Pentti Lahti & Marko Ylönen -duo konsertoi Keravalla
Kerava Jazz-festivaalin avauskonsertissa kuullaan mielenkiintoinen kahden eri genreä edustavan muusikon kohtaaminen, kun festivaalin taustavaikuttaja ja oman kylän poika saksofonisti Pentti Lahti sekä sellisti Marko Ylönen julkaisevat László Sülen sävellyksistä koostuvan duolevynsä.
Itseoppinut virtuoosi Pentti Lahti aloitti muusikkona 1960-luvun tanssiorkestereissa ja siirtyi 1970-luvun puolella jazzin pariin. Pitkällä urallaan Lahti on ollut mukana monissa erilaisissa yhtyeissä, kuten Saxperiment- saksofonikvartetti, Eero Hämeenniemen Nada-yhtye ja Jukka Gustavsonin Organ Fusion Band. Hän on työskennellyt Edward Vesalan, Jukka Linkolan, Mircea Stanin sekä Eero Koivistoisen kanssa ja hän oli 1970-luvun puolivälissä perustamassa Uuden Musiikin Orkesteria (UMO). Pentti Lahti on ollut aina haluttu vieras lukuisilla levytyksillä, sillä multi-instrumentalistina hän hallitsee vakuuttavasti erilaiset saksofonit, klarinetit ja huilut. Omissa nimissään Lahti on julkaissut kaksi levyä, Ben Bay (1990) ja Baranbaran (2003). Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnon Lahti sai vuonna 1983.
Sellisti Marko Ylönen aloitti sellonsoiton opinnot Itä-Helsingin musiikkiopistossa Csaba Szilvayn oppilaana ja jatkoi opintojaan Sibelius-Akatemiassa Erkki Raution ja Heikki Rautasalon sekä Baselissa Sveitsissä Heinrich Schiffin johdolla. Jo viisitoistavuotiaana Ylönen soitti Turun sellokilpailujen finalistina. Myöhemmin hän saavutti toisen palkinnon Pohjoismaisissa sellokilpailuissa Turussa sekä palkintosijan Moskovan Tsaikovski-kilpailujen finaalissa. Keväällä 1996 hän voitti Concert Artists Guild - kilpailun New Yorkissa.
Marko Ylönen on esiintynyt solistina ja kamarimuusikkona eri puolilla Suomea, useissa Euroopan maissa sekä Yhdysvalloissa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Klassisen kantaohjelmiston lisäksi hän on esittänyt erittäin aktiivisesti nykymusiikkia. Ylönen on soittanut myös Edward Vesalan Invisible Storm -levyllä sekä yllämainitulla Pentti Lahden Baranbaran-levyllä. Marko Ylösen instrumenttina on Matteo Goffriller -sello.
Jazz-konsertti to 7.6. klo 19 seurakuntakeskuksessa, Pentti Lahti, puhaltimet ja Marko Ylönen, sello. Liput 15 ja 10 euroa.