Omaisten hoitama hauta
Omaisten on nimettävä hautaoikeuden haltija, joka vastaa haudan hoidosta ja edustaa omaisia hautaa koskevissa kysymyksissä.
Hautapaikan kukkapesän alueelle voi istuttaa kukkia tai siihen voi kylvää nurmikkoa, jos ei halua kukkaistutusta. Suosittelemme perennoja yksivuotisten kukkien sijasta. Puuvartisia kasveja, kuten havukasveja, ei voi istuttaa haudoille. Kukkapesän koko tulisi pysyä sääntöjen mukaisena ja pyydämme poistamaan liian suureksi kasvaneet istutukset. Hautausmaan henkilökunnalta voi tarvittaessa pyytää apua kasvien poistamiseen. Kukkapesää ei voi reunustaa kivillä tai puu- ja muovireunuksilla, sillä ne aiheuttavat vaaraa hautausmaan työkoneille.
Ruohikko- ja metsäpalovaaran aikana kynttilöitä ei voi polttaa ja kynttilälyhdyt tulisi viedä kesän ajaksi pois. Työturvallisuusriskin vuoksi hautakivien takana ei voi säilyttää tavaraa. Haudalla olevat koristeet on hyvä olla kiinnitettyinä kiveen tai kukkapesään lehtipuhalluksen vuoksi.
Omaiset vastaavat myös muistomerkin kunnosta ja turvallisuudesta ja esimerkiksi hautakivien oikaisusta.
Ohjeet perustuvat Keravan seurakunnan hautaustoimen ohjesääntöön.