Kirkon lähetystyön keskus järjesti elokuun lopussa lähetyskumppanuusneuvottelut. Päivien tavoitteena oli koota yhteisiin keskusteluihin kirkon lähetysjärjestöjen ulkolaisten kumppanikirkkojen sekä kirkon ja lähetysjärjestöjen edustajia. Paikalla oli 150 edustajaa, joista ulkolaisia vieraita 40 yli 20 maasta. Neuvottelujen aiheeksi oli valittu: Tapahtukoon sinun tahtosi – Kirkko ja lähetys muuttuvassa maailmassa. Kolmen kokouspäivän aiheet olivat: ”Kirkko ja lähetys muuttuvassa maisemassa”, ”Luomakunta muuttuvassa maisemassa” ja ”Yhteiskunta muuttuvassa maisemassa”. Aiheita pohdittiin esitelmissä, paneelikeskusteluissa ja ryhmätyöskentelyissä. Tähän blogiin olen poiminut vieraiden terveisiä lähetysjärjestöjen nettisivuilta.
Lähetyskumppanuusneuvottelujen jälkeen ulkolaiset osallistujat vierailivat hiippakuntien lähetysjuhlilla. Tämä lienee seurakuntia ajatellen neuvottelujen antoisin osa.
Kansainvälisen pakolaisverkoston (The Refugee Highway Partnership) Euroopan johtaja Whitney Gerdes innosti lähetyskumppanuusneuvotteluiden osallistujia katsomaan toivon merkkeinä ihmisiä, jotka etsivät Euroopassa uutta elämää. Lähetysyhdistys Kylväjä tekee yhteistyötä hänen järjestönsä kanssa. Iisalmella Gerdes toi terveisiä Malawin pakolaisseurakunnalta.
Se kaunis, joka voi diasporassa elävien ihmisten mukana levitä uusiin ympäristöihin, on Gerdesin mukaansa elävä hengellisyys ja lähetysnäky sekä kokonaisvaltainen käsitys uskosta ja opetuslapsen elämästä.
Whitney Gerdes möyhi käsityksiä pakolaisia vastaanottavien maiden ihmisistä hyväntekijöinä, jotka auttavat niitä, joilla on vähemmän.
– Me emme auta, koska meillä on enemmän. Me autamme, koska olemme veljiä ja sisaria keskenämme.
Kristillisten yhteisöjen merkitys diasporassa elävien ihmisten parissa on Gerdesin mukaan korvaamaton.
– Meidän ei tarvitse olla kuin YK:n pakolaisjärjestö UNHCR eikä Punainen Risti. Me teemme sitä, mitä muut eivät voi tehdä. Rakennamme hengellisiä yhteisöjä, paikkoja, joissa ihmiset voivat parantua, kasvaa ja kukoistaa.
Mongolian luterilaisen kirkon presidentti Purevdorj ”Puje” Jamsran vieraili Oulun hiippakunnan lähetysjuhlilla. Lähetysyhdistys Kylväjä on saanut olla mukana synnyttämässä ja rakentamassa Mongolian luterilaista kirkkoa.
Tarina alkaa kommunismista. Tähän aatteeseen Mongolian lapset ja nuoret kouluissa kasvatettiin vuosina 1924–1990. Vaihtoehtoja ei ollut. Mongolian evankelisluterilaisen kirkon presidentti, Puje Jamsran nielaisi koko paketin: Jumalaa ei ole, ja elämän tarkoitus on lajien kilpailu evoluutioprosessissa. Koululaiset oppivat tavoittelemaan Leninin johdolla kommunismin luomaa maanpäällistä paratiisia ja opettelivat ulkoa Marxin, Leninin ja Mongolian presidentin viisauksia.
Kommunismin romahdettua monet mongolialaiset kiinnostuivat kristinuskosta. Pujen kohdalla asiat kiepsahtivat niin, että hän löysi itsensä säestämästä seurakunnan sunnuntaikokouksessa. Tusina nuoria kuunteli, kun lähetystyöntekijä ja hänen tulkkinsa haparoivat eri suuntiin, eikä sanomasta taaskaan tahtonut saada selvää.
– Sen minä kuitenkin ymmärsin, että on Jumala, joka on luonut kaiken ja lähettänyt maailmaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen, Puje muistelee.
– Kuukauden kuluttua tunnustimme syntejämme kyyneleet silmissä ja parikymmentä nuorta pyysi Jeesusta elämänsä herraksi ja pelastajaksi. Se oli Mongolian luterilaisen kirkon alku.
Evankeliumi antoi Pujelle toivon, jota hän halusi jakaa kaikille muillekin. Nuoret kertoivat ilosanomaa kaduilla ja kutsuivat ihmisiä kokouksiin. Seurakunta kasvoi nopeasti kourallisesta nuoria 400 hengen yhteisöksi.
Työ omalla paikkakunnalla ei riittänyt nuorille. Aamulla lähetystyöntekijä opetti heitä, ja iltapäivällä he lähtivät liikkeelle. Puje kulki suurilla ja pienillä paikkakunnilla kertomassa evankeliumia ja perustamassa kotiryhmiä.
Hänen johtamassaan kirkossa on nykyisin parikymmentä seurakuntaa ja 16 työntekijää. Kirkkorakennuksia rakennetaan innokkaasti ja teologista koulutusta ja raamattukoulua kehitetään yhdessä ulkolaisten kumppanien kanssa.
Kansanlähetyksen kutsumana lähetyskumppanuusneuvotteluissa ollut Länsi-Japanin ev. lut. kirkon pastori Aiji Komiyama oli kiitollinen mahdollisuudesta osallistua monien kirkkojen edustajien kokoontumiseen. Hän totesi kuitenkin, että käsitellyt kysymykset eivät ole Japanissa keskeisesti seurakunnan mielenkiinnon kohteena. Hänen kirkossaan halutaan arvostaa Raamattua ja keskittyä sen opettamiseen.
Kirkkojen työtä ja lähetyskumppanuusneuvottelujen sanomaa on syytä aina arvioida. Kotimaa-lehden artikkelitoimittaja Jussi Rytkönen kysyy (Kotimaa 6.9.2024) . ”Oikeudenmukaisuus, vaikuttamistoiminta, rauha, sovinto tai ilmastomuutoksen torjuminen. Onko lähetystyö siis sitä, että kirkot ja järjestöt toimivat globaalisti, ekumeenisesti ja eri tahoihin vaikuttaen, pyrkien osaltaan ratkaisemaan erilaisia tämän maailman ongelmia?”
Rytkönen jatkaa: ”Maailmassa on edelleen miljardeja ihmisiä, jotka eivät ole kuulleet Jumalan Pojan sovitustyöstä ja ylösnousemuksesta. Lähetys johtaa kääntymiseen, seurakunnan ja kirkon syntymiseen: kaikki kansat on tehtävä Jeesuksen opetuslapsiksi kastamalla ja opettamalla. Siinä tarvitaan lähetyssaarnaajaa.”
Tutustuessani lähetyskumppanuusneuvotteluihin ja kirkkojen edustajien terveisiin, heräsi vakava kysymys, joka koskee myös omaa kirkkoamme. Onko niin, että taantuvissa vanhoissa kirkoissa puhutaan tänä päivänä paljon oikeudenmukaisuudesta, rauhasta ja ilmastonmuutoksesta, kun taas kasvavissa ja kasvua etsivissä nuoremmissa kirkoissa keskeistä on uusien ihmisten tavoittaminen evankeliumin sanalla, Kristukseen turvautuminen ja raamattuopetus?
