Rippikoululaiset heittäytyvät yhteisiin diakoniatalkoisiin Keravalla
Keravan seurakunnassa vuonna 2019 rippikoulunsa käyvät nuoret tutustuvat vapaaehtoistyön tekemiseen osallistumalla diakoniatalkoisiin, jotka pidetään Keravalla lauantaisin 16.3. ja 30.3. Tarkoituksena on tarjota nuorille mahdollisuus tehdä hyvää mielekkään toiminnan kautta.
Päivän aikana nuori voi omia mielenkiinnon kohteitaan mukaillen esimerkiksi vierailla palvelutalossa, valmistaa ruokaa yhteisöruokailuun, leipoa herkkuja kirkkokahveille tai kerätä rahaa Yhteisvastuukeräyksen hyväksi.
Myös Katupappila (Kauppakaari 13) on auki molempina päivinä kello 10–16. Aamupäivisin Katupappilassa on saatavilla kello 10–12 rippikoululaisten antamaa some- ja digilaiteopastusta ja kello 14–16 nuorten kanssa on mahdollista harjoitella suomen kieltä.
Rippikoululaiset tekevät myös Yhteisvastuukeräystä kaupoissa ja Kauppakaarella, jossa heidän mukanaan kulkee Keravan seurakunnan kahvikärry.
7.3.2019 13.19