Uutislistaukseen

Rauhan konsertissa musisoidaan ihmisoikeuksien puolesta

rauhan päivä_L.jpg

Keravan kirkossa päästään nauttimaan Rauhan konsertista kansainvälisen vastuun ja ihmisoikeuksien päivänä, keskiviikkona 24.10. kello 19. Konsertti on osa valtakunnallista Ekumeenista Vastuuviikkoa, jonka teemana tänä vuonna on Ihmisarvoinen työ on jokaisen naisen oikeus.

Konsertin aikana ihmisoikeuksia ja oikeutta työhön käsitellään musiikin ja runon keinoilla. Esiintymässä on Peace-yhtye, jossa soittavat Pentti Lahti, Eija Repo, Lotta Pettinen-Diaby, Immo Lehto, Sakari Pyykkönen ja Olavi Tanttu. Ohjelmistoon kuuluu myös yhteislauluja.

Rauhan konserttiin on vapaa pääsy, ja ohjelma maksaa aikuisilta 10 euroa ja alennusryhmiin kuuluvilta 5 euroa. Ohjelmatuotto menee Keravan Ensisuojan toiminnan tukemiseen.

Suomen kaikkien kirkkojen yhteistä ihmisoikeuskampanjaa, Ekumeenista Vastuuviikkoa, vietetään 21.–28.10. teemalla Ihmisarvoinen työ on jokaisen naisen oikeus. Kampanjan viestin mukaisesti jokaisella on oikeus työhön, työpaikan vapaaseen valintaan, oikeudenmukaisiin ja tyydyttäviin työehtoihin sekä suojaan työttömyyttä vastaan (YK:n yleismaailmallinen ihmisoikeuksien julistus, 23. artikla, kappale 1).

 

 

2018-10-15 10:54:00.0