Suositut eläkeläisten Kaveritreffit saavat jatkoa heti vuoden alussa

7.1.2020 14.51

ihmisiä Katupappilassa, etualalla kaksi naista keskustelee.

Eläkeläisten Kaveritreffit ideoitiin syksyllä 2019 Keravan seurakunnan diakoniatiimissä yhdeksi vastaukseksi siihen, miten saattaa yhteen elämäänsä ystävää kaipaavia eläkeikäisiä ihmisiä. Lokakuussa järjestetyillä ensimmäisillä eläkeläisten Kaveritreffeillä Katupappilan Olohuone oli täynnä puheensorinaa ja nauruntyrskähdyksiä, kun seitsemänkymmentä eläkeläistä vaihtoi ajatuksia ja tarinoita lyhyissä keskustelutuokioissa. Yli odotusten sujuneelle tilaisuudelle onkin nyt luvassa jatkoa. 

”Ensisijaisesti tavoitteena ei ole löytää romanttista ihmissuhdetta, vaan ihan vain esimerkiksi kahvittelukavereita, lenkkiseuraa tai muuten uusia tuttavuuksia. Keskustelua ei tarvitse viritellä ihan tyhjästä, sillä keskustelun tueksi pöydiltä löytyy ehdotuksia erilaisiksi keskustelun-
aiheiksi. Olisi upeaa, että tilaisuuden jälkeen osallistujilla olisi uusien tuttavien yhteystietoja matkassa uusien tapaamisten sopimista varten!” kertoo diakoniatyöntekijä Nea Kivistö Keravan seurakunnasta.

Kaveritreffit Katupappilan Olohuoneessa la 11.1. klo 11 ja klo 14. Voit ilmoittautua sinulle paremmin sopivaan ajankohtaan 10.1. mennessä soittamalla / tekstiviestillä p. 0400 378 014 tai 0400 378 146. Tilaisuus on maksuton. Mukana diakoniatyöntekijät Nea Kivistö ja Heidi Karuranta ja pappi Susanna Hellen-Valjakka. 

 

 

« Uutislistaukseen