Muistoja Keravan kirkosta

Muistelen vuosia 1971-1988, jolloin olin Keravan kaupungin lasten päivähoidon palveluksessa useammassakin lastentalossa. Noina vuosina meillä oli rakentava ja luottavainen yhteistyö sekä lasten vanhempien että seurakunnan kanssa.

Lapilan lastentalo perustettiin syyskuussa 1975. Jatkoimme päivähoidon perinteitä, kun ensimmäinen Joulu lähestyi. Seurakunta tarjosi meille Adventtikirkon, jonne kaikki Keravan lastentalojen lapset kerääntyivät.

Mekin Lapilan lastentalosta tulimme siitä naapurista kirkkoon. Kaikki innoissamme ja jännittyneinäkin pikkuisen juhlavimmissa asuissakin kenties. Ja kuten retkien onnistumiseen kuului niin käytöstapojakin kertailimme etukäteen. Varmuuden vuoksi meidän "villikkovarsamme" olivat tiukasti tätien käsipuolessa.  Niin minäkin johdin joukkoamme Matti, 5v., rinnallani. Kävelimme Lapilantietä mäkeä alas rauhallisesti, kun Matti nyki kättäni innokkaasti ja kuiskasi suureen ääneen: "Täti, täti! Kuuntele! Kirkon kellot soi ja Jumala odottaa meitä ovella!" 

Pieni selityksen sana on paikallaan. Pappi seisoi kirkon ovella valkoisessa albassaan ja kätteli meidät jokaisen tervetulleeksi kirkkoon.  Lapsen silmin ja ajatuksin meitä kirkossa todellinen Jumala siis odotti. Tämä muisto kohtaa minut joka kerta, kun Keravan kirkon näen tai siellä käyn.

Vielä kerron lyhyesti yhden muiston Savion lastentalon ajalta (vuodet 1971-75). Tuolloin lasten vanhemmat tulivat lastentalolle laatimaan hakemuksen lapsensa päivähoitopaikasta. Niinpä pienen pojan isä, turvallisen oloinen Nokian kumitehtaan työntekijä tuli lapsensa kanssa. Esittelin hänelle talon ja viikko-ohjelmamme, johon kuului lauantaisin ns. Pikkukirkko, joka oli pyhäkoulun mallinen tuokio lapsille. Kysyin isältä, salliiko hän lapsensa osallistuvan tuokioon?

Hän katsoi minua pitkään hiljaisuuden vallitessa ja sanoi sitten rauhallisesti: " Kuules täti, kerro sinä pojalle mitä vaan, minä kyllä oikaasen jutun, jos meni vikaan."  Hänen kaltaisiaan vanhempia minä etsin jokaisen uuden ikäluokan vanhemmista syksyisin. Paljon löytyi, mutta  silloin tällöin piti jopa "lyhdyn kanssa" etsiä.

Iloa ja terveyttä toivotan Keravan seurakunnan toimintaan ja toimijoille!

Marleena Klemola (aiemmin Korhonen)