Uutislistaukseen

Konserttisarja elokuussa Keravan kirkossa

Kesäsarjassa kuullaan muun muassa urkutaiteilija Kalevi Kiviniemeä.

Keravan kirkossa kuullaan neljän konsertin sarja elokuussa torstaisin klo 19 teemalla Suomi 100, Reformaatio 500. Elokuisella urkukonserttien sarjalla on pitkä historia Keravan seurakunnassa. 

- Parin taukovuoden jälkeen sarja haluttiin elvyttää uudelleen reformaation ja Suomen juhlavuoden teemoja kunnioittaen, kertoo Keravan seurakunnan kanttori ja konserttisarjan suunnittelija Eero Annala.

Reformaation merkkivuoden ja Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi urkurit soittavat Johann Sebastian Bachin urkumusiikkia ja urkureiden rinnalla laulajat laulavat suomalaisia hengellisiä liedejä.

- Bachin valikoituminen säveltäjänimeksi oli luonnollista, sillä hänen merkityksensä protestanttiselle kirkkomusiikille on valtaisa. Lisäksi hän toimi urallaan aivan uskonpuhdistuksen alkulähteillä, Leipzigin Tuomaskirkossa, jossa Luther käynnisti reformaation pitämällään helluntaisaarnalla.

Sarjan aloittaa 10. elokuuta Lohtajan kirkon kanttori Janos Guelvészi.  Hän säestää sopraanolaulajaa Teija Orjalaa. 17.8. Keravan kirkon oma urkuri Eero Annala konsertoi 17. elokuuta tenori Hannu Jurmun kanssa. Jurmu on Espoon Tapiolan kanttori.

Maailman tunnetuimpiin urkutaiteilijoihin kuuluva Kalevi Kiviniemi asettuu urkujen ääreen 24. elokuuta. Kiviniemi säestää bassolaulajaa Jari Parviaista.
 
Sarjan päättää 31. elokuuta Kuopion tuomiokirkon urkuri Anu Pulkkinen. Hän säestää mezzosopraano Mari Hautaniemeä.
 
Konsertit kestävät noin tunnin. Niihin on vapaa pääsy, ohjelma maksaa 10 euroa. Konserttisarjan järjestää Keravan seurakunnan musiikkityö.

2017-08-08 12:47:11.0