Uutislistaukseen

Juhannuksena muistetaan Johannes Kastajaa

Juhannus on saanut nimensä Johannes Kastajasta, jonka syntymää muistetaan juhannuksena. Kristillisessä traditiossa Johannes Kastajaa pidetään Jeesuksen serkkuna.

Johannes Kastaja eli Jumalalta tulevan sanoman välittäjänä erämaassa, jossa hänen ravintonsa koostui heinäsirkoista ja hunajasta. Johannes Kastaja kuvataan usein pitkähiuksisena ja kamelinkarvaviittaan pukeutuneena. Johanneksen tavoin monet juutalaiset vetäytyivät erämaahan meditoimaan ja opettamaan seuraajiaan. Poikkeuksellista Johanneksen erämaaliikkeessä oli se, että hän kastoi seuraajiaan ja vaati kääntymystä.

Juhannusta alettiin viettää 400-luvun alkupuolella, ja sitä vietetään kuusi kuukautta ennen joulua, sillä Johannes Kastajan uskotaan syntyneen puoli vuotta ennen Jeesusta. Nykyisin juhannusta vietetään kesäkuun 19. päivää seuraavana lauantaina, tänä vuonna 24.6.

Pohjolassa juhannukseen liittyy valoisa kesäyö, joka antaa juhlalle oman merkityksensä. Päivän liturginen väri on valkoinen. Juhannuskoivut ja seppeleet symboloivat Jumalan luomistyön ihmeellisyyttä.

 

Koko perheen juhannusjuhla Nuottakodossa

Juhannusta voi tulla juhlimaan koko perheen kesken seurakunnan leirikeskukseen Nuottakotoon (Järventaustantie 220 B, Tervalampi).

Ohjelmassa lipunnosto klo 18, kahvit, pientä ohjelmaa ja yhteislauluja, saunomista, makkaraa, juhannuskokko sään salliessa ja mahdollisuus hiljentyä kappelissa. Juhlaa vietetään ulkosalla, joten mukaan kannattaa varata myös lämmintä vaatetta viilenevää iltaa varten.

Retken hinta (sis. mat kat ja tarjoilun) aikuisilta 15 € ja lapsilta (4–12 v.) 5 €. Lapsiperheiltä maksu on enintään 40 €. Maksu kerätään bussissa, varaa mieluiten tasaraha. Omilla autoilla tulevilta tarjoilumaksu 10/2 €, lapsiperheiltä enintään 25 €. 

Ennakkoilmoittautumista ei tarvita. Mukaan pääsevät kaikki, jotka mahtuvat istumaan busseihin. Paluumatkalle lähdetään Nuottakodosta klo 22 ja Keravalle saavutaan klo 23. Bussit kiertävät samat ajoreitit kuin menomatkallakin.

Bussi 1: klo 16.20 seurakuntakeskus, Papintie 6 - Porvoonkatu - Päivölän pysäkki - Ahjon silta - Ratatie - Ratsastustallin pysäkki - Kulloontie - Alikeravantie - Asemansilta - Keskikatu - Kalevan urheilupuiston pysäköintialue jäähallin luona - Nuottakoto.

Bussi 2: klo 16.20 Savion seurakuntatalo, Koivikontie 9 - Lehmuskatu - Marttilankatu - Kannistonkatu - Saviontie - Asemantie - Paasikivenkatu - Keravan vanha tori - Kalevan urheilupuiston pysäköintialue jäähallin luona - Nuottakoto.

Bussi 3: klo 16.20 Seurakuntakeskus, Papintie 6 – Keravan asema – Kurkelankatu - Ylikeravantie - Kalevan seurakuntatalo, Ritakatu 2 - Kalevankatu - Sibeliuksentie - Kalevan urheilupuiston pysäköintialue jäähallin luona - Nuottakoto.

 

Juhannuspäivänä sanajumalanpalvelus kirkossa

Juhannuspäivänä lauantaina 24.6. klo 10 kirkossa vietetään sanajumalanpalvelusta. Sanajumalanpalveluksessa ei ole ehtoollista. Liturgina toimii Chris Montgomery, avustava pappi on Kati Pitkänen ja kanttori Eero Annala. 

2017-06-19 09:09:00.0