Olohuoneen tostai-illassa kuultiin terveisiä Ugandasta

27.9.2019 08.59

Risto Tyrväinen hymyilee ja pitää kädessään sandaaleita. Risto Tyrväinen esittelee sandaaleita, jotka hän osti pakolaisasutusalueella sijaitsevasta ammattikoulusta.

Risto Tyrväinen toi 26.9. Olohuoneen torstai-iltaan uunituoreet terveiset Ugandasta, Kirkon Ulkomaanavun yhteyshenkilöiden syyskuiselta opintomatkalta.

Hän nimesi matkan mittasuhdematkaksi, mikä viittaa mittasuhteiden suuriin eroihin Suomen ja Ugandan välillä. ”Esimerkiksi koulut ovat Ugandassa todella suuria ja luokassa saattaa olla 150 oppilasta. Olosuhteet ovat vaatimattomat ja osa koulusta voi olla puun alla pihalla. Sähköä tai vettä ei ole, minkä takia kouluruokailunkin järjestäminen on mahdotonta. Etäisyydet ovat valtavat ja koululainen saattaa joutua kävelemään kymmenen kilometrin koulumatkan mennen tullen”, Tyrväinen kuvaa.   

Risto Tyrväinen tiivisti, että matka oli vaikuttava kokemus. ”Työ Suomessa ei ole turhaa, vaan voimme auttaa.”

Kirkon Ulkomaanavun yhteyshenkilöiden opintomatkalla oli mukana osallistujia eri hiippakunnista ja Kirkon Ulkomaanavusta. Risto Tyrväinen osallistui matkalle Espoon hiippakunnan edustajana. Hän esittelee myöhemmin laajemmin kokemuksiaan matkakertomuksen ja kuvien avulla.

Olohuoneen torstai-illat Katupappilassa (Kauppakaari 8) 5.12.2019 saakka klo 1718.30. Kirkkoherra mukana iltateellä 3.10., 24.10., 14.11. ja 5.12.

« Uutislistaukseen