Uutislistaukseen

Pauli Hanhiniemestä Toivoa-kampanjan lähettiläs

Pauli_Hanhiniemi_M.jpg

Toivoa.fi-kampanja muistuttaa, että kaiken epätoivon ja epävarmuuden keskellä maailmassa on yhä toivoa ja kuka tahansa voi ryhtyä toivon lähettilääksi. Kehitysmaissa toivo saa konkreettiset kasvot, kun syrjittyyn vähemmistöön kuuluvan köyhän perheen lapsi pääsee kouluun.

– Lähdin mukaan kampanjaan, että kohdalleni kertyneestä julkisuudesta olisi jotain todellista hyötyäkin. Lasten auttaminen ympäri maailmaa on meidän vähän jo varttuneempien vastuulla. Lapset ovat huomisen isoja, jos sinne asti selviävät. Maailman tulevaisuutta muutetaan nyt, Pauli Hanhiniemi sanoo.

Toivon lähettiläänä Hanhiniemi tutustuu Lähetysseuran työhön Boliviassa, jossa edelleen noin 40 prosenttia kansalaisista elää köyhyydessä. Köyhyys ja syrjäytyneisyys koskettavat erityisesti alkuperäiskansoja. Bolivia on myös maailman ainut maa, jonka laki sallii työnteon jopa 10-vuotiaille lapsille. Maassa on arvioiden mukaan lähes miljoona lapsityöläistä. Lain mukaan vaaralliset työt, kuten työskentely kaivoksissa, on lapsilta kielletty eivätkä työt saisi estää lasten koulunkäyntiä. Lapsia kuitenkin työskentelee vaarallisissa olosuhteissa ja iso osa lapsityöläisistä ei käy koulua.

Suomen Lähetysseura on työskennellyt Boliviassa vuodesta 2004. Lähetysseura tukee Boliviassa vähävaraisten ja heikossa asemassa olevien lasten koulunkäyntiä ja elämäntaitoja. Esimerkiksi Verena Wells -oppilaskodissa vaikeista kotioloista tulevat aymarakansaan kuuluvat tytöt saavat turvallisen asuinpaikan ja tukea koulunkäyntiin. Työtä tekeville lapsille ja nuorille Lähetysseura tarjoaa ammattikoulutusta ja sitä kautta turvallisempia toimeentulomahdollisuuksia sekä koulutusta omista oikeuksista ja elämäntaidoista. Vapaa-ajantoiminnalla tuetaan lasten ja nuorten oikeutta leikkiin ja harrastuksiin. Lasten koulunkäyntiä tuetaan tukiopetuksella.

Lue lisää kampanjasta

 

2016-10-19 14:57:11.0