Korintti-musikaali: Sirkku Hoikkalan haastattelu

Sirkku Hoikkala.


Mikä sai sinut lähtemään mukaan Korintti-musikaaliin?

Olen käsikirjoittaja ja teos on alun perin minun ja säveltäjä-Johannan yhdessä luoma. Aloitimme vuonna 2020 syksyllä. Halusin kertoa tämän tarinan ja näistä UT:n tekstien aikana olleista asioista, koska niiden näkeminen (jopa musikaalin viihteellisessä muodossa) parhaimmillaan lisää ymmärrystämme UT:n teksteistä.

Millainen rooli sinulla on tässä projektissa?

Olen käsikirjoittaja ja Keravalla nyt myös ohjaaja. Ja säädän kaikenlaista Katrin avuksi.

Oletko ollut mukana samanlaisissa projekteissa aiemmin?

Kyllä, noin 30 vuotta.

Mikä musikaalin tekemisestä innostaa sinua eniten? Mikä on ollut tähän mennessä parasta?

Ihmiset ovat aina parasta! Uudet tuttavuudet, tarinan luominen yhdessä, se uniikki sekoitus ihmisiä, joista tämä ohjaus nyt syntyy. Ja nyt mukana ovat myös mieheni Ville ja tyttäreni Rosa, ja se on ihanaa!

Mitä odotat eniten musikaalin tekemiseltä ja esityksiltä?

Tämä on vaikea, jos saa sanoa vain yhden! Jos on pakko olla yksi: se hetki, kun joku tiimissä tajuaa, että hänellä on nyt lupa avata hanat ja antaa lahjojensa ja potentiaalinsa alkaa kehittyä ilman tarvetta rajoittaa itseään tai pelätä mitään. Tämä oivallus tulee meille kaikille jossain vaiheessa, kun kannustamme toisiamme turvallisesti. Suomessa on valitettavan usein sellainen mentaliteetti, että lahjojensa täysillä vapauttaminen ja kehittäminen olisi jotenkin ylpeää. Sitähän se ei ole, vaan se on Luojan luomien asioiden käyttöön ottamista, ja peräti meidän iloinen velvollisuutemme! Meillä on myös hyvin kapea käsitys siitä, millaista on näyttämötaiteiden lahjakkuus. Kokoillan musikaali onneksi tarjoaa paljon erilaisia rooleja ja tarvitaan paljon erimuotoisia paloja, jotta mosaiikki hahmottuu.

Onko sinulla lempikohtaa tai -kappaletta musikaalissa? Mikä?

Minulle tärkeää on teoksen ihan lopussa oleva Caius -nimisen roolihahmon antama toive kristityille (en voi paljastaa sitä tässä).

Mistä musikaali kertoo? Mitä teemaa se käsittelee?

Se kertoo varhaisista kristityistä ja heidän kohtaamisistaan aikansa eri tavalla uskovien kanssa. Keskeinen kysymys on, rakennammeko siltoja, vai poltammeko niitä, ja mitä se milloinkin tarkoittaa?

Kenelle musikaali on suunnattu?

Musikaalissa on voimakkaita teemoja. Se on vauhdikas, mutta ajoittain laittaa ajattelemaan. Minun mielestäni se sopii parhaiten alkaen siitä iästä, kun koulussa on jo puhuttu varhaisista kristityistä, ja lapsi osaa sijoittaa tarinan historialliseen ympäristöönsä. Se sopii kaikkein parhaiten ehkä aikuisille ja nuorille. Musikaaleja pidetään usein kevyenä viihteenä, mutta tämä mielikuva on aivan vaillinainen.

Mitä toivot yleisön saavan esityksestä? Onko jokin kohtaus erityisen merkityksellinen?

Toivon, että yleisö pääsee hetkeksi irti omasta arjestaan ja katoaa tälle aikamatkalle. Esityksestä kotiin viemisinä toivon tarttuvien kappaleiden hyräilyä ja sylillisen ajatuksia. Ehkä katsoja voisi miettiä, kuka hän tässä tarinassa olisi ja mitä hän tekisi. Miten hän kohtaa eri tavalla uskovan? Rakentaako siltoja vai polttaako niitä?

Minulle on myös tärkeää saada kuvata sen ajan naisten uskonnollisia rooleja ja millaista uskonnollista valtaa heillä saattoi olla, koska uskon niiden asioiden olevan muutamien Paavalin tekstien taustalla, ja niistä tietäminen auttaa siis myös ymmärtämään Paavalin ohjeita selkeämmin. Ennen kaikkea se voi antaa oivalluksen siitä, mitä toimintaa naisilta Paavali rajoittaa UT:ssa. Paavali ei vastustanut naisten opettajuutta, vaan hän kielsi tuomasta näistä sen ajan uskonnollisia tapoja kristittyjen kokouksiin. Olen tutkinut näitä tekstejä teologian opinnoissani aika paljonkin.

Mistä syntyi idea musikaalin esittämiseen Keravan seurakunnan juhlavuoden yhteydessä?

Katri oli tässä primus motor!

Mitä muuta haluaisit sanoa?

Pitäkää itsestänne huolta, koska Korintin yössä voi olla vaarallista! Tervetuloa! 

 

Korintti-musikaalin valokuvat on ottanut Erkki Hanski. 

Lisätietoja Korintti-musikaalista