Kirkkovaltuuston kokouksessa kiitettiin Tapio Tähtistä pitkästä ja merkittävästä urasta Keravan seurakunnan luottamustehtävissä
Tapio Tähtinen (toinen vas.) kukitettiin kirkkovaltuuston kokouksessa 4.6.2026. Hänen seurassaan valtuuston puheenjohtaja Timo Laaninen (vas.), kirkkoherra Markus Tirranen, kirkkovaltuutettu Marja-Liisa Marviala Yhteisvastuu-ryhmästä sekä talousjohtaja Jenny Saarela (oik.)
Keravan seurakunnan kirkkovaltuusto hyväksyi kesäkuun kokouksessaan Tapio Tähtisen eronpyynnön seurakunnan luottamustehtävistä paikkakunnalta poismuuton takia. Samalla pysähdyttiin kiittämään häntä pitkän linjan luottamushenkilönä merkittävästä työstä seurakunnan hyväksi. Kirkkoherra Markus Tirrasen puheessa korostui vuosikymmenten sitoutuminen ja vastuunkanto.
– Sinun sitoutumisesi kirkon työhön on kantanut vuosikymmeniä, yhteensä 37 vuoden ajan, keskeisissä ja vaativissa palvelutehtävissä. Olet hoitanut tehtäviä, joissa on tarvittu harkintaa, vastuunkantoa ja kykyä nähdä yksittäisten päätösten yli kohti seurakunnan pidempää suuntaa. Ja juuri näissä tehtävissä merkityksesi on ollut suuri. Samalla olet rakentanut luottamusta ja yhteistyötä tavalla, joka on kantanut yli yksittäisten kokousten ja jättänyt pysyvän jäljen seurakuntaamme, kirkkoherra kiitti puheessaan Tähtistä.
Pitkä ura luottamustehtävissä
Luottamushenkilönä Tapio Tähtinen on toiminut monipuolisissa ja vastuullisissa tehtävissä niin Keravalla kuin koko kirkon tasolla.
Keskeisiä tehtäviä ovat olleet Keravan seurakunnassa kirkkovaltuuston puheenjohtajuus kahdeksan vuoden ajan sekä kirkkoneuvoston varapuheenjohtajuus yli seitsemän vuoden ajan. Lisäksi hän on ollut kirkolliskokousedustajana 14 vuotta, joista kymmenen vuotta talousvaliokunnan puheenjohtajana ja valitsijoiden varapuheenjohtajana. Kirkon työmarkkinalaitoksen valtuuskunnassa hän vaikutti 12 vuotta, viimeiset kahdeksan vuotta puheenjohtajana.
Matka luottamustehtäviin alkoi tuttua reittiä pitkin.
– Klassinen vastaus on, että lähdin mukaan, kun pyydettiin. Toki tiesin kokemuksestani ja työhistoriastani olevan hyötyä seurakunnan luottamustehtävissä. Lisäksi täytyy muistaa, että luottamustehtävä ei ole oma valinta vaan valinta on äänestäjien käsissä. Olen kokenut, että olen saanut kulkea tämän polun Jumalan johdatuksessa. Ovet avataan ja ovet suljetaan, Tähtinen kertoo.
Muistoja yhteistyöstä ja merkityksellisistä hetkistä
Vuosien varrelta on kertynyt paljon muistoja, niin kokouksista kuin niiden ulkopuoleltakin.
– Muistoja yksittäisistä kokoushetkistä mutta enemmän kuitenkin tilanteista, jotka liittyvät erilaisiin neuvotteluihin, taustakeskusteluihin ja ihmisten kohtaamiseen. Lisäksi tilanteita, joissa olen voinut auttaa viranhaltijoita omalla osaamisellani. Myös juhlahetkiä on ollut monia.
Erityisesti kirkolliskokouksen työskentely on jäänyt mieleen intensiivisyytensä vuoksi.
– Talousvaliokunnan työpäivät venyvät 12-tuntiseksi ja puheenjohtajan helposti 14-15 tuntisiksi. Ne jäävät pakosti mieleen, erityisesti tilanteet, joissa on monien pitkien neuvotteluiden jälkeen löydetty yhteinen ymmärrys.
Valtakunnalliset tehtävät avasivat ainutlaatuisen näkymän koko kirkon toimintaan.
– Se on ollut näköalapaikka, josta olen valtavan kiitollinen.
Valtuutetun rooli antaa tilaa vaikuttaa
Kirkkovaltuuston työskentelyssä yksittäisen valtuutetun rooli voi ulospäin näyttää pieneltä, mutta todellisuudessa vaikutusmahdollisuuksia on paljon.
– Yksittäisillä valtuutetuilla on vaikutusmahdollisuutta enemmän kuin monessa muussa luottamuselimessä, sillä ryhmillä ei ole seurakunnassa ns. ryhmäkuria. Omasta aktiivisuudesta on paljon kiinni, millaiseksi rooli kirkkovaltuustossa muodostuu.
Hän nostaa esiin myös esimerkin valtuutettujen vaikutusvallasta: päätös Kalevan seurakuntatalon käytön jatkamisesta syntyi kirkkoneuvoston esityksestä poiketen valtuutettujen harkinnan pohjalta.
Vuosien aikana seurakunnan päätöksenteon kulttuurissa on tapahtunut myös muutoksia.
– Ote on rennompi, turha ”pönötys” on jäänyt pois ja pukeutuminen vapautunut. Kirkkoneuvostossa suuri muutos on ollut se, että luottamushenkilö on voinut toimia kokouspuheenjohtajana.
Tämä järjestely on toiminut hyvin.
Valoisin mielin tulevaan
Luottamustehtävien päättyessä katse suuntautuu luottavaisesti eteenpäin.
– Katson tulevaisuuteen valoisin mielin. Eläkkeellä olo tuo vapautta omaan henkilökohtaiseen elämiseen ja tekemiseen. Keravan seurakunnan tulevaisuus on valoisa, se on hyvin johdettu, tuleva uusi strategia vaikuttaa erittäin hyvältä.
Hän korostaa seurakunnan merkitystä osana paikallista yhteisöä ja koko kirkkoa.
– Seurakunnalla on tärkeä oma paikkansa osana Keravaa ja keravalaisia yhteisöjä sekä tietysti osana maailmanlaajuista Kristuksen kirkkoa.
Terveiset seurakuntalaisille
Lopuksi hän haluaa rohkaista seurakuntalaisia osallistumaan.
– Seurakunta on teitä varten, rohkeasti ja ennakkoluulottomasti mukaan vain.
Ja vielä yksi viesti, joka on kulkenut mukana myös kirkkovaltuustossa ja kirkolliskokouksessa:
– Eletään ihmisiksi. Hyvän Jumalan siunausta kaikille keravalaisille.
Tapio Tähtisen tilalle kirkkovaltuustoon nousee Yhteisvastuu-ryhmästä Petteri Pajari.
Tue Jun 09 08:46:00 EEST 2026