VOI KURJAA KALMISTOAIN
Kun suntio kuuli uutisen, peitti hän haudan viimeisen
toivoen, hiljaa kuiskaten: Voi kalmistoain, kurjaa kalmistoain
Kun rahoitus hiipui valtion, raskas niin päätös tehty on,
kuolleet vaan kaikki tuhkataan, voi kalmistoain, kurjaa kalmistoain
Nyt aika on itsepalvelun, omaisten haudankaivelun,
kävi näin aivan yllättäin, voi kalmistoain, voi kurjaa kalmistoain
Sä lapion löydät portilta, ohjeet saat QR-koodilta,
sitten vaan alat kaivamaan, voi kalmistoain, kurjaa kalmistoain
Kun tuuli käy yli hautojen, se pois vie kaiut eilisen,
kuollut on muisto suntion, voi kalmistoain, kurjaa kalmistoain
UKKOSUNTIO
On kätkössä kuusikon, huomassa syrjäisen kalmiston,
lepopaikka viimeinen, sinne asti päässeiden,
vain kuusikko muistaa sen
Jostain takaa metsien, saapuu vanhus harmainen,
portin salvasta hän otteen saa
suntiona kalmiston, ukko muinoin ollut on,
portti kotoisasti narahtaa
Käy varjoissa kuusikon, huomassa muistojen kalmiston,
ukko jälleen toimehen, haudan paikkaa mitaten,
huokaa tuuli hiljainen
Niin rouvansa vierelle, rosoisen pulterin juurelle,
ukko kaivaa hiljakseen, uurnahautaa itselleen,
vain hän voisi tehdä sen
Alle suuren kuusipuun, huomenaatos kietoutuu,
kansi kätkee haudan viimeisen
edesmenneet kummuiltaan, kuiskaa hiljaa lohtuaan,
ukko sulkee portin ruosteisen
Niin ukkokin ajallaan, uurnassa hautaansa lasketaan,
silloin tuhkan viimeisen, kalmisto saa syrjäinen,
sen unhoon aika peittää
