Hautojen hoitaminen

Sopimushaudan hoitoon kuuluu kukkapesän kunnostaminen, kukkien istuttaminen, lannoitus ja kastelu, kuihtuneiden kukkien nyppiminen, tarvittaessa kasvinsuojelu, istutusalueen kanttaus sekä rikkaruohojen kitkeminen.

Hautojen hoitokausi on toukokuun alusta syyskuun loppuun. Toukokuun aikana sopimushautojen kukkapesät kunnostetaan ja lannoitetaan. Keräämme haudoilta havut ja kanervat pois. Kesäkukkien istutus tapahtuu kesäkuussa.

Kastelusta huolehditaan siten, että kasvit näyttävät elinvoimaisilta ja ettei kukintojen tai kasvualustan ulkonäkö ole kärsinyt. Kastelun aiheuttamat kasvualustan, roskien yms. valumat siistitään vähintään kerran viikossa.

Seurakunnan hankkimat kukat istutetaan aina erillisen istutussuunnitelman mukaisesti. Kukat poistetaan syyshallan alettua, viimeistään kuitenkin syyskuun lopulla ja samalla kukkien istutusalue siistitään.  

Toivomme, että lyhdyt ja muut irralliset esineet viedään pois hoidettavana olevalta haudalta hoitokauden ajaksi. Se helpottaa hautojen hoitoa ja parantaa työturvallisuutta.  Jos lyhdyt ovat haudoilla hoitokauden alkaessa, ne siirretään kukkapesään odottamaan poisvientiä. 
 

Muistathan, että maastopalovaroituksen aikana tulenteko on kiellettyä. Kesällä kynttilän asemesta haudalle voi tuoda esim. leikkokukkia.

 

Hautojen hoitohinnat vuonna 2025

 

Hautapaikkojen määrä                      1         2 3 4
Kesähoito kukilla 124 €
185 €
 
247 € 247 €
5-vuotishoito kukilla 653 € 980 € 1306 € 1306 €
Perennahoito, 10 vuotta 761 € 1141 € 1520 € 1520 €

 

Muutoksia hinnastossa

Kesähoito ilman kukkia (ns. kasteluhoito) on poistunut hinnastosta.

Niille asiakkaille, joilla on ollut kasteluhoito, lähetetään tarjouslasku, kesähoito kukilla.

Hinnastosta on poistunut myös 5- ja 10-vuotishoito +syyshoito, tilalle tarjotaan 5-vuotishoitoa kukilla.

 

Hautainhoito kesäkaudelle on tilattava viimeistään 15.6.2025 mennessä.

Perennahoito

Seurakunta tarjoaa hoitovaihtoehtona myös edullista ja ekologista perennahoitoa. Perennahoidon lisäksi muita kukkia voi tuoda haudalle maljakossa tai ruukussa ja talvella perennat voi peittää havuilla. Lue lisää tästä.
 

Puutarhuri istuttaa kesäkukkia hoitohaudalle.

Ota yhteyttä

Seurakuntapuutarhuri
Hautauspalvelut
PL 134
04201 Kerava
toimistosihteeri
PL 134
04201 Kerava

Palkanlaskenta, laskutus

 

Työtehtäviini kuuluvat mm. palkanlaskenta,myyntireskontran hoito,hautojen kesähoitojen laskutus sekä haudan hallinta-ajan pidennykset.