Uutislistaukseen

Tuomelasta talousjohtaja

Eija-Maria Tuomela, talousjohtaja

Kirkkoneuvosto valitsi kokouksessaan yksimielisesti Keravan seurakunnan uudeksi talousjohtajaksi hallintotieteiden maisteri Eija-Maria Tuomelan. Tuomela siirtyy Keravalle Laihian seurakunnan talouspäällikön virasta. Hän aloittaa virassaan 1. lokakuuta.

Viran täyttöä valmisteli kirkkoneuvoston nimeäminen haastattelijoiden lisäksi Personnel Group. Henkilöarviointien ja haastattelujen perusteella Tuomela vakuutti seurakuntahallinnon ja -talouden tuntemuksellaan sekä johtamis- ja yhteistyötaidoillaan.

Talousjohtajan virka tuli avoimeksi nykyisen viranhaltijan Pirjo-Riitta Pitkäsen jäädessä eläkkeelle 1. syyskuuta. Pitkänen on palvellut seurakuntaa vuodesta 2000 alkaen.

Kokouksessa tehtiin valinta myös ylivahtimestarin virkaan, mutta valittu ei ota tehtävää vastaan. 

Kirkkoneuvosto käsitteli henkilövalintojen lisäksi kokouksessaan myös muun muassa uutta palvelusopimusta Suomen Lähetysseuran kanssa. Yhteistyö samoissa kohteissa ja kohdemaissa jatkuu vahvana. Painotus on erityisesti vaikuttamistyössä, esimerkiksi lasten oikeuksien toteutumisessa.

Kirkkoneuvoston pöytäkirjaan voi tutustua Domus-palvelussa.

2017-08-17 22:17:00.0