

---

Istun pyhäkoululaisena Mikkelin tuomiokirkossa, kirkkohetki, meitä on suuri joukko lapsia, alttarin edessä minulle tuntemattomia puhujia, kerrotaan Lasten Kuvalehdestä, puhujia en tunne, mutta jotakin jää mieleen... jälkeenpäin varmaan yksi heistä Ensio Lehtonen...Kuulen hänestä myöhemmin.

Mitä ajatteli 1939-1940 Koti ja Kasarmi-lehden toimittaja Ensio Lehtonen, joka oli puolustusvoimilta saanut tehtävän toimia lehden toimittajana? Jotain oli tehtävä. Mitä se voisi olla? Orvot ja lesket, jotain heidän hyväkseen raamatun kehotuksen mukaan? Hän lähti perustamaan kotia lapsille, jotka olivat jääneet sotaorvoiksi? Tuli näky ja tehtävä niiden kotien ja lasten elämässä, jotka olivat menettäneet isän, kodeissa oli sairautta ja lapsille oli löydettävä uusi koti. Herra antoi näyn ja tehtävän. Tästä näystä syntyi Kristillisten Orpokotien kannatusyhdistys ry ja Päivölä, ensimmäinen Päivölä Helsingin lähelle Puistolaan, tästä lähes tarkalleen 81 vuotta sitten 1940. Sota jatkui ja tarpeet kasvoivat, oli saatava uusi laajempi koti. Ensio Lehtosen rinnalle tuli Elma Nieminen, sittemmin Ensio Lehtosen puolisona Elma Lehtonen, ja Ension työn jatkajana. Lastenkoti tarvitsi uudet tilat. Ne löytyivät Purolasta Mäntsälässä muutamaksi vuodeksi ja sen jälkeen1954 lastenkoti asettui Keravalle. Juho Kusti Paasikiven maatila oli siirtynyt Keravan kauppalan haltuun. Tilat saatiin käyttöön ja niissä lastenkoti tuli olemaan vuosikymmenet eteenpäin, se Päivölä, jonka tunnemme. Uuden Päivölän, Päivölän lastenkodin vihkijäisjuhlaa viettiin 16.6.1957, läsnä mm. presidentin puoliso Alli Paasikivi. – Päivölä on historiansa aikana elänyt aina uusien haasteiden keskellä ja sen toimenkuva on muuttunut ajan mukana. Päivölän lastenkodista tuli Päivölän Nuorisokylä. Tämän päivän tuomat haasteet, lastenkotitoiminnan ohella on perhetyö eri muodoissaan. - Kun Päivölän elämää tarkastelee, mitä kaikkea se on merkinnyt ja merkitsee tämän päivän asukkaille Päivölässä, voi ihmetellä. On ollut vaikeuksia, mutta ovia on avattu. Tällaiselle työlle on alusta lähtien on ollut tilaus. Hyviä tekoja on edeltä valmistettu. Näystä on kasvanut aina uutta, rukouksin ja työtä tehden. Miten selvitä uusista vaatimuksista ja haasteista? Ja kuitenkin tähän luottaen luotuina” Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut” (Ef 2:10).

---

Päivän evankeliumia sokean parantamista seuraa Hyvän paimenen luku. – Käyn sisälle Valkean Karitsan kappeliin ja sen kaunis Ilmari ja Seppo Launiksen lasimaalaus hyvästä paimesta kohtaa minut...astun sisälle tähän pieneen kirkkoon Päivölän lasten, iloisen ja vilkkaan lapsijoukon kanssa...levollinen kirkkohetki heidän kanssaan: hän on hyvä paimenemme...odotan alttarilla, kun vihkipari tulee sisälle, katsovat minuun ja ehkä ohitseni lasimaalausta ja toisiaan...lopussa vihkiraamattu hääparille... häämusiikki... ”Lähtekää rauhassa ja palvelkaa Herraa iloiten”...ja kastemaljan äärellä...”heidän kaltaisten on taivasten valtakunta...” ojennan kastekynttilän ... ”minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo”. –

 

 

Paasikiven Nuorisokylän 80-vuotista historiaa juhlittiin sunnuntaina 22.8. messussa klo 10 Keravan kirkossa. Messussa saarnasi Paasikiven Nuorisokylän Säätiön hallituksen pitkäaikainen varapuheenjohtaja, rovasti Seppo Väätäinen.