Sini Mäkelän saarna 1.12.2019

(Mark. 11: 1-10)

Kun he lähestyivät Jerusalemia ja tulivat Betfageen ja Betaniaan Öljymäen rinteelle, Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: ”Menkää tuolla näkyvään kylään. Heti kun te tulette sinne, te näette kiinni sidotun aasinvarsan, jonka selässä ei kukaan vielä ole istunut. Ottakaa se siitä ja tuokaa tänne. Jos joku kysyy, miksi te niin teette, vastatkaa, että Herra tarvitsee sitä mutta lähettää sen pian takaisin.”

Opetuslapset lähtivät ja löysivät varsan, joka oli sidottu kujalle oven eteen. He ottivat sen. Paikalla olevat ihmiset kysyivät: ”Mitä te oikein teette? Miksi te viette varsan?” He vastasivat niin kuin Jeesus oli käskenyt, ja heidän annettiin mennä. He toivat varsan Jeesukselle ja heittivät vaatteitaan sen selkään, ja Jeesus nousi ratsaille. Monet levittivät vaatteitaan tielle, toiset taas lehviä, joita he katkoivat tienvarresta. Ja ne, jotka kulkivat hänen edellään ja perässään, huusivat:

- Hoosianna!

Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!

Siunattu isämme Daavidin valtakunta,

joka nyt tulee!

Hoosianna korkeuksissa!

Pieni aasin varsa. Sellainen, jonka selässä yksikään ihminen ei ollut vielä istunut. Eikö sellainen ole aika pieni, varsin vaatimaton tapaus. Ja tällaisen vaatimattoman aasin selässä ratsastaa Jeesus, odotettu kuningas. Ja tämä kyseinen evankeliumikohta me kuullaan kirkkovuoden alussa, uuden alussa. Se herättää kummastusta, suorastaan se huutaa tätä aikaa vastaan. Asettaa vastavoiman kuluttamiselle, joka meitä ympäröi ja johon meitä herätellään. Kun siihen kuluttamisen tulvaan on turtunut tai jatkuvaan mainostukseen kyllästynyt, on tälle evankeliumille suurempi paikka tässä ajassa kuin ymmärrämmekään.

Mutta miksi juuri pieni aasi? Mikä oli sen viesti ihmisille, jotka kuningasta Jerusalemiin odottivat? Eikö odotetun kuninkaan pitäisi näkyä ja olla loistelias?

Aasi vain riitti. Jeesus ei ollut maallista valtaa tahtova hallitsija. Hän tuomisensa kansalle oli jotain muuta – hän tahtoi palvella ja täyttää pelastushistorian suunnitelman. Jeesus ei hakenut ansioluetteloonsa uutta merkintää vaan hän halusi palvella, keskittyä ihmisiin, joilla oli hätä ja uuden kuninkaan jano.

Ratsuna pieni aasi on matala ratsastettava. Sen selässä ollessaan Jeesus oli lähes samalla korkeudella kuin kadun varrella olevien ihmisten silmät olivat. Katseet kohtasivat.

Se, millä tavalla meitä katsotaan, viestittää paljon. Toisinaan jopa enemmän kuin sanat, joita meille sanotaan. Silmiin katsomisesta välittyy suora yhteys. Meistä jokainen tietää millainen on lempeä katse tai väsyneen katse. Innostuneen katse, lannistuneen katse, toiveikkaan katse tai rakastava katse.

Kun Jeesus ratsasti aasilla ja kohtasi ihmiset hän teki sen siksi, jotta hän voisi katsoa minuakin tänään. Kristus on läsnä ja katsoo. Hän katsoo rakastavasti ja rohkaisevasti, oli minun katseeni sitten odottavaa, tyhjää, pettynyttä, surua, iloa, riemua tai arkista.

Mihin minä katsoisin tämän adventin, tämän kirkkovuoden alussa? Ja miten katsoisin? Kiinnitänkö katseeni asioihin, joulun valmisteluihin, tavaroihin, joista haluan ehkä löytää joulun odottamisen? Välttelenkö Jeesuksen tai lähimmäisten katsetta? Entä katsonko itseäni arvostellen, vaatien vai ymmärtävästi?

Mitäpä tänä adventtina voisi tapahtua jos vain pysähtyisin Jeesuksen katseen alle? Ja lähimmäisten katseisiin? Luottaisinko, että hyvyyttä ja rauhaa löytyy. Löytyisikö Jeesuksen katseen alla olemisesta valo, jota niin kovasti kaipaan? Löytyisikö siitä toivo ja rauha?

Katseen yhteisöllinen vaikutus tulee esiin kirkossa yllättävän monessa kohtaa, vaikka valtaosan messussa istumme lähes kaikkien kasvot samaan suuntaan kääntyneinä: Ristikulkueessa tai ennen ehtoolliselle käyntiä, kun toivotamme toisillemme rauhaa, ehtoollisen aikana, sinne mennessä, sieltä tullessa, kirkkokahvilla. Silmien kautta opimme jakamaan yhteinen ilo ja surut.

Samalla, kun katson tai katsot lähimmäistäsi rakastaen, katsoo Kristus meissä. Turhaan ei ole sanottu: tee niin kuin Jumala – tule ihmiseksi.

Tee niin kuin Jumala – tule ihmiseksi. Ei sellaiseksi kuin maailma haluaa, vaan sellaiseksi kuin meidät on alunperin luotu, Jumalan kaltaiseksi, rakastavaksi, kohtaavaksi. (Sinä riität, koska Jumala.)

Hyväksyvän katseen alla voi huutaa Hoosianna ja luottaa siihen, että se kuullaan.

Sini Mäkelä.
pappi, seurakunnan perhetyöntekijä
Pl 134
04201 Kerava

Facebook-sivu: Keravan seurakunnan varhaiskasvatus, Instagram:keravan_srk, twitter: @Keravansrk, @MkelSini

Olen kasvatuksen pappi, jota kiinnostaa elämä ja ihmiset.
Nautinlaulamisesta yksin ja yhdessä sekä juoksen nastoilla tai ilman.