Suntiona Keravan hautausmaalla: Hanna Keto

Heippa ja terveisiä hautausmaalta!

Toimin Keravan seurakunnalla hautausmaan suntiona, osana pientä hautausmaatyöntekijöiden tiimiä. Ympäri vuoden kollegoita minulla on kaksi, kesäisin kausityön ollessa paikalla työkavereita onkin jo toistakymmentä. Kirkolta katsottuna olemme täällä Tuusulan puolella ehkä hieman kaukana, mutta seurakunnan toiminnassa vahvasti mukana!

Seurakuntatyöhön päädyin melkeinpä vahingossa. Toimin tuolloin hätäkeskuspäivystäjänä kymmenettä vuotta. Nautin työn haasteista ja auttamisen konkreettisuudesta, mutta jossain kohtaa huomasin kaipaavani ihmisläheisempää tekemistä. Hakeuduin seurakunnan vapaaehtoiseksi ja sain sitä kautta ystävän, jonka luona kahvittelu oli mukavaa vastapainoa raskaalle työlle. Sysäys uudelle ammatille juuri tuli näistä tapaamisista; ystäväni läheinen oli suntio. Kuulin ensi kertaa kyseisestä ammatista, kiinnostuin ja aloitinkin suntio-opinnot pikimmiten.

Sain tulla töihin Keravan seurakunnalle vuoden -22 lopulla silloisen hautausmaan suntion Timon suunnitellessa eläkkeelle jäämistä. Ehdin olla Timon opastuksessa harmillisen vähän, vain muutaman viikon, mutta Timo ehti valaa uskoa pärjäämiseen uudella tontilla ja ehkä istutti myös aihion kiintymykselle tähän hautausmaahan.

Ja kiintynyt olenkin! Hautausmaasta ja hautausmaalla vierailevista omaisista on monipuolisen työn kautta tullut tuttuja ja tunnen olevani työssä, missä voin olla avuksi ja hyödyksi.

Monipuolisen työstäni tekee jo vuodenaikojen mukaan vaihtelevat tehtävät. Talvisin auraukset ja hiekoitus vie aikaa ja hautausmaa pyritään pitämään saavutettavana ja turvallisena. Tänä talvena myös myrskytuhojen raivaus työllisti yllättävän paljon. Talvella hautojen kaivuuseen maan sulattamisen vuoksi menee aikaa. Jos joskus näette hautausmaalla maassa metallikansia, ehkä höyryäviäkin, ne ovat näitä roudansulattajia työssään.
Kesällä uurna- ja arkkuhaudat ovatkin nopeampia kaivaa, toki maan ollessa sula koneista tulleet vauriot esimerkiksi nurmikolle ovat mittavammat. Näitä pyritään välttämään ja jälkiä siivoamaan mahdollisimman hyvin.

Keväällä taitaa olla hautausmaan vilkkain aika. Talvella kaivetut haudat viimeistellään ja nurmi haudoille kylvetään. Talven jättämät roskat ja risut kerätään, hiekoitushiekka harjataan pois, vesiastiat tuodaan paikoilleen ja kesävesilinjat tarkistetaan, penkit tuodaan paikoilleen, huolletaan aurat ja hiekoittimet ennen varastoon vientiä. Lista vain jatkuisi!

Kaiken tämän ulkotyön lisäksi saan kohdata omaisia hautapaikan valitsemisessa, kappelin siunausvuoroissa ja uurnanlaskuissa sekä sirotteluissa.
Hautapaikkaa etsittäessä suntio samalla esittelee hautausmaan ja kappelin, kertoo siunaustilaisuudesta sekä hautaustavoista, mutta tärkeimpänä kohtaa omaisen joskus hyvinkin pian menetyksen jälkeen. Osaamiseni kuolematyössä on karttunut eniten näissä kohtaamisissa. Toivon pystyväni palvelemaan omaisia näissä hetkissä aina kiireettömästi ja avoimesti, kuten toivoisin itseni joskus kohdattavan.

Samoin kappelin valmisteleminen siunauksiin, omaisten palveleminen siunaustilaisuudessa ja vainajan arvokas hautaansaattaminen on perustöistäni näkyvin ja olisiko jopa tärkein?

Parasta työssäni on omaisten kohtaaminen ja parhaimmillaan hyvin onnistunut asiakaspalvelu.
Parasta työssäni on kaunis työympäristö ja vuodenaikojen vaihtelun kokeminen ulkotyössä.
Parasta työssäni ovat varhaiset lauantaiaamut, kun tarkistan saattoväyliä ja päivän hautoja ja hautausmaa on täysin autio ja hiljainen. Aurinko nousee ja heijastuu kappelin aulan ikkunoihin, päivä vasta herää. Korpit vain käyvät lentämässä tervehdyskierroksensa. Näinä hetkinä ymmärrän hyvin, mistä edeltäjäni Timon täälläkin julkaistut kirjoitukset ehkä saivat joskus innoitustansa.
En ehdi olla tässä työssä edeltäjäni tavoin lähes neljääkymmentä vuotta, mutta Keravan hautausmaasta on jo nyt tullut paljon enemmän kuin työn tekemisen paikka.
Lämpimästi tervetuloa käymään; kävelylle, levähtämään, hiljentymään tai juttusille!