Uutislistaukseen

Koronarajoitukset tiukentuvat joulun jälkeen

Uusien määräysten johdosta seurakuntien kokoava toiminta (mm. konsertit, yhteislaulutilaisuudet) ja aikuisten pienryhmätoiminta sisätiloissa keskeytetään ajalla 28.12.2021–17.1.2022. Seurakunnissa voidaan jatkaa vuonna 2004 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ja nuorten ohjattua harrastustoimintaa. Toiminnassa tulee noudattaa tartuntatautilain mukaisia yleisiä hygieniavaatimuksia.

Aluehallintoviraston määräämät kokoontumisrajoitukset eivät koske uskonnollisten yhdyskuntien järjestämiä jumalanpalveluksia ja muita vastaavia toimituksia niiden omissa tiloissa. Jumalanpalveluksiin, hartauksiin, kirkollisiin toimituksiin ja diakoniaruokailuihin voidaan ottaa enintään 1/5 tilaan hyväksyttävästä enimmäisosallistujamäärästä, kuitenkin maksimissaan 30 henkilöä. Keravan kirkkoon, hautausmaan siunauskappeliin ja Kalevan seurakuntataloon voidaan ottaa 30 henkilöä, muissa tiloissa määrät ovat pienempiä. Tiukentuneiden rajoitusten vuoksi sunnuntain messut toteutetaan ilman kirkkotilassa läsnä olevaa muuta seurakuntaa niin, että pelkästään messun toimittajat ovat paikalla. Verkkolähetyksen jälkeen seurakuntalaiset voivat osallistua jälkiehtoolliselle klo 11.30-12.30. Tällöin paikalla voi ehtoollista jakavien henkilöiden lisäksi olla kerrallaan 30 henkeä. Viikkomessuihin ja Keskipäivän hetkiin seurakuntalaiset voivat tulla paikalle kirkkoon, jolloin läsnä voi olla 30 henkilöä tilaisuuden toimittajien lisäksi.  

Loppiaisen Kauneimmat Joululaulut, Kansanlähetyksen Loppiaisjuhla ja Castor et Polluxin konsertti perutaan. Kaikki aikuisten pienryhmät menevät tauolle, ja Katupappila on suljettuna. Myöskään seurakunnan kuorot eivät harjoittele tai esiinny tauon aikana.

Lasten päiväkerhot sekä koululaisten iltapäiväkerhot ja harrastekerhot voivat jatkaa toimintaansa Keravan kaupungin linjausten mukaisesti. Myös nuorten toiminta, kuten ISKE-koulutus ja Pappilan perjantait jatkuvat. Muskarit ja perhekerhot ovat tauolla. 

Noudatamme tilaisuuksissa vahvaa maskisuositusta.


Apua ja tukea

Koronatilanne ja epävarmuus voivat tuntua vaikeilta jaksaa, mutta yksin ei ahdistuksen tai huolien kanssa kannata jäädä. Päivystävä pappi on tavoitettavissa sunnuntaista torstaihin klo 14–18 puhelimitse numerossa p. 0400 378 050. Myös muut työntekijämme ovat käytettävissä puhelinkeskustelua varten. Heidät tavoitat vaihteen kautta, p. 09 478 488. Kirkon keskusteluapu auttaa ja kuuntelee iltaisin klo 18–24 numerossa 0400 22 11 80 tai chatissa ma-pe klo 12-20 osoitteessa kirkonkeskusteluapua.fi.

2021-12-24 15:20:23.0