Piispantarkastusviikko päättyi piispanmessuun

10.4.2016 14.47

piispanloppulausunto_L.jpg

Keravan seurakunnassa kuluneella viikolla toimitettu piispantarkastus päättyi sunnuntaina messuun Keravan kirkossa. Messussa liturgina toimi Espoon piispa Tapio Luoma. Häntä avusti seurakunnan papisto ja nuorten kirkkoväärtiryhmä.

Seurakunnan monipuolinen musiikkielämä näkyi messussa. Keravalainen viulistilupaus Otto Antikainen tulkitsi herkästi jousikvartetin solistina Vivaldin Vuodenajoista osan Kevät. Messussa kuultiin myös ensiesitys, kun lapsikuoro Revontulet, Kasvihuoneilmiö ja perkussionisti Ola Tanttu esittivät johtajansa, kanttori Eija Revon reformaation juhlavuotta varten säveltämän ja sanoittaman teoksen Laulu Kultaisesta säännöstä. Rap-osuuksissa sanaili nuorisotyönohjaaja Katri Ahonen. Myös lauluryhmä OodinNaiset ja kamarikuoro Oremus palvelivat messussa.

Messun päätteeksi piispa luki piispantarkastuskertomuksen eli yhteenvetonsa tarkastuksen tuloksista. Kertomuksessa piispa nosti esiin seurakunnan rohkeuden etsiä uusia läsnäolon ja välittämisen tapoja muuttuvassa toimintaympäristössä. Tästä esimerkkeinä piispa nosti esiin niin Kauppakaarella toimivan olohuone-kahvila Katupappilan ja panostuksen sosiaaliseen mediaan kuin vahvan perustyön kasvatuksen ja diakonian alalla. Myös seurakunnan musiikkityö ja monimuotoiset jumalanpalvelukset saivat kiitosta.

- On hienoa, että Keravan seurakunnassa annetaan tilaa erilaisuudelle, uusille ideoille ja kokeiluille. 

Moninaisuutta korostettaessa ykseyttä ja yhteyttä ei kuitenkaan pidä unohtaa. Piispa kehotti kiinnittämään jatkuvasti huomiota siihen, että mahdollisimman moni voisi kokea kuuluvansa joukkoon, niin työyhteisön jäsenenä kuin seurakuntalaisenakin.

Messun jälkeen nautittiin juhlavat kirkkokahvit seurakuntakeskuksessa. Kirkkoherra Ari Autio lahjoitti piispalle kiitokseksi ja muistoksi kirkkovaltuutettu Risto Tyrväisen tekemän ristipistotyön.  

Piispantarkastusviikko päättyi, mutta itse piispantarkastus jatkuu vielä piispantarkastukseen liittyvän kehittämishankkeen parissa sekä lääninrovasti Ulla Rosenqvistin noin vuoden päästä tekemällä jälkitarkastuksella. 

 

 

Lue Tapio Luoman piispantarkastuskertomus.

« Uutislistaukseen