Tätä kirjoittaessani minulla on meneillään useita projekteja omaan elämääni liittyen. Sain ennen joulua valmiiksi kirjasen omista sukujuuristani, lapsuudestani ja nuoruudestani. Vanhat valokuvat alkoivat elää ihan uudella tavalla, kun ne sai suurennettua ja mukana on tekstiä kertomassa tarkemmin kuvista. Nyt minulla on meneillään jatko-osa, jossa kerron enemmän oman perheeni ja oman elämäni vaiheista. Kun tämä blogi ilmestyy, olen pitänyt esityksen seurakunnan Maanantaipysäkissä aiheena: Minun tarinani ja miten kirjoitin sen muistiin.
Selvästikin menneiden muistelu kuuluu ikääntymiseen. Samalla harmittaa, miksi en tullut kysyneeksi enemmän omilta vanhemmiltani heidän vaiheistaan silloin kun se oli mahdollista. Onneksi sisareni joskus kyseli asioita vanhemmiltamme ja nauhoitti haastattelun. Siitä sain paljon mielenkiintoista tietoa.
Nyt kun olen koonnut asioita ja valokuvia vanhempien ja oman perheen vaiheista, voisi kysyä: Mitä tästä opin, mitä se minulle antaa? Yksi asia on ihan keskeinen. Kun ajattelen äitini lähtöä evakkoon tai niitä vaiheita, joita ihmiset sodan aikana ja sodan jälkeen joutuivat kokemaan, oma elämä saa uutta perspektiiviä. Kun äitini lähti evakkoon, hän oli 11-vuotias, isä oli sodassa, 14-vuotias isoveli valjasti hevosen heinäreen eteen ja siihen kävivät äiti ja yhdeksän lasta. Tuntuu mahdottomalta edes kuvitella tuota tilannetta. Tulee sellainen olo, että ei ehkä ihan pienestä pitäisi valittaa.
Toinen merkityksellinen asia. Luulen, että eläkkeelle jäädessä ja iän karttuessa voi tulla kysymyksiä: Kuka minä oikein olen, mitä merkitystä minun elämälläni on? Tällöin on hyvä käydä läpi omaa elämäänsä, perhettä, työuraa, harrastuksia jne. Silloin voi löytää uutta iloa siitä, mitä kaikkea on saanut kokea ja missä kaikessa on voinut olla mukana. Ja voi muistella tärkeitä ihmissuhteita. Voi myös miettiä sitä, millainen on ollut Jumalan johdatus omassa elämässä. Ja jos vanhana alkaa itsetunto kadota, on lohdullista tietää, että Jumalan mittapuiden mukaan ihmisen arvo ei riipu mistään ulkoisista tai muista seikoista. Se on luomistyöhön perustuva asia.
Vielä otan esille yhden aiheen kirjoittamiseeni liittyen. Jälkimmäiseen kirjaani tulee yksi otsikko: Matkat. Olen saanut matkustaa paljon. Erityisen tärkeä minulle on ollut Brittein saaret. Maisemat ovat upeita, pikku kylät ja kaupungit viehättäviä, historialliset rakennukset hienoja. Kulttuuri on vanhaa ja toisaalta hyvin moninaista ajatellen vaikkapa Lontoota. Kun on todennäköistä, etten enää paljon matkustele, käyn mielessäni läpi tuttuja paikkoja. Ja television brittisarjoja seuraamalla näkee paljon upeita paikkoja.
Mainittakoon yksi opittu asia matkoiltani. Muualla Euroopassa ihmiset ovat paljon sosiaalisempia vieraiden ihmisten kanssa kuin me Suomessa. Kun me suomalaiset olemme vaiteliaita, sitä pidetään ulkomaalaisten taholta helposti epäkohteliaisuutena tai merkkinä, että jotain on vialla. Esimerkiksi Englannissa kirkkoon mentyäni oli itsestään selvää, että penkkiin istuessani vieruskaveri tervehti ja vaihtoi muutaman sanan. Ja eri liikennevälineissä liikkuessa ihmiset ovat huomaavaisempia toisilleen kuin Suomessa. Kun aikoinaan opetin englantia, yritin opettaa myös sitä että ns. small talk on kohteliaisuutta ja toisten huomioimista. Sitä ei pidä väheksyä vaan sitä kannattaa tietoisesti opetella.
