Keravan seurakunnan lähetystilaisuuksissa olemme saaneet kuulla syksyllä ja keväällä Japanissa työssä olleita lähetystyöntekijöitä Lähetysyhdistys Kylväjästä ja Suomen ev. lut. Kansanlähetyksestä. Suomalaisen lähetystyön Japanissa aloitti Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys jo vuonna 1900.
Japani on uskontojen maa. Maan pääuskonnot ovat shintolaisuus ja buddhalaisuus. Koko väestöstä 84% ilmoittaa olevansa sekä shintolaisia että buddhalaisia. Shintotemppeleitä on 88000 ja buddhatemppeleitä 78000. Näiden yhteismäärä on 166000. Japanin 125 miljoonan väestöön suhteutettuna temppeleitä on lähes kymmenen kertaa enemmän, jos vertaamme tilanteeseen Suomessa, jossa meillä on 800 kirkkoa.
Shintolaisuus on mukana japanilaisten arjessa. Buddhalaisuus taas tulee mukaan, kun on hautajaisten aika. Japanin buddhalaisuus on kuitenkin kehittynyt siten, että shintolaisuus ja buddhalaisuus tukevat toisiaan, vaikka uskonnoissa on alun perin merkittävää erilaisuutta.
Kauniit Torii-portit ovat usein Japani-kuvissa. Niiden ali kuljetaan temppelialueelle, portin jälkeen alkaa jumalallinen maailma. Shintossa ei ole pyhiä kirjoituksia, kuten kristityillä on Raamattu. Temppeleissä ei pidetä jumalanpalveluksia. Tiettyinä juhla-aikoina esimerkiksi lapsen synnyttyä, täyttäessä kolme, viisi ja seitsemän vuotta, käydään temppelissä pyytämässä siunausta lapselle. Uusivuosi on vuoden tärkein aika shintotemppeleissä. Jopa 85 miljoonaan ihmistä käy uudenvuodenjuhlan kolmena päivänä varmistamassa siunauksen alkavalle vuodelle ja ostamassa amuletit vuoden tarpeisiin.
Kuva Japan-guide.com
Shintolaisuudessa (jumalten tie) palvotaan luonnon jumaluuksia kuten aurinkoa, kuuta, esi-isien henkiä sekä muiden ihmisten sieluja. Shintouskonnon jumalolentojen koko suurta joukkoa kutsutaan nimellä ”yaoyorozu no kami". Tämä ilmaisu merkitsee kirjaimellisesti “kahdeksan miljoonaa jumalaa ja jumalatarta”. Luku on vertauskuvallinen ja tarkoittaa, että jumalien määrä on liian suuri laskettavaksi. Japanilaiset uskovat, että jumaluudet säätelevät luonnonilmiöitä, kuten meriä, vuoria ja tuulta ja myös arkisen elämän asioita. He palvovat myös esi-isien henkiä. Kameja, jumaluuksia, tulee myös lisää. Henkilö, joka on tehnyt suuria tekoja paikkakuntansa hyväksi, voidaan myös ottaa palvonnan kohteeksi.
Shintolaisuudessa jumaluuden, kamin ja ihmisen välillä ei ole selvää eroa. Ihminen on toisaalta jo eläessään jumala, toisaalta hän muuttuu jumalaksi vasta kuollessaan. Ihmisen uskotaan muuttuvan kuoleman jälkeen kamiksi, hengeksi. Kenestä tahansa voi viimeistään sadan vuoden kuluttua tulla shintohenki, jos jälkeen jääneet hoitavat sitä ennen tarvittavat palvontamenot. Tämän vuoksi vainajien hengille uhraaminen on tärkeätä. Esi-isien kunnioittamista ei saa lyödä laimin. Menojen laiminlyöminen voisi aiheuttaa kohtalokkaita seurauksia, siksi niitä noudatetaan varmuuden vuoksi, vaikka niiden sisältöön ei uskottaisikaan.
Shintolainen voi odottaa palvomiltaan hengiltä siunausta, terveyttä, menestystä, ystäviä ja kaikkea, mitä ihmiset elämässä kaipaavat. Kun elämään tulee vaikeuksia, nousee japanilaiselle kysymys: Minkähän vainajahengen palvonnan olen laiminlyönyt.
Vainajahenkien palvonta kuuluu buddhalaiseen perinteeseen ja se liittää perheen jäsenet tiukasti perheeseen. Palvontaa suoritetaan kotialttarin äärellä. Kotialttarilla voi olla pienoismalli shintotemppelistä mutta myös Buddhan kuva. Jos joku perheen jäsenistä kieltäytyy esi-isien henkien palvonnasta, hän käytännössä sanoutuu irti omasta perheestään. Ongelma on kristityksi tulleille todellinen ja kipeä, koska he eivät haluaisi hylätä perheitään, mutta eivät voi myöskään osallistua palvontamenoihin. Nehän edustavat epäjumalanpalvelusta.
Kun perheen poika tai tytär kiinnostuu vieraasta länsimaisesta uskonnosta, tuntevat vanhemmat turvattomuutta ja ristiriitaisuutta. Katkeaako nyt vuosisatojen perinne? Kuka rukoilee minun henkeni puolesta, kun kuolen? Toisaalta henkien palvonnan lopettaminen on kristityn todistus Hänestä, joka on kuoleman voittanut ja joka antaa lahjaksi armon ja anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän jokaiselle, joka Häneen turvautuu.
Shintotemppelissä rukoilija tarttuu paksuun köyteen. Sitä vetämällä syntyy kumajava ääni, jolla kiinnitetään huomio jumaliin. Rukoilija vielä kumartaa ja taputtaa käsiään. Myyntipöydältä saa ostaa rukouksia. Rukouslaput kiinnitetään temppelialueen puihin, missä jumalat valvovat niiden toteutumista.
Kuinka suuria ovatkaan kristitylle annetut lupaukset! ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien raskauttamat, niin minä annan teille levon” (Matt. 11:28). ”Sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois” (Joh. 6:37).
Kristittyjä on japanin 125 miljoonasta ihmisestä vain noin yksi prosentti. Kristillinen seurakunta on kutsuttu viemään evankeliumia erityisesti sinne, missä kristillistä todistusta tarvitaan.
Lähetystyössä japanilaisille tarjotaan heille monella lailla täysin uutta opetusta Jumalan armosta ja anteeksiantamuksesta, jonka saamme omistaa ilman omia uhrejamme ja ansioitamme. Uutta heille on myös se, että saamme viedä pyyntömme ja hätämme suoraan Jeesukselle ilman välikäsiä. Yksi Jumala, kaiken Luoja ja myös kaiken elämän ylläpitäjä on tullut Jeesuksessa ihmiseksi keskuuteemme ja tahtoo meitä siunata. Tämän kaiken omistaminen voi olla pitkän tien päässä japanilaiselle. Tien päässä nousee kuitenkin kiitos Jumalalle ja Vapahtajalle heidän teoistaan ja lupauksistaan sekä uudesta ilosta ja rohkeudesta elää.
