Uutislistaukseen

Onni on vanheta

Anna Rauhalan piirroksessa vanhempia ihmisiä pöydän äärellä.

Kuva: diakoniatyöntekijä Anna Rauhala.

Vanhustenviikon tervehdys

Vanhustenviikkoa vietetään tänä vuonna teemalla ”Onni on vanheta”. Vanhustenviikon tervehdyskirjeessä diakoniatyöntekijämme Nea Kivistö kirjoittaa:
 Voi olla, että tämän vuoden poikkeuksellisissa oloissa vanheneminen ei ole tuntunut niin mukavalta, varsinkin kun tiukimmassa tilanteessa moni ikääntynyt joutui jäämään kotiin suositusten sanelemana.  Ruotsiksi viikon teema kuuluu ”Lyckan kommer med åldern”, vapaasti suomennettuna “Onni tulee iän myötä”, missä tulee selkeämmin esille se, miten iän karttuessa elämän iloja ja onnen hetkiä osaa ehkä nähdä tarkemmin. Toivottavasti ilon ja onnen aiheita on ehtinyt elämän aikana kertyä paljon. Tästä aiheesta diakoniapappimme Kristiina kirjoittaa seuraavassa hartaudessa.

Ihmisen paras ikä


Jos saisit olla minkä ikäinen tahansa, minkä iän valitsisit nyt? Olen kysynyt tämän kysymyksen muutamalta ystävältäni, ja se on saanut heidät mietteliääksi. Hetken asiaa pohdittuaan he ovat kaikki tulleet siihen tulokseen, että olisi mukavaa, kun keho olisi niin kuin nuorena, mutta muutoin he ovat tyytyväisiä ikäänsä ja elämäänsä. Ei tekisi mieli palata ajassa taaksepäin eikä kiiruhtaa eteenpäin. Kaikki ikävaiheet tuovat jotain uutta, pakottavat luopumaan jostain ja haastavat meitä kasvuun.

Saarnaajan kirjassa sanotaankin viisaasti: ”Jos ihminen elää monia vuosia, hän iloitkoon niistä kaikista, mutta hänen on hyvä muistaa, että pimeitäkin päiviä tulee paljon.” (Saarn.11: 8) Nuoruudessa saatamme harhautua ajattelemaan, että kaikki on meidän omassa varassamme. Ollessamme vahvoja ja terveitä, saatamme kuvitella hallitsevamme omaa tai läheistemme elämää. Kun vuodet vierivät ja elämänkokemusta karttuu, joudumme kasvokkain elämän haurauden kanssa. Opimme, miten kaikki voi muuttua nopeastikin. Elämän kriisit ja menetykset saavat meidät pohtimaan, minkä varassa oma elämämme on. ”Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. ---Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minua kaikkina elämäni päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.” (Psalmista 23)

Ajattelen, että vanhuuden eräs tehtävä on antaa ihmiselle mahdollisuus tulla sinuksi oman menneisyytensä kanssa. Raamatussa on monia kertomuksia, joissa Jeesus auttaa eri-ikäisiä ihmisiä tässä asiassa. Jeesus kutsuu Jumalan armon piiriin. Jumala antaa anteeksi, mitä tahansa kadumme. Minkä tähden emme siis antaisi anteeksi itsellemme ja toisillemme? Sovinnon tekeminen vapauttaa valtavasti energiaa! Ei tarvitse enää murehtia menneitä, jäädä niihin jumiin, vaan voi pystypäin kulkea tässä hetkessä. ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi.” (Matt.6:14)

Itsensä ja toisten kanssa sovinnon tehnyt ihminen osaa suhtautua myötätuntoisesti ja lempeästi nuorempiin. Heihin, jotka vielä hötkyilevät, ja elävät työn ja arjen ristipaineessa. Iän myötä sitä oppii, mitkä asiat ovat todella tavoittelemisen arvoisia. Ja sen, miten pienistä asioista onni ja tyytyväisyys syntyvät. Vanhuudessa voi vapautua myös suorittamisen paineesta, kun työvuodet ja lasten kasvatus ovat jääneet taakse. Nyt on mahdollisuus levolliseen läsnäoloon ja vuorovaikutukseen. Jumalan armon varassa on hyvä katsoa omaa elämäänsä rakkaudellisesti ja myötätuntoisesti. Kenties voi kokea saaneensa elämältä paljon, täyttäneensä oman paikkansa, ja jonain päivänä saa huokaista Jumalalle niin kuin Jeesus-lapsen temppelissä viimein nähnyt vanha Simeon: ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut”. (Luuk.2: 29) Rukous Rukoillaan yhdessä. Pyhä Jumala, olen jo iäkäs, mutta kuitenkin aina sinun lapsesi. Kiitos, että annat minulle voimia ja luottamus- ta niinä päivinä, kun tunnen itseni heikoksi tai kurjaksi. Kiitos elämästä ja kaikista kokemuksista, joita on mukavaa katsella taaksepäin ja muistella. Anna minulle myötätuntoa ja rakkautta muita ihmisiä kohtaan. Vahvista minussa uskoa ja iankaikkisen elämän toivoa. Siunaa kaikkia läheisiäni. Tätä rukoilen Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.

Keravan seurakunnan diakoniapappi Kristiina Nyman

Tervehdyskirjeen voit tilata paperisena diakoniatyön päivystysnumerosta p. 0400 378 138 tiistaina ja torstaina klo 9–10 tai noutaa Katupappilasta sen aukioloaikoina ma, ke ja pe klo 10–14.

 

Vihreällä pohjalla kranssi ja teksti Onni on vanheta.

Lisätietoja Vanhustenviikosta Vanhustyön keskusliiton sivuilta.

Mon Oct 05 14:33:00 EEST 2020