Olemme viettäneet mahtavan porukan kanssa rippileiriä Nuottakodossa. Leiriin on mahtunut hartaushetkiä ja oppitunteja, mutta myös vapaa-ajan viettoa iltaohjelmien, saunomisen, uimisen ja lentopallon merkeissä. Kun nuorilta kysyi, mikä on leirillä ollut kivointa, korostui usein juuri vapaa-ajan ohjelmat.
Kysyimme leiriläisiltä mitä he ovat oppineet uskosta.
Leiriläiset kirjoittivat, että ovat oppineet tuntemaan Jumalaa. Nuoret ovat oppineet, että Jumala on rakkaus ja ihmisen tehtävä on heijastaa Jumalan rakkautta maailmassa. Nuoret ovat oppineet, että Jumala on kolmiyhteinen ja Jumala haluaa antaa synnit anteeksi niille, jotka ne tunnustavat. Puhuimme paljon pelastuksesta ja monille oli jäänyt mieleen sanat Markuksen evankeliumista, jossa vakuutetaan, että kastettu ja uskova pelastuu.
Kysyimme leiriläisiltä mitä he olivat oppineet itsestään.
Osa sanoi, että oli yllättynyt, miten on uskaltanut heittäytyä tai on pystynyt keskittymään vaikeisiinkin aiheisiin. Osa on huomannut, että uskaltaakin tutustua tuntemattomiin ihmisiin, ja että Raamatun lukeminen voi olla ihan kivaakin. Osa sanoi suoraan, että leirin aikana he ovat huomanneet, että uskovat Jumalaan.
Viimeiseksi kysyimme, mikä on ollut leirillä hauskinta.
Vastauksissa korostui uusiin ihmisiin tutustuminen ja kiva yhteinen tekeminen. Monissa vastauksissa nousi saunominen, uiminen ja laulaminen. Isosten vetämistä iltaohjelmista pidettiin ja erityisesti ponileikki oli leirillä hitti.
Rippileiri on monipuolinen kokemus ja vastauksistakin ilmenee, että leirillä toisiaan täydentävät oppiminen, tutustuminen ja yhteinen tekeminen. Vaikutti siltä, että jokainen nuori on saanut oppia ja kokea jotain uutta. Viikko on ollut myös ohjaajan näkökulmasta harvinaisen ihana.
Nuoret osaavat kuunnella, auttaa, odottaa, heittäytyä ja iloita. On ihana seurata, kun nuoret oppivat, nauravat ja nauttivat. Tämän takia rippileirejä järjestetään. Leirissä vaikuttavat kristityn elämän tärkeimmät asiat; usko, yhteisö ja yhteys.
Kuvat Airi Laurila
1. Nuottakoto 4 2024 rippikoululaisten tekemä risti luonnonmateriaaleista
2. Medis -hartaushetken levollisuutta kappelissa
3. Lentopalloilua nuorten, isosten ja ohjaajien kesken
4. "Nouda isoselle" kisailu -tässä kuvassa noudetaan Raamattua
5. Auringonlasku Nuottakodossa