Uutislistaukseen

Kapituli tarkasti hallinnon ja talouden

hallinnonjataloudentarkastus_L.jpg

Keravan seurakunnan piispantarkastus käynnistyi keskiviikkona 16. maaliskuuta, kun tuomiokapitulin lakimiesasessori Sari Anetjärven johdolla käytiin läpi seurakunnan hallintoa, väestökirjanpitoa, arkistoa, taloutta ja kiinteistöjä.


Piispantarkastuksella on kaksijakoinen tehtävä: se pyrkii toisaalta tukemaan ja ohjaamaan seurakunnan toimintaa muuttuvassa toimintaympäristössä, toisaalta suorittaa laillisuusvalvontaa eli tarkastaa hallinnon, talouden, omaisuuden- ja rahastojenhoidon sekä kirkonkirjojen ylläpidon ja arkistoinnin säännösten mukaisen toteutuksen.


Anetjärvi, tuomiokapitulin pappisasessori Hannu Suni, hiippakuntadekaani Kai Peltonen, notaarit Pilvi Keravuori ja Anu Sorjonen sekä Tuusulan rovastikunnan lääninrovasti, Tuusulan seurakunnan kirkkoherra Ulla Rosenqvist tutustuivat aamun aluksi seurakunnan tiloihin, kirkkoherranviraston toimintaan, arkistoon ja uuteen luovan työn tilaan. Päivän aikana tarkastettiin seurakunnan pöytäkirjoja, taloutta, hallintomallia ja tulevaisuuden näkymiä yhdessä kirkkoherra Ari Aution, talousjohtaja Pirjo-Riitta Pitkäsen, kirkkovaltuuston puheenjohtaja Mikko Mäkelän ja kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja Ossi Honkasalon kanssa. Kapitulin asiantuntijat antoivat muutaman lempeän huomautuksen pöytäkirjojen muotoseikoista, mutta sitäkin enemmän viisaita neuvoja ja evästyksiä tulevaisuuden varalle. Seurakunta sai kiitosta modernista ja rohkeasta otteesta uudistaa toimintaa ja johtamista. Myös talouden järkevä hoito ja työhyvinvointiin panostaminen huomioitiin. 


– Kiitoksella hyväksytään, totesi Sari Anetjärvi hymyillen päivän päätteeksi.


– Asiat ovat Keravalla varsin hyvin. Siitä kuuluu kiitos kirkkoherralle, talousjohtajalle ja koko henkilöstölle. Tästä päivästä voi viedä hyvää viestiä piispa Tapio Luomalle. 

 

Varsinainen piispantarkastus huhtikuussa

Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma tutustuu Keravan seurakuntaan 4.-10. huhtikuuta. Hän keskustelee viikon aikana seurakunnan henkilöstön, luottamushenkilöiden sekä kaupungin johdon kanssa. Torstaina 7. huhtikuuta piispa vierailee Kurkelan koulussa, Laureassa ja Kokkikartanossa. Samana iltana klo 16–17 piispa on tavattavissa PopUp –hengessä Keravan keskustassa Kauppakaarella ja klo 17–18 Peace United -hyväntekeväisyysjalkapallo-ottelussa Keravan kirjaston edessä. Piispantarkastus päättyy piispanmessuun sunnuntaina 10. huhtikuuta klo 10 Keravan kirkossa. 

 

Piispantarkastuksen tarkempi ohjelma.

Wed Mar 16 15:25:00 EET 2016