risti kädessä

Jumalanpalvelukset ja uskonelämä

Jumalanpalvelukset

Yhteinen jumalanpalvelus on seurakunnan elämän ja toiminnan keskus. Sen toteuttamiseen kutsutaan koko seurakuntaa. Jumalanpalveluksessa ollaan yhtä lailla palvelemassa Jumalaa kuin Jumalan palveltavina. 
 

Ehtoollisjumalanpalvelusta kutsutaan messuksi. Jos ehtoollista ei ole, vietetään sanajumalanpalvelusta.
 

Jumalanpalvelusta vietetään Keravan kirkossa sunnuntaisin klo 10. 

7.6. alkaen Keravan kirkossa sunnuntaiaamun klo 10 messuun voi osallistua sekä paikan päällä kirkossa että verkon välityksellä.  Aamun messun lisäksi Keravan kirkossa järjestetään myös lyhennetty messu sunnuntaisin klo 13.

Messuissa noudatetaan viranomaisten antamia ohjeita turvaetäisyyksistä sekä hygieniasta. Turvaetäisyyksien säilymisen takia osallistujien määrää on jouduttu kirkoissa rajoittamaan. Keravan kirkossa messuun voi osallistua turvavälit huomioiden 75 henkilöä. Suosittelemme, että riskiryhmiin kuuluvat seuraavat edelleen jumalanpalvelusta verkon välityksellä. Ethän myöskään tule flunssaisena kirkkoon.

Kirkko on avoinna hiljentymistä varten tiistaisin ja torstaisin klo 12-15 ja sunnuntaisin klo 11-13.

 

Sunnuntain klo 10 alkavat jumalanpalvelukset ovat nähtävissä verkon välityksellä Keravan seurakunnan Facebook-sivulla sekä Tutki uskoa -osiossa. Myös verkkosivujen tapahtumakalenterista löydät linkin alkavaan jumalanpalvelukseen.

Vapaaehtoistehtävät jumalanpalveluksessa

Kirkkoväärtinä toimii jokaisessa sunnuntain messussa 3-6 henkeä. Tehtäviin kuuluu kirkkoon tulijoiden toivottaminen tervetulleeksi, Raamatun tekstien lukeminen sekä kirkkokahvien tarjoileminen. Kirkkoväärtinä voi toimia esimerkiksi perhe.

Kolehdinkantaja voi olla kuka tahansa. Normaalisti kolehdinkantajia ei sovita etukäteen, vaan jokaisella on mahdollisuus osallistua kolehdinkantoon.
 
Ehtoollisenjakotehtäviä hoitavat valtuutetut ehtoollisenjakajat.

Jumalanpalveluselämästä vastaava pappi Krista Wedman kertoo mielellään lisää, miten juuri sinä voit olla osallisena messun toteutuksessa.
Messu on seurakunnan  elämän keskus