Sururyhmät

Seurakunnassa järjestetään sururyhmiä ja vertaisryhmiä omaisensa menettäneille. Sururyhmä on tärkeä purku- ja latauspaikka, jossa on lupa surra, näyttää suruaan ja keskustella sekä kysyä vaikeitakin kysymyksiä luottamuksellisessa ilmapiirissä.

Sururyhmiä vetävät pappi ja diakoniatyöntekijä. 

Mikäli sururyhmä ei ole sinun tapasi käsitellä kohtaamaasi menetystä, voit varata ajan henkilökohtaista keskustelua varten siunauksen toimittaneen papin tai diakoniatyöntekijän kanssa.

Sururyhmä läheisensä menettäneille

Sururyhmässä voit jakaa ja käsitellä suruasi läheisen kuolemasta luottamuksellisesti ja saada tukea muilta samantyyppisessä elämäntilanteessa olevilta. Sururyhmään voit osallistua oman tarpeesi mukaan. Ryhmästä on eniten hyötyä silloin, kun läheisen kuolemasta on aikaa muutama kuukausi. 
 
Sururyhmään voi osallistua puolisonsa, vanhempansa, lapsensa, sisaruksensa, ystävänsä tai muun läheisensä menettänyt. 
 
Sururyhmiä järjestetään seurakunnassa noin kaksi kertaa vuodessa. 

Sururyhmä itsemurhan tehneiden omaisille

Sururyhmä itsemurhan tehneiden omaisille järjestetään rovastikunnallisesti yhdessä Järvenpään ja Tuusulan seurakuntien kanssa. Tiedustelut diakoni Mirva Nyman, p. 0400 378 013.


Sururyhmistä ja niiden alkamisajankohdista ilmoitetaan verkkosivuillamme Tapahtumat-osiossa sekä ilmoituksissamme Keski-Uusimaa - ja Tuusulanjärven Viikkouutiset-lehdissä. 

Ota yhteyttä

Tiina Railo
diakoniatyöntekijä
PL 134
04201 Kerava