Vuoden 2024 Yhteisvastuu tukee nuoria kohti valoisampaa tulevaisuutta Keravalla, Suomessa ja maailman katastrofialueilla. Yhteisvastuu auttaa nuoria, jotka kokevat syvää yksinäisyyttä tai ovat vaarassa syrjäytyä, menettää elämänhallintansa tai mahdollisuutensa hyvään elämään. Osallistumalla keräykseen antamalla aikaasi, osaamistasi ja varoja, olet auttamassa heikoimmassa asemassa olevia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta.

Yhteisvastuukeräyksen tuotosta 40 prosenttia lahjoitetaan Suomeen. Keravalle keräyksestä jäävä osuus käytetään perusopintojen jälkeisiin opintoihin siirtyvien nuorten yksinäisyyden vähentämiseen. Toinen puolikas kotimaahan jäävästä tuotosta osoitetaan keräyskumppanina toimivalle HelsinkiMissiolle, joka tarjoaa nuorille apua koulumaailmaan School to belong –ohjelman sekä kriisikeskusteluavun kautta.
Noin 60 prosenttia keräystuotosta ohjataan kansainväliseen apuun Kirkon Ulkomaanavun (KUA) katastrofirahaston kautta. Kuluvan vuoden tuotto kohdennetaan erityisesti koulutushanketyöhön Ugandan pakolaisasutusalueilla, jossa lapsia ja nuoria tuetaan kaikilla koulutusasteilla.
Yksinäisyys on kasvava ongelma
Yksinäisyyden ja sosiaalisen eristyneisyyden on osoitettu olevan yhteydessä terveysongelmiin kaikissa ikäryhmissä. Yksinäisyys vaikuttaa linkittyvän haitalliseen terveyskäyttäytymiseen, mielenterveysongelmiin, stressiin ja henkisen kuormittumisen kasvuun.
Sosiaalisuus on yksi perustarpeistamme. Ihmislajin selviytyminen on perustunut hyödyille, joita ryhmään kuuluminen mahdollistaa. Sosiaaliset hylkäämiskokemukset, jopa laboratorio-olosuhteissa järjestettynä, vaikuttavat tutkijoiden mukaan aktivoivan samoja aivoalueita aivoissamme kuin fyysinen kipu. Aivokuvauksissa sosiaalisten suhteiden kaipuun on havaittu herättävän myös nälkään verrattavissa olevan puutostilan tuntemuksen.
Ihminen voi käydä ryhmäliikunnassa, laulamassa ja näyttelyissä, mutta ei välttämättä saa sieltä riittävästi sellaista sosiaalista kanssakäymistä, jota tarvitsisi. Omien asioidemme peilaaminen, läpikäyminen ja vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa on tärkeää. Yksinäisyys lisää jopa kuolemanriskiä, Glasgown yliopiston UK biopankista johdetun tiedon pohjalta. Eniten ennenaikaisia kuolemia ennakoi tutkimusmuuttujista se, jos ihmisen luona ei käy koskaan ystäviä tai sukulaisia.
Nuorten yksinäisyyden vähentämisestä yhteinen asia
HelsinkiMission tutkimuskyselyn mukaan lasten ja nuorten yksinäisyys on vakava ja kasvava ongelma Suomessa. Joka neljäs yläkouluikäinen tyttö ja joka kymmenes poika ilmaisi kokevansa itsensä usein yksinäiseksi. Yksinäisyys ei ole itse valittua tai mieluisaa. Pitkään jatkunut yksinäisyys heikentää nuoren psyykkistä ja fyysistä terveyttä, alentaa oppimiskykyä ja voi altistaa väkivaltaiselle käytökselle. Meillä ei ole varaa sulkea yhtään lasta tai nuorta ulkopuolelle.
School to Belong -ohjelma auttaa kouluyhteisöjä tunnistamaan ja lievittämään nuorten kokemaa yksinäisyyttä, sekä tarjoaa työkaluja yksinäisyyteen puuttumiseen. Ohjelma tekee yksinäisyyden vähentämisestä koko koulun yhteisen asian. Aiheen, jonka puolesta toimitaan yhdessä.
Ohjelmassa käytetään kansainvälisissä tutkimuksissa toimiviksi todennettuja menetelmiä: varhaista puuttumista, taitojen harjoittelua, asenneilmapiirin muuttamista ja yksinäisyyttä ylläpitävien ajatusvääristymien oikomista.

Yhteisvastuun vapaaehtoisena teet avusta totta!
Joku ajattelee maailman pakolaisten, kouluttamattomien ja yksinäisten ihmisten auttamista loputtomana työmaana. Toinen muistuttaa siitä, miten lähellämmekin on hätää kärsiviä, joten heitä tulee auttaa ensin. Uskon vahvasti, että Yhteisvastuukeräyksen voima on kuitenkin juuri siinä, että teemme yhdessä avusta totta kaikkialla. Muutamme maailmaa yksi askel ja elämänkokemus kerrallaan, jakamatta ihmisiä heihin ja meihin.
