Uutislistaukseen

Syyskuussa Kauppakaarella avattavan uuden toimitilamme nimeksi tulee Katupappila

vt. kirkkoherra Markus Tirranen

Nimikilpailuun osallistuneiden kesken arvottiin palkinnoksi Reilun kaupan tuotteita sisältävä herkkukori. Arvonnan suoritti vt. kirkkoherra Markus Tirranen (kuvassa). Korin voitti Hannu Virtanen. Onnea!

Keravan seurakunnan kirkkoneuvoston kokouksessa 18.6.2019 käytiin laaja keskustelu osoitteessa Kauppakaari 8 syyskuussa avattavan uuden toimitilan nimestä. Ehdotuksia päätöksenteon tueksi kerättiin kaikille avoimella nimikilpailulla toukokuussa. Kirkkoneuvoston päätöksellä uuden toimitilan nimeksi tulee Katupappila.

Asian esittelijänä toiminut vt. kirkkoherra Markus Tirranen kertoo, että Katupappilalla nimenä on vakiintunut, vahva asema Keravalla ja se sai myös nimikilpailussa paljon kannatusta. ”Katupappila tulee nimeksi toimitilalle, johon tulee monipuolista toimintaa. Avoimen kahvilatoiminnan lisäksi tiloihin muuttavat esimerkiksi virastopalvelut seurakuntakeskuksesta. Kokeilemme myös rohkeasti uutta toimintaa, josta tiedotamme tarkemmin syyskauden alkaessa.”

Tirranen kertoo, että kirkkoneuvosto kiittää kaikista saaduista ehdotuksista, joita saatiin ilahduttavan paljon, yli 80.  Hänen mukaansa seurakunnan tavoitteena on Keravan ydinkeskustan kävelykadulla olla strategian mukaisesti lähellä ihmisten arkea.  Uuden toimitilan avajaisia vietetään Sirkusmarkkinoiden aikaan lauantaina 7.9. klo 10-14. Tällöin luvassa on uuden toimitilan siunaaminen, tilojen esittelyä, musiikkia sekä kakkukahvit.

Kirkkoneuvoston pöytäkirja on luettavissa Domus-portaalissa, domus.evl.fi

2019-06-19 15:06:00.0