Uutislistaukseen

Jenny Saarela valittiin Keravan seurakunnan talousjohtajaksi 

turkoosilla pohjalla teksti kirkkoneuvoston kokousuutisia.

Keravan seurakunnan uudeksi talousjohtajaksi on valittu tradenomi (YAMK) Jenny Saarela. Valinnan teki Keravan seurakunnan kirkkoneuvosto syyskuun kokouksessaan. Saarela toimii tällä hetkellä Tammelan kunnan talous- ja hallintojohtajana. 

Talousjohtaja kuuluu seurakunnan ylimpään johtoon ja hänen tehtävänään on johtaa, kehittää ja valvoa seurakunnan talouden ja omaisuuden hoitoa. Hän ohjeistaa taloudenhoidon periaatteet, talousarvion ja tilinpäätöksen laadinnan sekä laatii tarvittavat talousanalyysit. Talousjohtaja myös toimii esihenkilönä tukipalveluiden muille esihenkilöille ja taloustoimiston henkilökunnalle sekä toimii esittelijänä ja valmistelijana kirkkoneuvostossa ja -valtuustossa. 
Talousjohtajan virkaa haki 22 henkilöä. Virka tuli avoimeksi, kun nykyinen talousjohtaja Sirpa Karejoki haki ja hänet valittiin seurakunnan hallinnon asiantuntijan tehtävään.
Kirkkoneuvoston päätöksessä on oikaisuvaatimusaika.  

Julia Huhta seurakuntapastoriksi 

Kirkkoneuvosto teki kokouksessaan myös toisen henkilövalinnan. Julia Huhdalle pyydetään viranhoitomääräystä lokakuun alusta alkaen seurakuntapastorin virkaan Keravan seurakunnassa. Hänen tehtävänään on papin perustehtävien lisäksi muun muassa seurakuntatyö sosiaalisessa mediassa.   

Kirkkoneuvoston kokouksen pöytäkirja on luettavissa Domus-palvelussa, domus.evl.fi
Talousjohtajan virkaa koskeva pykälä 72/5.9.2024

 

Lisätietoja

Markus Tirranen
Markus Tirranen
kirkkoherra
Soittopyynnöt kirkkoherranviraston kautta, p. 040 687 7840 tai p. 0400 378 087
PL 134
04201 Kerava

Olen ollut Keravan seurakunnan pappi vuodesta 2007. Kirkkoherrana olen toiminut vuoden 2019 alusta alkaen. Tällä hetkellä toimin myös Tuusulan rovastikunnan lääninrovastina.

 

11.9.2024 16.16