Aarne Pelkonen ja Kalevi Kiviniemi konsertoivat Keravalla jouluisissa tunnelmissa

21.11.2018 11.56

Aarne Pelkonen_S.jpg
Baritoni Aarne Pelkosen uuden Taivas sylissäni -joululevyn julkistuskonsertti pidetään Keravan kirkossa (Papintie 2) lauantaina 1.12. kello 19. Luvassa on lauluja uudelta levyltä sekä jouluista ja isänmaallista musiikkia, kuten Sibeliuksen joululauluja sekä Finlandia-hymni.
 
Konsertoimassa on myös kansainvälinen urkuri Kalevi Kiviniemi, joka taikoo konsertissa joulun tunnelmaa soolokappaleidensakin kautta.
 
”Levyni on äänitetty Keravalla, ja sovitukset ja laulut ovat hyvin sopivia Keravan lämminsointisille uruille. On hienoa päästä esittämään levyn ohjelmistoa Keravalla”, Aarne Pelkonen iloitsee.
 
Konserttiin on vapaa pääsy, ohjelma maksaa 10 euroa. Konsertin aikana uutta Taivas sylissäni -joululevyä myydään kampanjahintaan.

« Uutislistaukseen