Uutislistaukseen

kasvot, joilla kasvomaski. Keravan seurakunnan toiminnassa on voimassa vahva kasvomaskisuositus. Pidetään huolta itsestämme ja toistamme!

Kokoontumisrajoitukset palaavat – käytössä vahva maskisuositus

3.12.2021 15.55

Koronavirustilanne on valitettavasti heikentynyt ja myös Keravan seurakunnassa otetaan käyttöön uusia kokoontumisrajoituksia, joiden pohjana on Etelä-Suomen aluehallintoviraston 2.12.2021 tekemä päätös ja Espoon hiippakunnan sen perusteella antamat ohjeet seurakunnille. Kokoontumisrajoitukset ovat voimassa 4.12.2021 alkaen loppuvuoden ajan. Kaikessa Keravan seurakunnan toiminnassa noudatetaan myös vahvaa maskisuositusta. 

Jumalanpalveluksiin, hartauksiin, raamattu- ja rukousryhmiin sekä kirkollisiin toimituksiin, kuten kasteisiin, vihkimisiin ja hautaan siunaamisiin, voi kokoontumisrajoitusten mukaisesti osallistua korkeintaan 1/3 tilan enimmäisosallistujamäärästä, mikäli osallistujia on yli 20. Kirkossa tämä tarkoittaa 183, seurakuntakeskuksen salissa 116, Katupappilassa 20, Kalevan seurakuntatalossa 40 ja Savion kerhotilassa 20 osallistujaa. Muiden tilojen osallistujamäärät löytyvät verkkosivuiltamme. Kirkkokahveja ei toistaiseksi järjestä.

Tämän vuoden aikana järjestettävissä Kauneimmat Joululaulut –yhteislaulutilaisuuksissa sekä seurakunnan järjestämissä konserteissa on kokoontumisrajoitusten vaihtoehtona käytössä koronapassi, joka kysytään tilaisuuteen osallistujilta ovella. Koronapassin esittämisvelvoite ei kuitenkaan koske alla 16-vuotiaita nuoria. 

Kaikessa muussa sisätiloissa järjestettävässä toiminnassa osallistujamäärärajoitus on 20 henkilöä. Näitä tilaisuuksia ovat esimerkiksi Katupappilan Olohuoneen avoin toiminta, Ikkuna lähetyksen maailmaan, Aamupalaa ja yhdessäoloa, Savion avoin kahvila ja Kahvihetki Kalevassa sekä avoimet perhekerhot. Suljetut ryhmät, joihin on ilmoittauduttu ennakkoon, voivat jatkaa toimintaansa normaalisti.

Koronatilanne ja epävarmuus voivat tuntua vaikeilta jaksaa, mutta yksin ei ahdistuksen tai huolien kanssa kannata jäädä. Päivystävä pappi on tavoitettavissa 5.12. alkaen sunnuntaista torstaihin klo 14–18 puhelimitse numerossa p. 0400 378 050. Myös muut työntekijämme ovat käytettävissä puhelinkeskustelua varten. Heidät tavoitat vaihteen kautta, p. 09 478 488. Kirkon keskusteluapu auttaa ja kuuntelee iltaisin klo 18–24 numerossa 0400 22 11 80 tai chatissa ma-pe klo 12-20 osoitteessa kirkonkeskusteluapua.fi.

Espoon hiippakunnan tuomiokapitulin ohjeet seurakunnille 2.12.2021
Etelä-Suomen aluehallintoviraston tiedote 2.12.2021