Sini Mäkelän saarna 6.10.2019

 

SAARNA 17. sunnuntai helluntaista, Jeesus antaa elämän
(messun johdantosanoissa kerroin siitä, että tätä kirkkopyhää kutsutaan syksyn pääsiäiseksi.)
 
Luuk. 7: 11-16
 
Jeesus lähti Nainin kaupunkiin, ja hänen kanssaan kulkivat opetuslapset ja suuri joukko ihmisiä. Kun hän jo oli lähellä kaupungin porttia, sieltä kannettiin kuollutta, leskiäidin ainoaa poikaa, ja äidin mukana oli runsaasti kaupungin väkeä. Naisen nähdessään Herran kävi häntä sääliksi, ja hän sanoi: ”Älä itke.” Hän meni paarien viereen ja kosketti niitä, ja kantajat pysähtyivät. Hän sanoi: ”Nuorukainen, minä sanon sinulle: nouse!” Silloin kuollut nousi istumaan ja alkoi puhua, ja Jeesus antoi hänet takaisin äidille.
 
Kaikki joutuivat pelon valtaan ja ylistivät Jumalaa sanoen: ”Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta. Jumala on tullut kansansa avuksi.”
 
Hyvät seurakuntalaiset, kun luin tätä evankeliumitekstiä valmistautuessani tähän aamuun, mieleeni hiipivät sanat eräästä haastattelusta, jotka vaivasivat minua aikoinaan paljon. Nyt ne tulivat uudelleen mieleeni ja jopa kirkastivat sitä tunnetta ja ikävää, joka ihmisessä asuu. Tässä haastattelussa jo aikuiseksi kasvaneet ihmiset totesivat lapsuuden ahdingoistaan ja vanhempien huolenpidon puutteesta: ”Kunpa joku olisi huomannut minut ja pysähtynyt. Kunpa joku aikuinen olisi tehnyt jotain, jotta tilanne olisi helpottunut.”  
 
Jo tällainen, monen mielestä ehkä pienikin, reaktio voi muuttaa jonkun toisen ihmisen elämän. Se voi olla kimmokkeena, että juuri minun tai sinun elämäsi koetaan merkityksellisenä ja äärimmäisen tärkeänä. Se voi olla syy olla olemassa. Se voi olla meille se syksyn pääsiäisen sanoma, jota tänään täällä kirkossakin vietämme: Elämä voittaa, olet tärkeä ja merkityksellinen lähimmäisillesi ja Jeesukselle. 
 
Mitä sinulle tapahtuu, kun joku lohduttaa sinua? Olo on ehkä helpottunut, joku ymmärtää ja huomioi vaikealla hetkellä. Joku näkee ja kokee.
 
Entäpä miltä sinusta tuntuu olla lohduttajana toiselle? Myötätuntoa, läsnäoloa, empatiaa jonkun toisen kokemuksia ja elämää kohtaan. Rakkaudellinen katse. Lohduttaminen voi olla myös kimmoke auttaa toista ihmistä konkreettisesti. Toisinaan taas pelkkä kuuntelukin voi olla se paras apu. 
 
Elämäämme säädetyt kaksi ylivoimaista ja samalla tarpeellisinta Jeesuksen ohjetta sisältää myös tunteet ja ajatusmaailman, joita tarvitaan niin lohdutuksen kohteena, niin kuin lohduttajana. Ohjenuora on Rakkauden kaksoiskäsky. Jumalaa tulisi rakastaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseään. Ohje on meille tuttu, mutta sen käytäntö koskettaa monesti vasta ns. tosipaikan tullen. Onneksi Raamatusta löytyy tapauksia Jeesuksen kohtaamisista, joista välittyy lämpö, välittäminen ja pysähtyminen asioiden ja ihmisten luo, joissa kysymyksessä ovat elämä ja kuolema. Suru ja ilo. Apu ja avun kohteena oleminen. Näin on tänäänkin. Jeesuksen pysähtyminen ei ollut vain elämää mullistava konkreettinen apu, toivo ja ilo leskelle, vaan samalla se pysäytti myös ympärillä olevat ihmiset. Taju siitä, että kyseessä on Jumalan Poika, jonka kautta Jumalan teot tulevat ilmi ja ihmiselle avuksi. Hän toimii sanansa kautta ja vetää ihmisen keskiöönsä.  
 
Tänään alkava valtakunnallinen vanhusten teemaviikko kantaa nimeä ”Varaudu vanhuuteen”. Miten sinä olet varautunut tai miten haluaisit varautua?
 
