Uutislistaukseen

Leikkiä, kavereita ja iloa seurakunnan päiväkerhossa

uutiskirje (560 x 315 px).png

Keväällä on aika hakea paikkaa syksyllä alkavista Keravan seurakunnan päiväkerhoryhmistä. Ilmoittautuminen (linkki aukeaa 1.4.)

”Aivan mahtavaa toimintaa ja ihanat, välittävät, lempeät työntekijät.” Näin tiivisti eräs vanhempi palautteensa Keravan seurakunnan päiväkerhojen kyselyssä.
 Johtava varhaiskasvatuksenohjaaja Eija Listenmaa Keravan seurakunnasta kertoo, että vanhemmilta saadaan usein kiitosta juuri ryhmien kodinomaisesta ja lämpimästä tunnelmasta. ”Pienessä ryhmässä ja tutussa ympäristössä on helppo opetella ryhmässä toimimista, ja ohjaajilla on aikaa lapsen yksilölliseen huomioimiseen. Monelle aamupäivän kestävä päiväkerho voi olla myös pehmeä lasku päiväkodin arkeen.”

Kolmetuntisen kerhon aikana leikitään, liikutaan, askarrellaan, hiljennytään, solmitaan ystävyyssuhteita ja opetellaan toimimaan ryhmässä. Metsäretkillä lähimetsässä tarkastellaan kevään merkkejä ja ihastellaan syksyn värejä. Kalenterivuoden lisäksi myös kirkkovuoden kulku näkyy kerhojen lyhyissä hartaushetkissä.

Eija Listenmaa sanoo, että seurakunnan päiväkerhotoiminnassa tuetaan lapsen kokonaisvaltaista kasvua kristillisestä arvomaailmasta käsin. Jokaista lapsiryhmää ohjaa kaksi koulutettua lastenohjaajaa. Toiminnan perustana ovat valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman ja kirkon kasvatuksen linjaukset. ”Seurakunnan antama varhaiskasvatus on myös edullista. Kerhojen hinnat vaihtelevat ryhmän mukaan 30 eurosta 45 euroon lukukaudessa, eikä kerhopaikka vaikuta esimerkiksi Kerava-lisään tai muihin etuuksiin.”

Seurakuntien päiväkerhotoiminnalla on pitkät perinteet, sillä kirkon varhaiskasvatusta on tehty Suomessa jo yli 70 vuotta. Päiväkerhotoiminta perustettiin vuonna 1945 helpottamaan perheiden arkea tarjoamalla lapsille ryhmätoimintaa.

Hakuaika Keravan seurakunnan kerhoihin keväällä

Keravan seurakunnan syksyllä 2023 alkaviin päiväkerhoihin ilmoittaudutaan Keravan seurakunnan verkkosivuilla, 5–6-vuotiaille lapsille tarkoitetut päiväkerhot kokoontuvat aamupäivisin 2-3 kertaa viikossa kolme tuntia kerrallaan  eri puolilla Keravaa sijaitsevissa kerhopisteissä.  2-vuotiaiden lasten nappulakerho kokoontuu 1–2 kertaa viikossa kaksi tuntia kerrallaan. Ryhmiä perustetaan kysynnän mukaan. 

Lisätietoja

 

Tiedotetta päivitetty 1.5.: Päiväkerhojen ilmoittautumisaikaa jatkettu 

Wed Mar 22 11:26:00 EET 2023