Uutislistaukseen

Keravan seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi valittiin Juha Pitkä

Juha Pitkä

Keravan seurakunnan kirkkovaltuusto valitsi vuoden ensimmäisessä kokouksessaan 14.1. puheenjohtajakseen Juha Pitkän. Varapuheenjohtajana jatkaa Marja-Liisa Nykänen.

Kirkkovaltuusto valittiin vuoden 2018 seurakuntavaaleissa vuosiksi 2019 – 2022 ja se valitsee puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan toimikautensa 1. ja 3. vuoden ensimmäisessä kokouksessa.

Juha Pitkä esitti kokouksessa kiitoksensa valinnasta. Hän korostaa valtuustotyössä yhteistyötä sekä avointa vuoropuhelua valtuutettujen, työntekijöiden ja seurakuntalaisten välillä. ”Kirkkovaltuustossa on paljon kokeneita vaikuttajia ja teemme yhteistyössä myös työntekijöiden kanssa töitä keravalaisten ja seurakunnan parhaaksi.”

Kirkkoneuvostoon valittiin torstain kokouksessa kymmenen jäsentä ja heille varajäsenet. Kirkkoneuvoston varapuheenjohtajana jatkaa Tapio Tähtinen ja muita jäseniä ovat Eija Halme, Pirkko Laiho, Kalle Makkonen, Marja-Liisa Marviala, Saija Ohtonen-Jones, Anneli Silvander, Jari Timonen, Hannu Virtanen ja Päivi Wilen.

Kirkkovaltuusto on seurakunnan ylin päättävä elin, johon kuuluu 33 jäsentä. Se päättää seurakunnassa muun muassa virkojen perustamisesta, talousarvion, toimintasuunnitelman ja tilinpäätöksen vahvistamisesta. Kirkkoneuvoston tehtävänä on muun muassa valmistella ja panna täytäntöön valtuuston tekemät päätökset sekä hoitaa seurakunnan hallintoa ja taloutta. Kirkkovaltuuston ja kirkkoneuvoston jäsenten yhteystiedot löytyvät verkkosivuiltamme.

Kirkkovaltuuston kokouksen tarkastettu pöytäkirja löytyy 20.1. alkaen verkosta osoitteesta domus.evl.fi

Lisätietoja:

kirkkovaltuuston puheenjohtaja Juha Pitkä, juha.pitka@evl.fi, p. 0400 775 854

kirkkoherra Markus Tirranen, markus.tirranen@evl.fi, p. 0400 378 046

2021-01-15 11:17:00.0