Aloin pohtimaan mitkä kaikki asiat ovat vuosikymmenten saatossa elämässämme muuttuneet.

Lapsen sai synnyttää lähempänä kotikuntaansa, ei ollut pelkoa lapsen maailmaan saattamisesta. Äiti oli usein kotona hoitamassa lapsia miehen ollessa töissä, äiti ei ehkä saanut juurikaan kotihoidontukea tai mitään muitakaan tukia, mutta lapset hän sai hoitaa kotonaan.
Lapset saivat käydä seurakunnan kerhoissa ja äidit viettivät aikaansa myös leikkipuistoissa, joissa he saivat tavata toisiaan. Leikkipuistoissa tarjottiin kesäisin lapsille myös ruokaa ja siellä oli ohjaajia. Leikkipuistoja ei ole aina ollut. Esikoulu tuli jossain vaiheessa mahdolliseksi, mutta ennen sitä lapset saivat kasvaa vapaasti ja tutustua luonnon ihmeisiin.
Kouluja oli joka kylässä, luokkakoot olivat kyllä välillä suuria, mutta selvittiin. Osa lapsista meni oppikouluun ja osa jatkoi kansalaiskouluun. Jokainen löysi paikkansa ja kesätöihin pääsi melkeimpä minne vain. Kaikille löytyi paikka elämässä ja asuntojakin oli. Elämä kulki omalla painollaan eteenpäin.
Vieraita kävi usein kylässä pitkienkin matkojen takaa ja heille oli aina tarjolla jotain kahvin kanssa. Äiti leipoi kahvileivät kerran viikossa. Tosin vieraat saattoivat tulla milloin sattui, mutta se oli sen ajan tapa. Ihmiset seurustelivat  toistensa kanssa, elämä oli mutkatonta. Psykiatreja ei tarvittu kun asioista puhuttiin.
Koko kylä huolehti lapsista, vanhemmat eivät aina tienneet missä lapset liikkuivat. Lapset leikkivät pihoilla, hyppivät naruilla, leikkivät piilosta ja kymmentä tikkua laudalla. Monenlaiset pallopelit olivat suosittuja. Sisällä lapset eivät leikkineet juurikaan, eikä lapsilla ollut paljon leluja. Asunnot eivät välttämättä olleet kovin suuria, mutta hyvin niissä mahduttiin olemaan.
Kaikki vaatteet käytettiin loppuun ja vanhoista vaatteista tehtiin matonkuteita, joita sitten ihailtiin matossa olevina raitoina. Usein äidit ompelivat lapsilleen vaatteet, he myös kutoivat.  Kaikki ruoka valmistettiin alusta loppuun kotona, silloin ei ollut valmisruokia. Vanhemmat myös viljelivät pihoillaan, kuka enemmän kuka vähemmän, asuinpaikasta riippuen. Silloin ei kulutettu kuin vain se mikä oli tarpeen, jolloin jätteitäkään ei juurikaan syntynyt.
Silloin oli kyläkauppoja ja sieltä ostettiin kaikki tarpeellinen, eikä enempää tarvittu. Kaikilla ei ollut puhelimia, mutta radio oli, televisiosta puhumattakaan. 

 Voisimmeko ottaa näistä menneiden vuosikymmenien elämäntavoista jotain tähän päivään?