Hautausmaa

Keravan hautausmaa Siunauskappelin läheisyydestä kesällä.

Kappelikuja 24–26, 04340 Tuusula

Avoinna klo 6–22

Ajankohtaista:  


Kesäkukat istutetaan aluesuunnitelman mukaan hoitohautoihin viikolla 23 ja uudet perennahoidot valmistuvat juhannukseen mennessä. Hautausmaapäivän yhteydessä järjestetty kukkamyynti on tänä vuonna peruuntunut viime hetkellä, mutta apua ja neuvoa kukkaistutuksiin on saatavilla kausipuutarhureiltamme.

    


Keravan seurakunnan hautausmaa sijaitsee Tuusulan kunnan puolella noin kolme kilometriä Keravan keskustasta Kulloontien varrella.

Hautausmaa on maastoltaan suureksi osaksi loivasti nousevaa nummea. Luonnonpuusto on havuvaltaista, osin komeaa hongikkoa. Luonnon toivotaan tarjoavan kävijöille lohtua, rauhaa ja kauneutta.

Hautausmaalla suoritetaan arkkuhautauksia, uurnahautauksia ja tuhkan sirottelua. Lisäksi hautausmaalla on syntymättömien lasten muistelualue Hietakehto sekä muualle haudattujen muistoristi.
 
Hautausmaan läheisyydessä on myös Järvenpään, Keravan, Sipoon ja Tuusulan seurakuntien yhteinen tunnustukseton hauta-alue. Sinne kuljetaan omasta liittymästä Kulloontien varrelta. 
 

Hautapaikkojen (etu- tai sukunimellä) ja hautausmaan palveluiden ja kohteiden hakemiseen on avattu verkkopalvelu, löydät sen tästäLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

 

 

Lisätietoja:
seurakuntapuutarhuri Piia Vainio, p. 0400 378 035 (virka-aikana)
hautausmaan päivystävä suntio p. 0400 378 048 (ma-ke klo 7-15.30, to 7-15.45 ja pe 7-14.30)

Hautajaisjärjestelyt: 
ota yhteyttä kirkkoherranvirastoon, p. 040 687 7840 tai 0400 378 087
 
toimistosihteeri Päivi Grönlund, paivi.gronlund@evl.fi tai 0400 378 210  (ma-pe klo 9-15)
 
 
 

Ohjeita haudalla kävijöille

  • Ruohikko- ja metsäpalovaaran vuoksi kynttilälyhdyt tulisi viedä kesän ajaksi pois.
  • Työturvallisuusriskin vuoksi hautakivien takana ei voi säilyttää mitään tavaraa.  
  • Kukkapesän (40 x 60 cm) ympärille ei voi asetella tai upottaa minkäänlaisia kiviä tai puu- ja muovireunuksia, sillä ne aiheuttavat vaaraa hautausmaan työkoneille. 
  • Puuvartisia kasveja ei voi istuttaa lainkaan, ja pyydämme myös poistamaan liian suureksi kasvaneet istutukset. Jos haudanhaltijat eivät ehdi tai pysty siirtämään liian suureksi kasvaneita istutuksia syksyyn mennessä, hautausmaan henkilökunta huolehtii poistosta. 
  • Perennahoidon valinneet eivät voi istuttaa mitään ylimääräistä perennojen joukkoon, sillä perennat vaativat kasvurauhan kukoistaakseen. Perennojen juuristo vahingoittuu, jos niiden läheisyydessä kaivetaan, emmekä korvaa vahingoittuneita perennoja. Mikäli talveksi halutaan haudalle kanervia, ruukun ympärille tulisi laittaa riittävästi havunoksia, jotta se pysyy paikallaan.
  • Sirottelualueiden muistokivien ympärille tai kasvillisuuden sekaan ei saa tuoda koriste-esineitä, eikä kasveja saa kaivaa maahan. Lyhdyt poistetaan kesän ajaksi maastopalovaaran vuoksi. 
  • Muualle haudattujen muistomerkin sora-alusta on tarkoitettu leikkokukille ja kynttilöille, eikä siihen voi kaivaa kasveja. 
  • Puihin tai pensaisiin ei voi naulata, sitoa tai ripustaa esineitä. Sen sijaan haudalla olevat koristeet on hyvä olla kiinnitettyinä kiveen tai kukkapesään lehtipuhalluksen vuoksi. 
  • Hautausmaalla on haravointi- ja kasvijätteille omat biojäteastiat. 
  • Muovikukkia ja -esineitä on haudoilla hyvä välttää, sillä muovi ei maatumattomana aineksena kuulu luontoon. 
  • Patteritoimiset led-kynttilät ovat ongelmajätettä, eikä niitä voi heittää hautausmaan jäteastioihin. Vältä siis led-kynttilöiden käyttöä kokonaan tai huolehdi niiden oikeanlaisesta hävittämisestä.

Hautausmaa pysyy kauniina ja siistinä yhteisiä pelisääntöjä noudattamalla! Kiitos avustasi, se on meille arvokasta!

Ohjeet perustuvat Keravan seurakunnan hautaustoimen ohjesääntöön.

Omalla autolla kulkevien kannattaa huomioida, että tunnustuksettomalle hautausmaalle kääntyminen on muuttunut liikennevalojen takia.  Alueelle ajettaessa on otettu käyttöön uusi ajotie, jonne on uudet opasteet. Katso karttaLinkki avautuu uudessa välilehdessä uudesta ajoreitistä.

Pysäköinti Pysäköinti
wc wc