Muutama päivä sitten mietin tätä asiaa omalta kohdaltani ja lähes välittömästi kaivoin lompakostani kortin, jonka olen kirjoittanut 4,5 vuotta sitten. Tätä kutsutaan sielunhoitokortiksi. Ja täällä lukee näin: 
 
”Toivon, että luokseni kutsutaan pappi tai seurakunnan työntekijä, jos olen sairauden tai onnettomuuden seurauksena kyvytön itse sitä tekemään. Luonani saa viettää hartaushetkiä, puolestani saa rukoilla, minulle saa antaa synninpäästön ja jakaa ehtoollisen. Lempivirteni, joita toivon minulle laulettavan ovat 194 Jumala on läsnä, 289 Vain sinä tunnet minut Vapahtaja ja 600 Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan.”
 
Virsiksi valikoituivat ne, jotka ovat minulle rakkaita sekä lapsuudesta että aikuisuudesta. Vaikka sielunhoitokortin teksti on voimakas ja samalla pelottaa jos itse jossain vaiheessa olen täysin kyvytön päättämään itse asioistani, on sen takana kuitenkin ajatus/toive/kaipaus, joka kantaa minua jo nyt: Kunpa minut huomattaisiin ja kunpa Jeesus huomaisi minut. 
 
Vanhuuteen varautumista hyvä miettiä, niin itsekseen, kuin läheisten tai samanikäisten kanssa yhdessä. Jollekin vanhuuteen varautuminen on omasta kunnosta ja terveydestä huolehtimista. Jollekin, vanhojen erimielisyyksien selvittelyä ja sovinnon tekemistä. Jollekin se on taloudellisen turvan hakua. Jollekin, taas rauhan ja elämän merkityksen etsimistä. Tapoja ja asioita on monia. Tärkeintä on varmasti, että jollain tavoin käymme sitä kohti. Omassa vauhdissa, itseämme ja toisiamme kunnioittaen. Vaikka elämänvauhti meillä nuoruuden jälkeen hidastuu, turha hötkyily on jäänyt, tuntuu silti, että aika kuluu. Vuodet juoksevat nopeampaa kuin pysyisi mukana. Tuntuu, että luvattoman nopeaa. Se luo toisinaan turvattomuutta, minullekin 43-vuotiaalle kolmen lapsen äidille.    
 
Siksi oman itsensä pysäyttäminen miettimään ja pysähtyminen tajuamaan, että tätä elämän matkaa, kotimatkaa emme tee yksin, on kovin tarpeellista. Jeesus auttaa ja toimii vierellä. Hän haluaa huomata, lohduttaa ja rohkaista usein jo ennen kuin ehdimme edes kääntyä hänen puoleensa. Hän haluaa nostaa meidän jokaisen keskiöönsä, huomionsa piiriin. Aivan kuten hän toimi päivän evankeliumissa Nainin lesken suhteen. Evankeliumissa tuntuu, että kaikki muu katoaa paitsi leski, hänen poikansa ja Jeesus. Jeesus nosti naisen surun ja hädän siitä, kuka hänestä nyt huolehtii, keskiöönsä.  – ja me lähimmäisinä saamme toimia Jeesuksen työkavereina. Kohdata ja huomata toinen ihminen.
 
Jumalan pelastustyön keskiössä me kohtaamme pian yhteisessä ehtoollispöydässä, jossa konkreettisesti saamme katsella Lunastajaamme, joka annetaan leivässä käteemme. Meidän jokaisen puolesta. Se on suurinta rakkautta tässä ajassa ja jonka varassa saamme elää elämää eteenpäin. Ylösnousemuksen sanoma kuoleman voittamisesta kannattelee meitä tänäänkin.
 
On syksyn pääsiäinen. 
 
Sielunhoitokortin etukansi, jossa on enkelipatsaan kuva.
 
Sielunhoitokortin takakannessa lukee: ”Toivon, että luokseni kutsutaan pappi tai seurakunnan työntekijä, jos olen sairauden tai onnettomuuden seurauksena kyvytön itse sitä tekemään. Luonani saa viettää hartaushetkiä, puolestani saa rukoilla, minulle saa antaa synninpäästön ja jakaa ehtoollisen. Lempivirteni, joita toivon minulle laulettavan ovat 194 Jumala on läsnä, 289 Vain sinä tunnet minut Vapahtaja ja 600 Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan.”