Uutislistaukseen

Kevään viimeinen kirkkovaltuusto hyväksyi viime vuoden toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen

seurakuntakeskuksen E-oven sisäänkäynti.

Keravan seurakunnan kirkkovaltuusto kokoontui 18.6. kevätkauden viimeiseen kokoukseensa. Asialistalla olivat muun muassa vuoden 2023 toimintakertomus ja tilinpäätös, seurakuntakeskuksen perusparannushanke ja talousjohtajan virka.

Toimintakertomus ja tilinpäätös hyväksyttiin

Kirkkovaltuusto hyväksyi kokouksessaan vuoden 2023 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen sekä merkitsi tiedoksi viime vuoden henkilöstökertomuksen. Työtä on ohjannut kirkkovaltuuston hyväksymä strategia ja sen toteuttamiseksi viime vuodeksi asetettu painopiste ”Kutsumme rohkeuteen uskossa ja auttamisessa”. Vuonna 2023 vietettiin juhlavuotta, kun Keravan kirkko täytti 60 vuotta ja kirkon urut 30 vuotta. Juhlavuosi huipentui ensimmäisenä adventtina pidettyyn messuun ja kaikenikäisten juhlaan kirkonmäellä.

Henkilöstön kokonaismäärä Keravan seurakunnassa viime vuoden lopussa oli 80 henkilöä. Vakituisia työntekijöitä oli 62 ja määräaikaisia 18.

Seurakunnan jäsenmäärä oli vuoden päättyessä noin 21 000 ja kirkkoon kuului noin 56 prosenttia keravalaisista. Jäsenmäärä laski noin kaksi prosenttia, mutta kehitys on ollut ennustettavaa.

Keravan seurakunnan vuoden 2023 tulos on 19 288 euroa ylijäämäinen. Merkittävä yksittäinen tekijä tuloksessa on viime vuoden aikana toteutettu pysyvien vastaavien poistosuunnitelman päivittäminen, jonka seurauksena poistot lisääntyivät lähes 60 prosenttia vuodesta 2022. Kirkollisverojen tuotto oli edellisvuotista suurempi.

Investoinneista suurin oli Nuottakodon leirikeskuksen sähköpääkeskuksen rakenteiden suunnittelu ja rakentaminen. Lisäksi seurakuntakeskuksen perusparannushanke eteni hankesuunnitteluvaiheesta toteutussuunnitteluun ja Savion seurakuntatalon purku käynnistyi.

Perusparannushankkeen kokonaiskustannukset hyväksyttiin

Kirkkovaltuusto käsitteli kokouksessaan myös seurakuntakeskuksen perusparannushanketta.

Kirkkoneuvoston ehdotuksesta kirkkovaltuusto hyväksyi seurakuntakeskuksen perusparannushankkeen kokonaiskustannuksiksi 5,8 miljoonaa euroa. Kirkkovaltuusto myös valtuutti kirkkoneuvoston ottamaan osana hankkeen rahoitusta yhteensä enintään 5 miljoonan euron lainan rahoituslaitokselta.

Talousjohtajan virka tulee haettavaksi heinäkuussa

Talousjohtajan viran täyttö on tullut ajankohtaiseksi, koska nykyinen talousjohtaja on valittu seurakunnan hallinnon asiantuntijan tehtävään. Kirkkovaltuusto päätti, että talousjohtajan virka julistetaan haettavaksi hakuajalla 22.7.-11.8. Se myös valtuutti kirkkoneuvoston toimittamaan talousjohtajan vaalin.

Tarkastettu pöytäkirja on nähtävillä 26.6.-4.8.2024 Domus-palvelussa, domus.evl.fi.

Lisätietoja seurakuntakeskuksen perusparannushankkeesta.

Sirpa Karejoki
Sirpa Karejoki
talousjohtaja
PL 134
04201 Kerava
Timo Laaninen
Timo Laaninen
kirkkovaltuuston puheenjohtaja
Markus Tirranen
Markus Tirranen
kirkkoherra
Soittopyynnöt kirkkoherranviraston kautta, p. 040 687 7840 tai p. 0400 378 087
PL 134
04201 Kerava

Olen ollut Keravan seurakunnan pappi vuodesta 2007. Kirkkoherrana olen toiminut vuoden 2019 alusta alkaen. Tällä hetkellä toimin myös Tuusulan rovastikunnan lääninrovastina.

 

20.6.2024 08.45