Uutislistaukseen

Nuoriosotyönohjaajamme Sirkka-Liisa Pitkäranta jää tänään eläkkeelle

Sirkka-Liisa Pitkäranta.

Sirkka-Liisa on tehnyt kirkossa lähes 40 vuoden työuran. Keravan seurakunnassa hän aloitti vuonna1999. Hän on tehnyt työtä erityisesti alakouluikäisten kanssa. Viime vuonna julkaistussa Töissä kirkossa -haastattelusarjassa Sirkka-Liisa kertoi työstään koululaisten ja perheiden kanssa näin:  

“Osa työn rikkautta piilee siinä, ettei tyypillistä työpäivää olekaan, vaan jokainen päivä on erilainen. Työtehtävät vaihtelevat kokouksista leireihin, kouluvierailuihin ja suunnitteluun sekä muuhun toimistotyöhön.” 

Tärkeintä ja arvokkainta Sirkka-Liisalle on ollut ihmisten kohtaaminen ja se, että voi olla tukena lasten, nuorten ja perheiden elämässä. Nuorisotyönohjaajan työssä ollut paljon ilonaiheita. 

“Hienoa on huomata, että samoja ihmisiä tulee uudestaan ja uudestaan toimintaamme, koska se on minusta merkki siitä, että ihminen on kokenut toimintamme hyväksi ja turvalliseksi. Yhteistyö eri ihmisten ja toimijoiden, kuten opettajien ja omien työtovereiden, kanssa tuo myös iloa, kuten myös se, kun näkee lasten iloa, onnistumisia ja rohkeutta eri asioista. Myös se tuo iloa, kun huomaa, että esimerkiksi nuorta kiinnostaa seurakunnan sanoma ja hän haluaa osallistua toimintaan ja sen toteuttamiseen. Tärkeää on evankeliumin eteenpäin vieminen sekä yhdessä eläminen ja etsiminen.” 



Kiitämme Sirkka-Liisaa yhteisistä vuosista ja toivotamme siunausta uuteen!  

Tue May 31 12:14:00 EEST 2022