Annamme kukin aikaa, osaamista ja varoja lähimmäistemme hyväksi juuri niin, kuin meille on mahdollista. Yksi toimii vapaaehtoistehtävissä kertaluonteisesti lipaskeräykseen kahden tunnin ajan osallistuen. Toinen sitoutuu pidemmäksi ajaksi kutomaan tai leipomaan tuotteita, joita myydään Yhteisvastuun hyväksi. Kolmas osallistuu useaan tilaisuuteen kokijana ja lahjoittajana. Neljäs rukoilee Yhteisvastuun, sen toteuttajien, lahjoittajien ja avunsaajien puolesta. Viides ilmoittautuu Keravan kirkonmäelle Yhteisvastuun vapputapahtuman vapaaehtoiseksi. Mikä saa tuhannet vapaaehtoiset liittymään toimintaan Yhteisvastuun hyväksi vuosi toisensa jälkeen kaikkialla Suomessa? Uskon, että vastaus on empatia. Mahdollisuus kohdata lähimmäisen hätä niin kotiseudulla, valtakunnallisesti, kuin maailman katastrofialueilla. Hyvän tekeminen onnellistaa.
Huolenpito vahvistaa toivoamme
Huolenpidolla on elämäämme kannatteleva merkitys. Kun pidämme huolta jostakin merkityksellisestä, vahvistamme samalla toivoamme. Huolenpidon kohteena oleminen rakentaa turvaa ja rauhaa ihmisten kesken. Huolenpito osoittaa; olen olemassa, nähty, kuultu ja hyväksytty.
Huolenpitoon sisältyy turvaa ja rakkautta, jotka ylläpitävät toimintakykyämme, myötätuntoamme ja auttamishaluamme. Huolta pitävä yhteiskunta on turvan ytimessä. Meillä on etuoikeus olla osallisia tuon ytimen rakentamisesta. Huolenpito kuuluu olennaisena osana hyvään elämään. Se osoittaa elämän jatkuvan. Muistan sinut ja olet niin turvassa, kuin nyt on mahdollista. Yhteisvastuun hyväksi toimiessamme osoitamme huolenpitoa lähimmäiselle lähellä ja kaukana. Samalla oma luottamuksemme ja toivomme vahvistuu.
Toivo muuttaa maailmaa ja meitä
Meitä kutsutaan tekemään toisillemme se, mitä toivoisimme itsellemme tehtävän. Me emme saa lannistua ylitsepääsemättömältä vaikuttavan auttamistehtävän, yksinäisten kärsivien ihmisten ja maailman edessä. Jotakin uutta voi syntyä kun suostumme kuolemaan jollekin vanhalle. Toivo on se energia, joka muuttaa kuolinkamppailun synnytyskivuksi.
Kristillinen toivo avaa näkökulman siihen tulevaisuuteen, jossa me voimme olla mukana ja josta jotakin voi toteutua meidän elämämme kautta. Toivo suuntautuu tulevaisuutta kohti, mutta on samalla läsnä tässä ja nyt. Jotakin Jumalan lupauksista saa muotonsa meissä jo tällä hetkellä. Toivo muuttaa maailmaa ja meitä, ei joskus, vaan juuri tässä hetkessä. Jokainen pieni kohtaaminen, hymy, lämmin katse, sana ja myönteinen vuorovaikutus kantavat tärkeää, ja synnyttävät toivon säikeitä.
Toivo on olemassa meistä riippumatta. Meidän ei tarvitse sitä luoda, vaan heittäytyä sen kannateltavaksi. Toivon varassa synnymme ja kuolemme. Toivon kantamana me kohtaamme yksinäisen lähimmäisen. Toivon varassa teemme yhdessä avusta totta.
Yksinäisyyden ja Yhteisvastuun teemojen äärellä pohdintoja siivittämässä mm.
Elovainio ja Komulainen: Yksinäisyys, sosiaalinen eristyneisyys ja terveys, duo17628.pdf (duodecimlehti.fi)
Kallio Maaret, HS B15 6.1.2024 kolumni Elintärkeää huolenpitoa
Lindqvist Martti, 1997: Pieni kirja ihmisestä, Kirjapaja Oy, Helsinki
Vasama Tanja, HS A16 17.11.2023 Yksinäisyys lisää kuoleman riskiä Mutz, Roscoe, Lewis 11.10.2021: Exploring health in the UK Biobank: associations with sociodemographic characteristics, psychosocial factors, lifestyle and environmental exposures | BMC Medicine | Full Text (biomedcentral.com)
HelsinkiMissio
Yhteisvastuu
Yhteisvastuu - Keravan seurakunta


