Uutislistaukseen

Kirkon jäsenmäärän lasku hidastui

10.2.2016 14.32

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsentilastot vuodelle 2015 ovat valmistuneet. Kirkon jäsenmäärä on vuoden 2015 lopussa laskenut alle neljän miljoonan henkilön.  Jäsenmäärä  31.12.2015 oli noin 3 999 800 henkilöä. Kirkkoon kuuluu 72,8 % suomalaisista.


Kirkon jäsenmäärän lasku hidastui kuitenkin huomattavasti edellisestä vuodesta. Vuonna 2015 jäsenmäärä väheni 34 400 henkilöllä, kun vuonna 2014 laskua oli lähes 67 000 henkilöä. Kirkkoon liittyi enemmän ihmisiä kuin koskaan aiemmin, 17 600.


Myös Järvenpään, Keravan ja Tuusulan seurakuntien jäsenkehitys noudattaa koko kirkon linjaa. Jäsenmäärän lasku hidastui ja kirkkoon liittyneitä oli aiempia vuosia enemmän.


Järvenpään seurakunnassa jäseniä oli vuoden 2015 lopussa 28 304. Jäsenmäärä kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna 140 hengellä. Kirkkoon liittyi 188 ja erosi 378 henkilöä. Seurakuntaan kuului vuoden 2015 lopussa 69,2 % järvenpääläisistä. Jäsenmäärä laski vuodesta 2014 vain 0,5 prosenttiyksikköä.


Keravalla seurakunnan jäsenmäärä vuoden 2015 lopussa oli 22 875. Jäsenmäärä laski 299 hengellä. Kirkkoon liittyi 127 uutta jäsentä ja erosi 315 henkilöä. Eronneiden määrä laski edellisvuodesta 0,8 prosenttiyksikköä. Vuoden 2015 lopussa seurakuntaan kuului  64,8 % keravalaisista.


Tuusulan seurakuntaan kuului vuoden 2015 lopussa 28 270 jäsentä. Jäsenten määrä laski 133 hengellä. Kirkkoon liittyi 136 ja erosi 332 henkilöä. Seurakuntaan kuului vuoden 2015 lopussa 73,5 % tuusulalaisista. Jäsenmäärä laski vuodesta 2014 0,9 prosenttiyksikköä.